vettä vettä

Lähdettiin eilen ruotsalaisen Sandran kanssa melomaan kajakilla. Päivä oli mitä aurinkoisin ja päätettiin jokseenkin kunnianhimoisesti tähdätä vastapäätä näkyvälle Poda-saarelle. Joku väitti, että sinne olisi matkaa 8 km suuntaansa, mutta oikeampi totuus taitaa olla siinä 3-4 km. Ihan kahdeksaa ei varmasti oltais lähdetty edes kokeilemaan.

Saatiin hyvä diili, lähdettiin yhden jälkeen iltapäivällä ja kajakin palautusaika oli auringonlaskun aikaan. Aikaa oli siis loistavasti (aurinko laskee siinä puoli seiskan aikoihin) ja päätettiin taittaa matkaa kovin rauhaisasti ilman suurempaa kiirettä.

Mennessä oli vastatuuli, mutta ei kova semmoinen. Tarkkailtiin välillä miltä pilvet näyttävät, että pysytään kartalla jos meinaa iskeä ukkoskuuro. Oli kummallista, miten siellä keskellä merta (tai no keskellä ja keskellä, mutta niin että lähimpään kohtaan jonkinmoiselle maankamaralle oli ainakin kilometri ellei enemmänkin) oli niin hiljaista! Ei ollut sirkkojen siritystä tai mitään muutakaan. Välillä tietenkin meni joitain veneitä ohi, mutta silti. Ja miten erilaiselta kaikki näytti! Hitsi kun oli kyllä kaunista ja hienoa.

Kun alettiin olla suht lähellä Podaa, käytiin välillä uimassa niin tuli vilvoiteltua. Oli kummallista, jännää ja aika hienoa vaan sujahtaa siitä kajakista mereen! Tietenkin pysyttiin ihan siinä vieressä, ettei käy hassusti. Sitten näin meduusan ihan lähellä ja livahdettiin äkkiä takaisin, ettei niitä ole yhtäkkiä siinä sata nilkassa kiinni. Podalle päästyämme kannettiin vene ylemmäs rannalle ja käytiin uimassa. Sitten huomattiin että mitä hittoa, siellä on ravintola! Kyllä kelpasi saada kylmä kokis ja ranskalaiset sen auringossa melomisen jälkeen.

Koska oltiin meloskeltu menomatka laiskanpulskeasti ja vielä vastatuuleen, oli matka kestänyt himpan päälle kaksi tuntia ja oli aika lähteä takaisin päin. Poda on varmasti yksi kauneimmista paikoista joissa oon koskaan käynyt. Kameraa ei kuitenkaan ollut kastumisvaaran tähden mukana, joten jää kuvat laittamatta. Takaisin palatessa oli myötätuuli, ja välillä vaan istuskeltiin varttikin melomatta ja annettiin laineiden viedä mukanaan. Oli ihan huippu päivä ja niin hauskaa, että välillä naurettiin vedet silmissä.

Kun palattiin Tonsaille, niin ehdin juuri ja juuri suihkussa käydä, kunnes ulkona alkoi tuulla jotenkin vihaisesti ja tuntua sateelta. Olin just terassilla istuskelemassa ja mietin että pitäis lähteä syömään Ozzyn ja muiden luokse, mutta ihan vielä ei jaksaisi nousta riippukeinusta. Sitten alkoi sataa. Päätin lähteä saman tien ja vaikka kastua vähän, etten sitten mahdollisessti jää siihen terassille loukkuun illaksi.

Onneksi lähdin. Ehdin juuri perille, kun taivaalta räjähti ihan miljardi ziljardia altaallista vettä joka sekunti. Ravintolan lattia tulvi, vesi tuli ylempää metsästä ja sitä oli nilkkoihin asti. Pidettiin jalkoja ylhäällä tuolilla ja nojailtiin baaritiskiin, mikäs siinä oli ollessa. Se oli niin siistiä! Ja ravintolat täällä on siis avonaisia tiloja, lattia on yleensä puusta tai betonista. Siinä oltiin ja odoteltiin, pelattiin jengaa ja neljän suoraa ja kummasteltiin. Se oli ihan uskomatonta, mikään sade ikinä missään ei oo tuntunut vastaavalta. Oli jollain tapaa taianomaisen hieno ja kiehtova fiilis.

Kun sade vihdoin ehkä parin tunnin kuluttua lakkasi, oli ilma raikas, eikä ravintolassa vartin päästä ollut jälkeäkään mistään tulvimisesta. Siitä kuitenkin seurasi semmoinen sammakkojen konsertti, etten tähän mennessä ole koskaan vielä kuullut! En muista selitinkö jo, mutta täällä näiden sammakoiden ääni ei oo mitään kurnutusta. Ne kuulostaa joltain lehmän ja aasin sekotukselta, ammumiselta tai valitukselta. Niitä sammakoita on täällä aina yhden baarin edustalla pitämässä meteliään, ja useimmat luulee aluksi, että se ääni tulee joistain kaiuttimista (niin friikki ääni se on). Sitten kun niitä on joka puolella, eri puolilla, edessä ja takana ja kaukana ja lähellä, se kuulostaa joltain niin käsitämättömältä ettei sille voi kuin nauraa ja jäädä ihmettelemään. Vanhan thai-uskomuksen mukaan sammakot kuulema pyytävät taivaalta lisää sadetta.

Mä oon niin ihastunut tähän sateen tuomaan fiilikseen ja sammakoihin ja liskoihin ja vaikka mihin, että melkein tekisi mieli tulla tänne joku kerta sadekauden aikaan. Jotkut tulevat nimenomaan silloin, ja on kuulema aika hienoa. Tosin silloin on myös käärmeitä sun muita paljon enemmän, mutta jos ottaisi semmoisen tylsän betonista valetun bungalowin niin saisi varmaan nukuttua jännittämättä. Käärmeistä puheen ollen, ihan meidän lähellä oli nähty eilen kirkkaankeltainen pythoni. Ehkä puolitoista metriä pitkä ja halkaisijaltaan kymmenisen senttiä. Aika hurjaa. Tosin ne ei ole mitenkään kauhean vaarallisia, paitsi jos se on ihan todella iso, kymmenen metriä taijotain. Eikä ne ihmisen perään tule (niinkuin mitkään käärmeet täällä), ainut riski ollee se jos astuu päälle. Siksi mulla on aina pimeällä taskulamppu mukana.

Nyt jään sitten odottelemaan, että tuokohan ilta mukanaan taas sateen.