Jokseenkin haikein mielin istun viimeisenä iltana hostellin baarissa tätä kirjoittamassa. Pakkasin juuri rinkan, sillä aamulla pitää lähteä puoli seitsemältä jotta ehtii junaan joka tuksuttaa lentokentälle.
Japani on ollut kummallinen ja ihmeellinen. Näissä kotiinpaluutunnelmissa on hankalaa koittaa ajatella kovinkaan analyyttisesti sitä, mikä täällä on ollut parasta. Yleisfiiliksen mukaan voisin sanoa, että kaikki Japanissa on ollut mielenkiintoista ja odotukset ylittävää, mutta Osaka oli kaupungeista ehkä itselleni mielekkäin.
Ei tässä mistään järkevästä kirjoittamisesta tunnu tulevan mitään, joten luovutan. Raportoin lisää ja laitan kuvia, kunhan pääsen kotiin.
Kaiken kaikkiaan tuntuu haikealta, samaan aikaan onnelliselta ja surulliselta. Reissu on nyt sitten ohitse. Sain kokea kaikenlaista kummallista ja ihmeellistä, vastaan on tullut asioita joita en osannut kuvitellakaan. Olen nähnyt kurjuutta ja hurjuutta, onnea ja hulluutta, saanut elämääni muutaman ihanan ihmisen lisää, sanonut itku silmässä jäähyväisiä, halunnut palata takaisin ja samaan aikaan lähteä eteenpäin johonkin vielä tietämättömään paikkaan. Saanut päähäni lukemattoman määrän uusia matkasuunnitelmia (no se oli odotettavissa), mutta silti on ihanaa palata kotiin.
Lisäksi en voi olla ihmettelemättä sitä hyvää onnea, joka on ollut matkassa alusta lähtien. Kaikki on järjestynyt ihan käsittämättömän hyvin, en edes saanut sitä odotettua vatsatautia (ainakaan vielä, hehheh). Sain jopa järjestettyä asunnon kesäksi jo ennen kotiinpaluuta.
Nyt siis vietän vielä hetken Tokion viilenevässä illassa, sitten nukkumaan ja kuudelta aamulla ylös. Suomessa torstai-iltana ennen puoltayötä. Nähdään sitten :)
keskiviikko 13. toukokuuta 2009
lauantai 9. toukokuuta 2009
Japanissa kaikki tietää muumit
Tiistaina 5.5. oli sitten aika heittää hyvästit Kiinalle. Lento oli puolilta päivin, joten ei tarvinnut ihan älyttömiin aikoihin nousta aamulla. Matka lentokentälle taittui kätevästi Maglev-junalla seitsemässä minuutissa, koska moinen magneetti-ihme vilahti kentälle 430 km/h nopeudella. Aika huisia.
Kentällä melkein kaikilla työntekijöillä oli hengityssuojaimet ja suurella osalla ihmisistäkin. Iski hetkellinen ahdistus, että onko nyt jääneet jotkut uutiset kuulematta ja että kohta on possuflunssaa ykivä kiinalainen omalla naamalla. No eipä ollut uutisia, eli ilmeisesti kyseessä oli vaan perusvarovaisuus. Aasialaiset tuntuu muutenkin rakastavan niitä hengityssuojaimiaan.
Koneessa kuitenkin tuli kuulutus, että Japani on määrännyt kaikkien maahan tulevien täyttämään terveyskyselyn, ja jos tästä kieltäytyy, voidaan kyseinen henkilö määrätä joko puolen vuoden vankeuteen tai maksamaan 200,000 jeniä. Laput jaetaan koneessa ja ne tarkastetaan heti koneesta ulos tultaessa. Kun niitä lappuja tultiin sitten jakamaan, kysyttiin et haluunko lapun kiinaksi vai japaniksi. Sanoin, että olisko englanniksi, eikä ollut. Että japaniksi vai kiinaksi. Selitin, että mun kielitaito ei kyllä riitä moiseen, että mitäs nyt tehdään. Henkilökunta jutteli keskenään, jonka jälkeen ne sanoi, että ikävä kyllä ei oo mitään muita kaavakkeita, ja että mun tulisi nyt täyttää tämä, että japaniksi vai kiinaksi se kaavake. Sitten ne antoi mulle molemmat. Päätin varautua siihen, että kentällä on oltava vastaavia englanniksi, kansainvälinen lentokenttä sentään. Vähän ennen laskeutumista mulle kuitenkin toimitettiin englanninkielinen kaavake, joten sain vakuuttaa ettei ole mitään influenssan oireita. Kentällä oli perusteellisin tarkastus ikinä, ne jopa avasi mun rinkan ja kyseli mitä mulla tuossa ja tuossa on. Sitten hymyiltiin ja kiiteltiin ja pääsin jatkamaan matkaa.
Lensin siis Fukuokaan, joka oli mukava pienehkä kaupunki läntisessä Japanissa. Vietin kaksi päivää siellä, kävin puistossa ja kukkulalla ja järvellä ja temppelissä ja kummallisessa ostoskeskuksessa, jonka läpi ja välistä luikertteli joki. Kaikki on kauhen pientä, nättiä ja siistiä! Ihmiset on ystävällisiä, kukaan ei tunge yhtään missään ja kaikki tuntuu kovin rauhalliselta Kiinan jälkeen. Ja se on ihan totta, mitä aina on sanottu, että täällä ihmiset pysähtyy auttamaan kadulla, kun vaan vilkaiseekin karttaa. Ihan kummallista! Sitten ne aina kysyy että mistä oon, ja kun kerron, kysyjän kasvot kirkastuvat ja saan kuulla jotain muumeista. Ne kaikki tuntuu tietä'vän Suomen ja muumit.
Fukuokan jälkeen oli vuorossa Hiroshima. Halusin mennä sinne lähinnä vaan katsomaan pommimuseon ja sen muistomerkin. Ja oli kyllä aika hurjaa... Melkein yhtä paha kuin Auschwitz. Siellä oli valokuvia ja kaikkea palanutta kamaa sulaneesta pyörästä vaatteisiin ja irti lentäneisiin sormenpalasiin ja tarinoita ihmiskohtaloista miten kauhea määrä ihmisiä kuoli muutaman päivän viiveellä kaikenlaisiin säteilyn aiheuttamiin juttuihin. Ja kamalinta oli nähdä joitain vanhempia japanilaisia tyyppejä siellä itku silmässä.
Ja sitten: ruoka. Oon ihan taivaassa! Ruokakaupat on parhaita mitä oon ikinä nähnyt! Vietin yhdessä sellaisessa kolme tuntia Hirsoshimassa. Siellä on perustarvikkeidan lisäksi kauhesti kaikkea valmista, siis niinkuin tiskiltä saatavia juttuja, erilaisia salaatteja, sushia, ihan kaikkea mitä voi kuvitella! Ja siellä kaupassa ne jopa tyrkytti maistamaan kaikkea mahdollista. Ihan kuin Stockan Herkku olisi kymmenen kertaa suurempi ja siellä olisi Japani-päivät ja kaikesta tyrkytettäisiin maistiaisia. Meinasi taju lähteä kun oli niin hullun siistiä! Sitten ostin muutaman pienen jutun ja söin ne siellä, ja voi itku kun en vieläkään voi käsittää, että miten voikaan olla olemassa mitään niin taivaallista paikkaa!
Pejantaiaamuna Osakaan. Hiroshimassa tutustuin pariin brittiin, jotka olivat myöskin menossa samaan aikaan Osakaan, joten mentiin samalla junalla. Junat täällä muuten on äärimmäisen siistejä, nopeita ja kaikin puolin helppoja. Juna-passilla voi vaan kävellä junaan, ja junia menee usein.
Osaka vaikuttaa kivalta, kaikki on ihan kummaa ja tuntuu kuin olisi keskellä sarjakuvaa. Kaikkia manga-tyyppejä vaan vilisee ympärillä. Ja vessat! Vessanpöntön vieressä on aina sellainen juttu, missä on nappuloita. Nappuloista voi painaa istuimen lämmityksen, tai esimerkiksi vessan vetämisen äänen. Että jos jostain syystä menee vessaan vaikka ei tarvitsisi eikä näin ollen tarvii vetää vessaa, ja jos tämä hävettää, niin voi sitten painaa pelkän vessan vetämisen äänen. Semmoista, ja kaikkea muuta. Koko maa tuntuu ihan hullulta, mutta samaan aikaan niin loistavalta! Eilen illalla käytiin syömässä perus japanilaisittain kaikkea ihan älyttömän hyvää, joka paistettiin siinä tiskin edessä. Sai osoitella mitä halusi.
Että semmoista, aika huippua on siis ollut! Tänään nään yhden Thaimaasta tutun tyypin joka asuu täällä. Huomenna olisi tarkoitus mennä päiväksi Kyotoon (junalla kestää vartin, joten en vaivaudu muuttamaan vaan tuun illalla takas Osakaan) ja maanantaina sitten Tokioon. Ja viikon päästä oon jo kotona, tuntuu niin kummalliselta.
Ja ainiin, sain järjestettyä kesäksi kämpän! Kesä-heinäkuun asun Kalliossa omilla kulmilla ja elokuusta eteenpäin parisen kuukautta Kampissa. Ihan loistoa kun järjestyi jo nyt, joskin suuri kiitos tästä kuuluu ihanalle ystävälle, joka mulle tämän kaiken järjesti :)
Kentällä melkein kaikilla työntekijöillä oli hengityssuojaimet ja suurella osalla ihmisistäkin. Iski hetkellinen ahdistus, että onko nyt jääneet jotkut uutiset kuulematta ja että kohta on possuflunssaa ykivä kiinalainen omalla naamalla. No eipä ollut uutisia, eli ilmeisesti kyseessä oli vaan perusvarovaisuus. Aasialaiset tuntuu muutenkin rakastavan niitä hengityssuojaimiaan.
Koneessa kuitenkin tuli kuulutus, että Japani on määrännyt kaikkien maahan tulevien täyttämään terveyskyselyn, ja jos tästä kieltäytyy, voidaan kyseinen henkilö määrätä joko puolen vuoden vankeuteen tai maksamaan 200,000 jeniä. Laput jaetaan koneessa ja ne tarkastetaan heti koneesta ulos tultaessa. Kun niitä lappuja tultiin sitten jakamaan, kysyttiin et haluunko lapun kiinaksi vai japaniksi. Sanoin, että olisko englanniksi, eikä ollut. Että japaniksi vai kiinaksi. Selitin, että mun kielitaito ei kyllä riitä moiseen, että mitäs nyt tehdään. Henkilökunta jutteli keskenään, jonka jälkeen ne sanoi, että ikävä kyllä ei oo mitään muita kaavakkeita, ja että mun tulisi nyt täyttää tämä, että japaniksi vai kiinaksi se kaavake. Sitten ne antoi mulle molemmat. Päätin varautua siihen, että kentällä on oltava vastaavia englanniksi, kansainvälinen lentokenttä sentään. Vähän ennen laskeutumista mulle kuitenkin toimitettiin englanninkielinen kaavake, joten sain vakuuttaa ettei ole mitään influenssan oireita. Kentällä oli perusteellisin tarkastus ikinä, ne jopa avasi mun rinkan ja kyseli mitä mulla tuossa ja tuossa on. Sitten hymyiltiin ja kiiteltiin ja pääsin jatkamaan matkaa.
Lensin siis Fukuokaan, joka oli mukava pienehkä kaupunki läntisessä Japanissa. Vietin kaksi päivää siellä, kävin puistossa ja kukkulalla ja järvellä ja temppelissä ja kummallisessa ostoskeskuksessa, jonka läpi ja välistä luikertteli joki. Kaikki on kauhen pientä, nättiä ja siistiä! Ihmiset on ystävällisiä, kukaan ei tunge yhtään missään ja kaikki tuntuu kovin rauhalliselta Kiinan jälkeen. Ja se on ihan totta, mitä aina on sanottu, että täällä ihmiset pysähtyy auttamaan kadulla, kun vaan vilkaiseekin karttaa. Ihan kummallista! Sitten ne aina kysyy että mistä oon, ja kun kerron, kysyjän kasvot kirkastuvat ja saan kuulla jotain muumeista. Ne kaikki tuntuu tietä'vän Suomen ja muumit.
Fukuokan jälkeen oli vuorossa Hiroshima. Halusin mennä sinne lähinnä vaan katsomaan pommimuseon ja sen muistomerkin. Ja oli kyllä aika hurjaa... Melkein yhtä paha kuin Auschwitz. Siellä oli valokuvia ja kaikkea palanutta kamaa sulaneesta pyörästä vaatteisiin ja irti lentäneisiin sormenpalasiin ja tarinoita ihmiskohtaloista miten kauhea määrä ihmisiä kuoli muutaman päivän viiveellä kaikenlaisiin säteilyn aiheuttamiin juttuihin. Ja kamalinta oli nähdä joitain vanhempia japanilaisia tyyppejä siellä itku silmässä.
Ja sitten: ruoka. Oon ihan taivaassa! Ruokakaupat on parhaita mitä oon ikinä nähnyt! Vietin yhdessä sellaisessa kolme tuntia Hirsoshimassa. Siellä on perustarvikkeidan lisäksi kauhesti kaikkea valmista, siis niinkuin tiskiltä saatavia juttuja, erilaisia salaatteja, sushia, ihan kaikkea mitä voi kuvitella! Ja siellä kaupassa ne jopa tyrkytti maistamaan kaikkea mahdollista. Ihan kuin Stockan Herkku olisi kymmenen kertaa suurempi ja siellä olisi Japani-päivät ja kaikesta tyrkytettäisiin maistiaisia. Meinasi taju lähteä kun oli niin hullun siistiä! Sitten ostin muutaman pienen jutun ja söin ne siellä, ja voi itku kun en vieläkään voi käsittää, että miten voikaan olla olemassa mitään niin taivaallista paikkaa!
Pejantaiaamuna Osakaan. Hiroshimassa tutustuin pariin brittiin, jotka olivat myöskin menossa samaan aikaan Osakaan, joten mentiin samalla junalla. Junat täällä muuten on äärimmäisen siistejä, nopeita ja kaikin puolin helppoja. Juna-passilla voi vaan kävellä junaan, ja junia menee usein.
Osaka vaikuttaa kivalta, kaikki on ihan kummaa ja tuntuu kuin olisi keskellä sarjakuvaa. Kaikkia manga-tyyppejä vaan vilisee ympärillä. Ja vessat! Vessanpöntön vieressä on aina sellainen juttu, missä on nappuloita. Nappuloista voi painaa istuimen lämmityksen, tai esimerkiksi vessan vetämisen äänen. Että jos jostain syystä menee vessaan vaikka ei tarvitsisi eikä näin ollen tarvii vetää vessaa, ja jos tämä hävettää, niin voi sitten painaa pelkän vessan vetämisen äänen. Semmoista, ja kaikkea muuta. Koko maa tuntuu ihan hullulta, mutta samaan aikaan niin loistavalta! Eilen illalla käytiin syömässä perus japanilaisittain kaikkea ihan älyttömän hyvää, joka paistettiin siinä tiskin edessä. Sai osoitella mitä halusi.
Että semmoista, aika huippua on siis ollut! Tänään nään yhden Thaimaasta tutun tyypin joka asuu täällä. Huomenna olisi tarkoitus mennä päiväksi Kyotoon (junalla kestää vartin, joten en vaivaudu muuttamaan vaan tuun illalla takas Osakaan) ja maanantaina sitten Tokioon. Ja viikon päästä oon jo kotona, tuntuu niin kummalliselta.
Ja ainiin, sain järjestettyä kesäksi kämpän! Kesä-heinäkuun asun Kalliossa omilla kulmilla ja elokuusta eteenpäin parisen kuukautta Kampissa. Ihan loistoa kun järjestyi jo nyt, joskin suuri kiitos tästä kuuluu ihanalle ystävälle, joka mulle tämän kaiken järjesti :)
maanantai 4. toukokuuta 2009
säätöä
Vappu vierähti eteläisellä Kiinan saarella palmun alla. Teki aikamoisen hyvää taas kaupunkielon jälkeen.
Oon nyt Kiinassa viimeistä päivää. Tulin takaisin Shanghaihin eilen, ja alunperin oli tarkoitus lentää Japaniin jo tänään, mutta monenmoisen säädön jälkeen katsoin järkevämmäksi lentää sinne vasta tiistaina eli huomenna. Säätäminen on jälleen kerran ylittänyt kaikki odotukset, joten on pakko valaista asiaa hiukan enemmän.
Kaikki, siis aivan kaikki vie täällä enemmän aikaa kuin on suunnitellut. Yleensä plus tunti semmoiseen perustoimintaan on ihan hyvä laskea mukaan. Tarkotan siis ihan kaikkea asioiden hoitamista, paikasta toiseen liikkumista, ravintolassa syömistä, hostellin buukkausta sun muuta. Aina, ihan kaikessa, kestää ihan tasa varmasti pidempään, kuin mitä on suunnitellut, vaikka olisi laskenut tupla-ajan kaiken varoiksi.
Hyvä esimerkki tästä on, kun ennen saarelle lähtöä lähdin ostamaan junapassia Japaniin. Hostellin turisti-infovastaava lupaili, että se on ihan iisi homma, meet sinne ja näytät passin ja annat rahat, kestää viisi minuuttia. Mietin, että noinkohan, mutta kovasti se tyyppi vakuutteli ja antoi osoitteen käteen. Sanoin ennen lähtöä, että tässä käy ihan satavarmana niin, että mennään sinne, paikkaa ei enää ole, saadaan uusi osoite ja etsitään seuraavaa paikkaa tunti, koska se menee AINA niin. Ootko ihan varma, et haluat tulla mukaan ihan vaan seuraksi? Sain vastaukseksi huvittuneita nyökkäyksiä ja kommentin siitä että oon liian skeptinen. Noh, mentiin annettuun osoitteeseen.
Toimisto oli vaihtanut nimeä, joten sieltä saikin "yllättäen" ostaa passin vain, jos on ostanut lennot kyseiseltä lafkalta. No niin, sitten saatiin se uusi osoite. Kilometri vaan, no kävellään. Löydettiin oikea rakennus, ja kun päästiin oikeaan kerrokseen, oli vastassa remonttipölyä ja tyhjä toimitila. Kiva. Kaivoin muistikirjan taskusta, jossa oli osoite toiseen vastaavaan toimistoon, jonka olin katsonut turisti-infon jesen lapuista, ja päätettiin suunnata sinne. Osoite oli kuitenkin mulla vaan ihan meidän peruskirjaimilla eikä kiinaksi, joten piti löytää hotelli, jonka respasta osattiin selostaa meille oikea suunta. Respa ja oikeat koordinaatit löytyi, huh. Pitkällisen säädön jälkeen päästiin suureen toimistorakennukseen, ja meinasin ratketa riemusta, kun näin oikean lafkan nimen toimiston ovessa. Ystävällinen nainen tiskin takana kysyi lentolippua. No ei oo minkäänmoista lentolippua, aijaa, että et voi auttaa? Ai että taas uusi osoite? Oli turhautuminen huipussaan, mutta nainen vakuutti, että ihan varmasti, tästä osoitteesta voit ostaa junapassin vaikka lento olisi hankittu mistä. Nainen jopa soitti toimistoon ja varmisti asian, joten lähdettiin sinne. Säätö, taksi, toimisto, kahden minuutin keskustelu ja kallein visakortin vilautus aikoihin, ja sain passin. Että semmoinen tapaus. Kaiken kaikkiaan reissussa kesti viitisen tuntia. Tän jälkeen kyll taas palmut tuntui ihan hyvältä vaihtoehdolta.
Tää oli yksi esimerkki ehkä kymmenestä vastaavasta tapauksesta. Onneksi parin viikon jälkeen Kiinassa oon osannut jo varautua, että kaikessa vaan kestää. Sitten kun siihen osaa varautua, ja ottaa korkeintaan yhden (tai mieluummin vaikka puolikkaan) säädön per päivä, alkaa asiat onnistua sujuvammin.
Shanghaissa on edelleen keväinen ilma. Tuntuu kummalta jättää Kiina. Alunperinhän ajattelin viettäväni Kiinassa vaan pari viikkoa, mutta puolitoista kuukautta on hurahtanut ihan hetkessä. Nyt odottelen, että hostellin pyykkikone pyörähtää ja saan pakata puhtaat vaatteet rinkkaan huomista varten. Sitten on edessä yhdeksän päivää Japanissa ennen kotoisaan Suomeen paluuta... Aina on ihanaa palata kotiin, mutta olisin mä voinut vähän aikaa olla vielä reissun päällä. Ja tällä matkalla on tapahtunut se tavallinen - kaksin verroin enemmän matkasuunnitelmia tulevaa ajatellen.
No niin, meen katsastamaan pyykit. Palajan vielä, katsotaan mitä ihmeitä Japani tarjoaa.
Oon nyt Kiinassa viimeistä päivää. Tulin takaisin Shanghaihin eilen, ja alunperin oli tarkoitus lentää Japaniin jo tänään, mutta monenmoisen säädön jälkeen katsoin järkevämmäksi lentää sinne vasta tiistaina eli huomenna. Säätäminen on jälleen kerran ylittänyt kaikki odotukset, joten on pakko valaista asiaa hiukan enemmän.
Kaikki, siis aivan kaikki vie täällä enemmän aikaa kuin on suunnitellut. Yleensä plus tunti semmoiseen perustoimintaan on ihan hyvä laskea mukaan. Tarkotan siis ihan kaikkea asioiden hoitamista, paikasta toiseen liikkumista, ravintolassa syömistä, hostellin buukkausta sun muuta. Aina, ihan kaikessa, kestää ihan tasa varmasti pidempään, kuin mitä on suunnitellut, vaikka olisi laskenut tupla-ajan kaiken varoiksi.
Hyvä esimerkki tästä on, kun ennen saarelle lähtöä lähdin ostamaan junapassia Japaniin. Hostellin turisti-infovastaava lupaili, että se on ihan iisi homma, meet sinne ja näytät passin ja annat rahat, kestää viisi minuuttia. Mietin, että noinkohan, mutta kovasti se tyyppi vakuutteli ja antoi osoitteen käteen. Sanoin ennen lähtöä, että tässä käy ihan satavarmana niin, että mennään sinne, paikkaa ei enää ole, saadaan uusi osoite ja etsitään seuraavaa paikkaa tunti, koska se menee AINA niin. Ootko ihan varma, et haluat tulla mukaan ihan vaan seuraksi? Sain vastaukseksi huvittuneita nyökkäyksiä ja kommentin siitä että oon liian skeptinen. Noh, mentiin annettuun osoitteeseen.
Toimisto oli vaihtanut nimeä, joten sieltä saikin "yllättäen" ostaa passin vain, jos on ostanut lennot kyseiseltä lafkalta. No niin, sitten saatiin se uusi osoite. Kilometri vaan, no kävellään. Löydettiin oikea rakennus, ja kun päästiin oikeaan kerrokseen, oli vastassa remonttipölyä ja tyhjä toimitila. Kiva. Kaivoin muistikirjan taskusta, jossa oli osoite toiseen vastaavaan toimistoon, jonka olin katsonut turisti-infon jesen lapuista, ja päätettiin suunnata sinne. Osoite oli kuitenkin mulla vaan ihan meidän peruskirjaimilla eikä kiinaksi, joten piti löytää hotelli, jonka respasta osattiin selostaa meille oikea suunta. Respa ja oikeat koordinaatit löytyi, huh. Pitkällisen säädön jälkeen päästiin suureen toimistorakennukseen, ja meinasin ratketa riemusta, kun näin oikean lafkan nimen toimiston ovessa. Ystävällinen nainen tiskin takana kysyi lentolippua. No ei oo minkäänmoista lentolippua, aijaa, että et voi auttaa? Ai että taas uusi osoite? Oli turhautuminen huipussaan, mutta nainen vakuutti, että ihan varmasti, tästä osoitteesta voit ostaa junapassin vaikka lento olisi hankittu mistä. Nainen jopa soitti toimistoon ja varmisti asian, joten lähdettiin sinne. Säätö, taksi, toimisto, kahden minuutin keskustelu ja kallein visakortin vilautus aikoihin, ja sain passin. Että semmoinen tapaus. Kaiken kaikkiaan reissussa kesti viitisen tuntia. Tän jälkeen kyll taas palmut tuntui ihan hyvältä vaihtoehdolta.
Tää oli yksi esimerkki ehkä kymmenestä vastaavasta tapauksesta. Onneksi parin viikon jälkeen Kiinassa oon osannut jo varautua, että kaikessa vaan kestää. Sitten kun siihen osaa varautua, ja ottaa korkeintaan yhden (tai mieluummin vaikka puolikkaan) säädön per päivä, alkaa asiat onnistua sujuvammin.
Shanghaissa on edelleen keväinen ilma. Tuntuu kummalta jättää Kiina. Alunperinhän ajattelin viettäväni Kiinassa vaan pari viikkoa, mutta puolitoista kuukautta on hurahtanut ihan hetkessä. Nyt odottelen, että hostellin pyykkikone pyörähtää ja saan pakata puhtaat vaatteet rinkkaan huomista varten. Sitten on edessä yhdeksän päivää Japanissa ennen kotoisaan Suomeen paluuta... Aina on ihanaa palata kotiin, mutta olisin mä voinut vähän aikaa olla vielä reissun päällä. Ja tällä matkalla on tapahtunut se tavallinen - kaksin verroin enemmän matkasuunnitelmia tulevaa ajatellen.
No niin, meen katsastamaan pyykit. Palajan vielä, katsotaan mitä ihmeitä Japani tarjoaa.
torstai 23. huhtikuuta 2009
maalaiseloa - osa 2
....ja jatkuu.
Illallispöydässä.
Kylään johtava tie. Oli olemassa toki myös isompikin, mutta tämä johti seuraavaan kylään ja pelloille.
Kylän reunamilla.
Ravintolan keittiössä. Haluttiin paistettuja nuudeleita, mutta aina saatiin vaan nuudelikeittoa. Kerran menin sitten keittiöön osoittelemaan ja selvittelemään, ja jonkinmoisen säädön jälkeen saatiin paistettuja nuudeleita. Ilo oli mitä suurin, joten ruokakin oli pakko kuvata.
Tässäpä siis jälleen - kaivatut nuudelit.
Pellolla oli tuulista! Yleensä oli kyllä lauhempaa ja jopa kuumaa päivisin.
Järveä ja kukkulaa.
Aika suuri madoksi...
Pikkuinen tie vei kukkuloiden välistä aina vaan kauemmaksi ja kauemmaksi.
----------
Maaseudun jälkeen oli siis edessä paluu Hangzhouhun, kun piti hakea viisumit. Eilen illalla sitten mun ja Fredin tiet erosivat, kun Fred jatkoi Pekingiin ja mä olin lupautunut olemaan perjantaina (eli huomenna) Shanghaissa. Tulin Shanghaihin tänään aamupäivällä, kävin perinteisessä kiinalaisessa puutarhassa ja illan oon viettänyt tän tietokoneeni kanssa hostellilla. Täältä olisi tarkoitus käydä vielä jossain, ja toukokuun alussa lentää Japaniin. Tarkemmat suunnitelmat seuraaan viikon ohjelmasta selvinnee huomenna tai viikonlopun aikana. Jälleen kerran kuitenkin näyttää siltä, että Peking jää väliin. Mikäli näin pääsee käymään, niin onpahan sitten syy matkustaa junalla Moskovasta Pekingiin - sitten joskus.
Nyt meen nukkumaan, väsyttää niin maan kauhiasti.
Illallispöydässä.
Kylään johtava tie. Oli olemassa toki myös isompikin, mutta tämä johti seuraavaan kylään ja pelloille.
Kylän reunamilla.
Ravintolan keittiössä. Haluttiin paistettuja nuudeleita, mutta aina saatiin vaan nuudelikeittoa. Kerran menin sitten keittiöön osoittelemaan ja selvittelemään, ja jonkinmoisen säädön jälkeen saatiin paistettuja nuudeleita. Ilo oli mitä suurin, joten ruokakin oli pakko kuvata.
Tässäpä siis jälleen - kaivatut nuudelit.
Pellolla oli tuulista! Yleensä oli kyllä lauhempaa ja jopa kuumaa päivisin.
Järveä ja kukkulaa.
Aika suuri madoksi...
Pikkuinen tie vei kukkuloiden välistä aina vaan kauemmaksi ja kauemmaksi.
----------
Maaseudun jälkeen oli siis edessä paluu Hangzhouhun, kun piti hakea viisumit. Eilen illalla sitten mun ja Fredin tiet erosivat, kun Fred jatkoi Pekingiin ja mä olin lupautunut olemaan perjantaina (eli huomenna) Shanghaissa. Tulin Shanghaihin tänään aamupäivällä, kävin perinteisessä kiinalaisessa puutarhassa ja illan oon viettänyt tän tietokoneeni kanssa hostellilla. Täältä olisi tarkoitus käydä vielä jossain, ja toukokuun alussa lentää Japaniin. Tarkemmat suunnitelmat seuraaan viikon ohjelmasta selvinnee huomenna tai viikonlopun aikana. Jälleen kerran kuitenkin näyttää siltä, että Peking jää väliin. Mikäli näin pääsee käymään, niin onpahan sitten syy matkustaa junalla Moskovasta Pekingiin - sitten joskus.
Nyt meen nukkumaan, väsyttää niin maan kauhiasti.
maalaiseloa - osa 1
Shangaista lähti siis kohti maalaiskylää suomalainen, saksalainen ja kolme irlantilaista. Kuvia otin yhteensä nelisen sataa tuolta retkeltä, joten tässä nyt muutama niistä.
Yöjunan jälkeen Nanchang. Aamiaisen etsimishetki.
Linja-autossa on tunnelmaa! 15-paikkaisella paikallisbussilla läpi pellon jos toisenkin.
Tukka hyvin, kaikki hyvin. Yöjunan jälkeen siis edelleen.
Toinen meidän huoneista.
Tää on se eteisen ja ruokailutilan välimuoto.
Ja katto! Voi ihana katto! Aivan käsittämätön paikka.
Näkymiä katolta.
Ja kun mieli mennä suihkuun, täältä pumpattiin vettä sankoon. Mitään suihkua ei siis ollut mailla eikä halmeilla.
Vasen ovi navettaan, oikean takana on vessa.
Viimeisissä kuvissa kylän tunnelmia.
Yöjunan jälkeen Nanchang. Aamiaisen etsimishetki.
Linja-autossa on tunnelmaa! 15-paikkaisella paikallisbussilla läpi pellon jos toisenkin.
Tukka hyvin, kaikki hyvin. Yöjunan jälkeen siis edelleen.
Toinen meidän huoneista.
Tää on se eteisen ja ruokailutilan välimuoto.
Ja katto! Voi ihana katto! Aivan käsittämätön paikka.
Näkymiä katolta.
Ja kun mieli mennä suihkuun, täältä pumpattiin vettä sankoon. Mitään suihkua ei siis ollut mailla eikä halmeilla.
Vasen ovi navettaan, oikean takana on vessa.
Viimeisissä kuvissa kylän tunnelmia.
jokunen kuvakin
Vihdoin siis kuviakin. Ainakin jokunen. On kummallista, miten tällaisten asioiden suorittamiseen täytyy täällä keskittyä - jotta saa valkattua kuvat ja ladattua ne blogiin, hurahtaa helposti parikin tuntia. Sen ajan löytäminen tuntuu toisinaan hankalalta, joten oon ajatellut ottaa rennosti sen(kin) kannalta. Lisää kuvia sitten kunhan palajan.
Shanghaissa oli aika paljon jengiä!
En tiiä mitä olisin tehnyt ja mihin joutunut ilman metroa. Se vei melkein mihin tahansa.
Aamulla kuuden aikaan karaoken jälkeen. Aika fresh tää kuva tilanteeseen nähden.
Eläintarhan tyypit osasi ottaa rennosti!
Jos ei olisi ollut lasia välissä, niin olis kyllä hiukan jännittänyt. Aivan käsittämättömän suuri tuo eläin.
Tyypillinen fraasikirjatilanne. Että mitenköhän täältä pääsisi takaisin kaupunkiin, tultiin metrolla ja sen jälkeen puoli tuntia bussilla. Hmm.
Hangzhou! Hostellin lähellä oli koulu, päivisin lapsilla oli joku liikuntatuntia vastaava asia.
Ja niitä taivaallisen hyviä paistettuja nuudeleita kadulta. Söisin tätä joka päivä.
Shanghaissa oli aika paljon jengiä!
En tiiä mitä olisin tehnyt ja mihin joutunut ilman metroa. Se vei melkein mihin tahansa.
Aamulla kuuden aikaan karaoken jälkeen. Aika fresh tää kuva tilanteeseen nähden.
Eläintarhan tyypit osasi ottaa rennosti!
Jos ei olisi ollut lasia välissä, niin olis kyllä hiukan jännittänyt. Aivan käsittämättömän suuri tuo eläin.
Tyypillinen fraasikirjatilanne. Että mitenköhän täältä pääsisi takaisin kaupunkiin, tultiin metrolla ja sen jälkeen puoli tuntia bussilla. Hmm.
Hangzhou! Hostellin lähellä oli koulu, päivisin lapsilla oli joku liikuntatuntia vastaava asia.
Ja niitä taivaallisen hyviä paistettuja nuudeleita kadulta. Söisin tätä joka päivä.
tiistai 21. huhtikuuta 2009
maalaiselämää
Nyt on sitten maalaismaisemat nähty, ikävä tulee. Kirjoitin ao. tekstin 18.4., mutta julkaisen vasta nyt kun pääsin netin ääreen. Teksti mennee hiukan päällekäin edellisen kanssa, mutta haitanneeko tuo. Tänään pitäisi saada viisumit, kirjoittelen lisää kunhan tästä taas tokenen.
------------
18.4.
Juna Hangzhouhun kesti vaan pari tuntia. Se oli semmoinen perus pikajunan tyyppinen väline, paitsi että täällä myydään myös seisomapaikkoja. Onneksi oltiin ostettu liput pari päivää aikaisemmin ja saatiin istumapaikat, muuten olis kyllä mennyt nuudelit nenään. Siinäkin oli kuitenkin tekemistä, kun piti rinkan kanssa ängetä ahdasta junan käytävää omalle paikalle. Kun saatiin ähellettyä itsemme istumaan, ei voinut muuta kuin ratketa nauramaan: kaiken sen tunkemisen ja täyden käytävän läpi haluttiin nyt sitten tuoda ruokakärry. Sen jälkeen tuli toinen, jonkinmoinen krääsäkärry. Kärryt puskettiin läpi ja seisomapaikkaihmiset koittivat tunkea itsensä parhaan tahtonsa mukaan johonkin, jotta kärryt pääsisivät ohi. Ihan uskomatonta, mutta niiiin kiinalaista. Siinä on taas länsimaalaisille miettimistä – kyllä se menee kun vaan tarpeeksi tungetaan!
On pitänyt miljoonasti mainita, että kiinalainen ruoka on ollut mulle hiukan pettymys. Ei mitenkään hurjasti, ikinä en oo mitään pahaa saanut ja kaikki on ollut ihan hyvää, mutta sellaista ruuan ihanuutta en oo päässyt kokemaan, mikä oli Thaimaassa jokapäiväinen juttu. Ensinnäkin, kasvisruoka tuntuu olevan melko tuntematon käsite. Kun en saa yhteisymmärrystä fraasikirjan kanssa tai osoittamalla muutamaa käännöstä eri kasvisruuista (joita ei siis yleensä ole), pyydän vaan ”mitä tahansa kasvisruokaa”. Sokkotilaaminen on sinänsä ihan jees, koska joskus tulee jotain yllättävää ja tosi hyvää, mutta usein tuollaisissa tapauksissa saa riisiä ja vihreää pannulla käännettyä salaattia. Kaikki on kuitenkin aina tuoretta ja hyvälaatuista, joten ikinä ei oo tarvinnut syömättä jättää. Kotioloissa en ikuna sanoisi itseäni kasvissyöjäksi, koska en oo niinkään minkään absoluuttisten lupausten kannalla ja voin halutessani syödä mitä tahansa, mutta täällä se on vaan helpompaa. En siis halua täällä syödä minkäänlaista lihaa, kotonakin syön sitä niin harvoin ja jos syön, niin haluan kyllä ihan tasan tarkkaan tietää mitä se on.
Hangzhoussa kolmannen riisi-salaattiruuan jälkeen olin ihan onnesta soikeana, kun löydettiin se katukeittiö, josta mainitsin viimeksi. Paistettuja nuudeleita ja kasviksia, ja niin tajuttoman hyvää! Siitä seuraavana iltana koitettiin etsiä samaa paikkaa uudestaan, mutta nuudelimies taitettavan pöytänsä kanssa taisi olla jossain muualla päivystämässä, joten piti löytää uusi paikka. Nälkä oli kauhea ja oltiin kaikki sitä mieltä, että ihan mikä vaan katukeittiö, joka tulee ensimmäisenä vastaan. Ja hyvä niin, löydettiin ihan parin korttelin päästä hostellilta taiwanilaisen miehen pitämä pikkuinen katuravintola, ja ruoka oli niin hyvää! Kauheasti kaikkea, ja samaan hintaan sai vielä lisääkin jos halusi.
Hangzhousta päätettiin lähteä Nanchangin kautta johonkin maaseudulle. Ostettiin liput sunnuntaina yöjunaan joka lähti tiistai-iltana (on muuten aivan hillittömän vaikeata koittaa laskea, että mitä tapahtui minäkin päivänä, mutta olisi hiukan tympeätä kirjoittaa että ”yhtenä päivänä ja sitten siitä parin päivän päästä”). Maanantaina lähdettiin Fredin kanssa poliisiasemalle selvittämään viisumien jatkoa, koska kyseinen paperi umpeutui meillä molemmilla viikkoa myöhemmin. Kun hain viisumia kysyn kahdesta eri paikasta, että miten viisumin jatko mahdollisesti onnistuu, ja aina vaan sanottiin, että ihan helposti, koska vaan millä tahansa poliisiasemalla. Poliisiasemalla kuitenkin neuvottiin toiselle poliisiasemalle. Tai itse asiassa ne kirjoitti meille jonkun lapun kiinaksi, jonka kanssa mentiin hostellille ja pyydettiin englantia puhuvaa omistajaa kääntämään.
Tiistaiaamuna siis check out ja toiselle poliisiasemalle. Siellä selvisi, että täytyy täyttää jonkinmoinen kaavake siitä, että majoitutaan jossain. Ei ihan täysin, tai siis puoliksikaan valjennut mikä ihmeen kaavake se oikeen on, mutta mentiin takaisin hostellille. Hakulapun lisäksi kaavake oli siis ainut puuttuva asia, joten alkoi mieli jo helpottaa sen kaiken ramppaamisen jälkeen. Respa tuntui tietävän mistä lapuista oli kyse, ja meille luvattiin leimalla varustettu todistus siitä, että ollaan kyseisessä hostellissa. Vieläkään en kyllä tajua sen todistuksen jujua, mutta olkoon.
Alkoi hiukan ahdistaa, kun joku sanoi, että viisumin jatkon odottelussa saattaa kestää parikin viikkoa. Mutta eihän siinä olisi mitään järkeä, kun muutenhan kuukauden viisumin kanssa haku pitäisi aloittaa melkein heti maahan tullessa. Noh, poliisiasemalla lyödään passit, paperit ja valokuvat pöytään. Onneksi varmastikin ainoa englantia puhuva virkailija koko Kiinassa sattui olemaan juuri tämä, sillä muuten ei oltaisi ikuna ymmärretty mitä vielä haluttiin. Meiltä haluttiin todistus, että omistetaan vähintään kuusi tuhatta dollaria. Kuusi tuhatta!! Onneksi tajuttiin sekunnissa esittää pariskuntaa (mitä ei muuten tosiaankaan olla, kaikille uteliaille tiedoksi), joten riitti kun todistettiin, että meillä on sen verran rahaa yhteensä. Euroissa neljä tuhatta. Piti siis todistaa, että meillä on rahaa olla Kiinassa kuukausi. Ihan tajutonta, neljällä tonnilla kaksi ihmistä hengailee täällä neljä kuukautta tai puoli vuotta! Ei muuta kuin nettiin, ja hillittömän rahojen siirtelyn jälkeen etsimään tulostinta ja saatiin molemmat tulostettua todistus tilillä olevista rahoista. Huh. Näiden tulosteiden jälkeen saatiin kuitenkin kunnialla jätettyä hakemukset ja virkailija nyökkäili hyväksyvästi. Voimalla lyöty punainen leima kertoi, että hakemus käsittelyssä. Oli kyllä mieluisa ääni kaiken sen säädön jälkeen!
Viisumien kunniaksi (tai no, saadaan ne takaisin vasta viikon päästä niiden jättämisestä, mutta näyttää valoisalta) päätettiin viettää leppoisa ilta hostellin puutarhassa. Junalle piti lähteä yhdeksän aikaan, ja ennen sitä käytiin syömässä vielä kerran sitä huippua ruokaa taiwanilaisen miehen keittiöstä.
Yöjuna, ja aamulla Nanchang. Ostettiin Fredin kanssa paluuliput Hangzhouhun seuraavan viikon maanantaiksi, eli perillä tiistaiaamuna hakemassa passeja ja viisumeita. Aamiaiseksi jotain kummaa kiinalaista, sitten bussiasemalle.
Puolentoistatunnin bussimatkan jälkeen tultiin pieneen maalaiskaupunkiin, josta piti ottaa paikallisbussi. Paikallisbussi oli romuinen, ruttuinen ja lähti kun matkustajia oli tarpeeksi. Mennä rymisteltiin pikkuista tietä puolisen tuntia. Pohdiskeltiin, että mistä hitosta tiedetään missä jäädä pois, kunnes korealaiseksi opiskelijaksi esittäytyvä mies sanoi että seuraavalla pysäkillä. Mies kertoi myös jotain kylästä ja ympäristöstä, oli itse menossa sinne päiväksi retkelle kaverinsa kanssa, tutkailemaan maalaiseloa ilmeisimminkin. Jäätiin bussista ja ihan ensimmäisenä mentiin syömään, pieneen ravintolaan joka oli kylän keskellä, johon bussi meidät jätti.
Kahden tunnin säätämisen jälkeen ravintolassa oltiin valmiita vaan etsimään jonkinmoinen majoitus ja jättämään rinkat selästä. Kyseltiin elekielellä majapaikkaa, ja meille koitettiin tarjota jotain kai hotellin tyyppistä ratkaisua. Ei menty kuitenkaan edes katsomaan, koska se oli ihan hillittömän kallis. Istuskeltiin hetken aikaa ulkona, kunnes mentiin toisaalle kysymään sellaiselta vanhalta sedältä samaa asiaa. Setä hoksasi heti mistä oli kyse, ja viittoili meitä seuraamaan. Kuljettiin hetken aikaa kiviseinien välissä kiemurtelevalla tiellä, kunnes setä löysi tädin, jonka jälkeen seurattiin tätiä. Täti vei meidät monen monituisen mutkan taakse pienelle talolle, josta näytti meille kaksi huonetta. Neljä sänkyä, riittivät meille mainiosti kun pojat vähän tiivistivät keskenään. Ja hinta oli euron per naamari yöltä.
Paikka näytti jonkun kodilta, samassa rakennuksessa oli keittiö ja joku muukin huone, sekä ruokailutilan ja eteisen välimuoto. Kaikki talossa on lattioita myöten betonista tai tiilistä, kalusteet puisia ja hyvin yksinkertaisia. Kylä on todella pieni, korkeintaan pari sataa ihmistä jos sitäkään. Irlantilaiset sanoivat lukeneensa jostain, että paikka on tuhat vuotta vanha ja perus eläminen on säilynyt suht ennallaan. Siltä kyllä näyttääkin! Vessa on yhteinen huussi (tai no rako betonilattiassa harvan puuoven takana), vieressä on pieni navetta jossa öisin möhkii kaksi lehmää. Suihkussa käyminen tapahtuu niin, että pumpataan kaivosta vettä sankoon, jonka jälkeen sanko kiikutetaan suihkuhuoneeseen, jossa vois sitten peseytyä. Täällä on kyllä sähköt, mutta toistaiseksi en oo nähnyt sähköä käytettävän muuhun kuin valoihin. Ruoka valmistetaan joka paikassa tulella.
Myöhemmin iltapäivällä meitä tultiin nykimään hihasta. Mies paikallisbussin ikkunasta heilutteli paperilappusta, ja mentiin kummissamme katsomaan mistä on kyse. Lapussa oli viesti englanniksi: ”mikäli ette halua jäädä kaupunkiin yöksi, lähtekää viimeistään kello viiden bussilla. Se on viimeinen bussi tänään, muuten joudutte jäämään kylään yöksi. Terveisin Matt, korealainen opiskelija konka tapasitte aamulla bussissa.” Kiiteltiin bussikuskia ja meidät paikalle tuonutta kyläläistä, aivan käsittämätöntä moinen viestinkulku! Ja ystävällistä siltä opiskelijapojalta. Se oli siis selvästi kirjoittanut viestin bussissa mennessään takaisin päin, ja pyytänyt bussikuskia välitämään lapun meille.
Ollaan käyty viereisessä kylässä ja lähellä vuorilla. Koko paikka on aivan ihmeellinen, tuntuu kuin kaikki olisi jostain leffasta. Ihmiset tuijottavat, mutta vaikuttavat kovin ystävällisiltä. Lapset tuntuvat välillä jopa pelkäävän meitä, vaikkakin käyvät aina välillä kurkkimassa jostain nurkan takaa uteliaina.
Sanomattakin lienee selvää, että mistään netistä ei ole tietoakaan, joten kirjoittelen tätä nyt koneelle ihan vaan jottei asiat ja fiilikset pääsisi unohtumaan. Juuri nyt istun meidän asutuksen katolla. Katto on tasainen, ja vuokraemäntä kuivattaa täällä aurinkoisina päivinä teetä sun muuta. Täältä näkee kylän kattojen ylle ja niiden taakse vuorille. Öisin on kirkas tähtitaivas, enkä ihan heti keksi loistavampaa paikkaa, missä olisin vähään aikaan ollut.
Irlantilaiset lähtivät tänään jatkamaan matkaansa etelämmäksi, me Fredin kanssa lähdetään huomenna yhdeksi yöksi siihen kaupunkiin, josta jatketaan sitten bussilla Nanchangiin junaa varten. Tänään siis viimeinen ilta maalaismaisemassa. Yöllä on niin pimeää, ettei ilman valoa näe omaa kättänsäkään. Kaikki kadut ovat kapeita ja kivisten seinien reunustamia. En oo missään aikaisemmin kokenut tällaista fiilistä, ja oon aivan tajuttoman tyytyväinen siitä, että nähtiin jonkunmoinen vaiva päästä tänne.
------------
18.4.
Juna Hangzhouhun kesti vaan pari tuntia. Se oli semmoinen perus pikajunan tyyppinen väline, paitsi että täällä myydään myös seisomapaikkoja. Onneksi oltiin ostettu liput pari päivää aikaisemmin ja saatiin istumapaikat, muuten olis kyllä mennyt nuudelit nenään. Siinäkin oli kuitenkin tekemistä, kun piti rinkan kanssa ängetä ahdasta junan käytävää omalle paikalle. Kun saatiin ähellettyä itsemme istumaan, ei voinut muuta kuin ratketa nauramaan: kaiken sen tunkemisen ja täyden käytävän läpi haluttiin nyt sitten tuoda ruokakärry. Sen jälkeen tuli toinen, jonkinmoinen krääsäkärry. Kärryt puskettiin läpi ja seisomapaikkaihmiset koittivat tunkea itsensä parhaan tahtonsa mukaan johonkin, jotta kärryt pääsisivät ohi. Ihan uskomatonta, mutta niiiin kiinalaista. Siinä on taas länsimaalaisille miettimistä – kyllä se menee kun vaan tarpeeksi tungetaan!
On pitänyt miljoonasti mainita, että kiinalainen ruoka on ollut mulle hiukan pettymys. Ei mitenkään hurjasti, ikinä en oo mitään pahaa saanut ja kaikki on ollut ihan hyvää, mutta sellaista ruuan ihanuutta en oo päässyt kokemaan, mikä oli Thaimaassa jokapäiväinen juttu. Ensinnäkin, kasvisruoka tuntuu olevan melko tuntematon käsite. Kun en saa yhteisymmärrystä fraasikirjan kanssa tai osoittamalla muutamaa käännöstä eri kasvisruuista (joita ei siis yleensä ole), pyydän vaan ”mitä tahansa kasvisruokaa”. Sokkotilaaminen on sinänsä ihan jees, koska joskus tulee jotain yllättävää ja tosi hyvää, mutta usein tuollaisissa tapauksissa saa riisiä ja vihreää pannulla käännettyä salaattia. Kaikki on kuitenkin aina tuoretta ja hyvälaatuista, joten ikinä ei oo tarvinnut syömättä jättää. Kotioloissa en ikuna sanoisi itseäni kasvissyöjäksi, koska en oo niinkään minkään absoluuttisten lupausten kannalla ja voin halutessani syödä mitä tahansa, mutta täällä se on vaan helpompaa. En siis halua täällä syödä minkäänlaista lihaa, kotonakin syön sitä niin harvoin ja jos syön, niin haluan kyllä ihan tasan tarkkaan tietää mitä se on.
Hangzhoussa kolmannen riisi-salaattiruuan jälkeen olin ihan onnesta soikeana, kun löydettiin se katukeittiö, josta mainitsin viimeksi. Paistettuja nuudeleita ja kasviksia, ja niin tajuttoman hyvää! Siitä seuraavana iltana koitettiin etsiä samaa paikkaa uudestaan, mutta nuudelimies taitettavan pöytänsä kanssa taisi olla jossain muualla päivystämässä, joten piti löytää uusi paikka. Nälkä oli kauhea ja oltiin kaikki sitä mieltä, että ihan mikä vaan katukeittiö, joka tulee ensimmäisenä vastaan. Ja hyvä niin, löydettiin ihan parin korttelin päästä hostellilta taiwanilaisen miehen pitämä pikkuinen katuravintola, ja ruoka oli niin hyvää! Kauheasti kaikkea, ja samaan hintaan sai vielä lisääkin jos halusi.
Hangzhousta päätettiin lähteä Nanchangin kautta johonkin maaseudulle. Ostettiin liput sunnuntaina yöjunaan joka lähti tiistai-iltana (on muuten aivan hillittömän vaikeata koittaa laskea, että mitä tapahtui minäkin päivänä, mutta olisi hiukan tympeätä kirjoittaa että ”yhtenä päivänä ja sitten siitä parin päivän päästä”). Maanantaina lähdettiin Fredin kanssa poliisiasemalle selvittämään viisumien jatkoa, koska kyseinen paperi umpeutui meillä molemmilla viikkoa myöhemmin. Kun hain viisumia kysyn kahdesta eri paikasta, että miten viisumin jatko mahdollisesti onnistuu, ja aina vaan sanottiin, että ihan helposti, koska vaan millä tahansa poliisiasemalla. Poliisiasemalla kuitenkin neuvottiin toiselle poliisiasemalle. Tai itse asiassa ne kirjoitti meille jonkun lapun kiinaksi, jonka kanssa mentiin hostellille ja pyydettiin englantia puhuvaa omistajaa kääntämään.
Tiistaiaamuna siis check out ja toiselle poliisiasemalle. Siellä selvisi, että täytyy täyttää jonkinmoinen kaavake siitä, että majoitutaan jossain. Ei ihan täysin, tai siis puoliksikaan valjennut mikä ihmeen kaavake se oikeen on, mutta mentiin takaisin hostellille. Hakulapun lisäksi kaavake oli siis ainut puuttuva asia, joten alkoi mieli jo helpottaa sen kaiken ramppaamisen jälkeen. Respa tuntui tietävän mistä lapuista oli kyse, ja meille luvattiin leimalla varustettu todistus siitä, että ollaan kyseisessä hostellissa. Vieläkään en kyllä tajua sen todistuksen jujua, mutta olkoon.
Alkoi hiukan ahdistaa, kun joku sanoi, että viisumin jatkon odottelussa saattaa kestää parikin viikkoa. Mutta eihän siinä olisi mitään järkeä, kun muutenhan kuukauden viisumin kanssa haku pitäisi aloittaa melkein heti maahan tullessa. Noh, poliisiasemalla lyödään passit, paperit ja valokuvat pöytään. Onneksi varmastikin ainoa englantia puhuva virkailija koko Kiinassa sattui olemaan juuri tämä, sillä muuten ei oltaisi ikuna ymmärretty mitä vielä haluttiin. Meiltä haluttiin todistus, että omistetaan vähintään kuusi tuhatta dollaria. Kuusi tuhatta!! Onneksi tajuttiin sekunnissa esittää pariskuntaa (mitä ei muuten tosiaankaan olla, kaikille uteliaille tiedoksi), joten riitti kun todistettiin, että meillä on sen verran rahaa yhteensä. Euroissa neljä tuhatta. Piti siis todistaa, että meillä on rahaa olla Kiinassa kuukausi. Ihan tajutonta, neljällä tonnilla kaksi ihmistä hengailee täällä neljä kuukautta tai puoli vuotta! Ei muuta kuin nettiin, ja hillittömän rahojen siirtelyn jälkeen etsimään tulostinta ja saatiin molemmat tulostettua todistus tilillä olevista rahoista. Huh. Näiden tulosteiden jälkeen saatiin kuitenkin kunnialla jätettyä hakemukset ja virkailija nyökkäili hyväksyvästi. Voimalla lyöty punainen leima kertoi, että hakemus käsittelyssä. Oli kyllä mieluisa ääni kaiken sen säädön jälkeen!
Viisumien kunniaksi (tai no, saadaan ne takaisin vasta viikon päästä niiden jättämisestä, mutta näyttää valoisalta) päätettiin viettää leppoisa ilta hostellin puutarhassa. Junalle piti lähteä yhdeksän aikaan, ja ennen sitä käytiin syömässä vielä kerran sitä huippua ruokaa taiwanilaisen miehen keittiöstä.
Yöjuna, ja aamulla Nanchang. Ostettiin Fredin kanssa paluuliput Hangzhouhun seuraavan viikon maanantaiksi, eli perillä tiistaiaamuna hakemassa passeja ja viisumeita. Aamiaiseksi jotain kummaa kiinalaista, sitten bussiasemalle.
Puolentoistatunnin bussimatkan jälkeen tultiin pieneen maalaiskaupunkiin, josta piti ottaa paikallisbussi. Paikallisbussi oli romuinen, ruttuinen ja lähti kun matkustajia oli tarpeeksi. Mennä rymisteltiin pikkuista tietä puolisen tuntia. Pohdiskeltiin, että mistä hitosta tiedetään missä jäädä pois, kunnes korealaiseksi opiskelijaksi esittäytyvä mies sanoi että seuraavalla pysäkillä. Mies kertoi myös jotain kylästä ja ympäristöstä, oli itse menossa sinne päiväksi retkelle kaverinsa kanssa, tutkailemaan maalaiseloa ilmeisimminkin. Jäätiin bussista ja ihan ensimmäisenä mentiin syömään, pieneen ravintolaan joka oli kylän keskellä, johon bussi meidät jätti.
Kahden tunnin säätämisen jälkeen ravintolassa oltiin valmiita vaan etsimään jonkinmoinen majoitus ja jättämään rinkat selästä. Kyseltiin elekielellä majapaikkaa, ja meille koitettiin tarjota jotain kai hotellin tyyppistä ratkaisua. Ei menty kuitenkaan edes katsomaan, koska se oli ihan hillittömän kallis. Istuskeltiin hetken aikaa ulkona, kunnes mentiin toisaalle kysymään sellaiselta vanhalta sedältä samaa asiaa. Setä hoksasi heti mistä oli kyse, ja viittoili meitä seuraamaan. Kuljettiin hetken aikaa kiviseinien välissä kiemurtelevalla tiellä, kunnes setä löysi tädin, jonka jälkeen seurattiin tätiä. Täti vei meidät monen monituisen mutkan taakse pienelle talolle, josta näytti meille kaksi huonetta. Neljä sänkyä, riittivät meille mainiosti kun pojat vähän tiivistivät keskenään. Ja hinta oli euron per naamari yöltä.
Paikka näytti jonkun kodilta, samassa rakennuksessa oli keittiö ja joku muukin huone, sekä ruokailutilan ja eteisen välimuoto. Kaikki talossa on lattioita myöten betonista tai tiilistä, kalusteet puisia ja hyvin yksinkertaisia. Kylä on todella pieni, korkeintaan pari sataa ihmistä jos sitäkään. Irlantilaiset sanoivat lukeneensa jostain, että paikka on tuhat vuotta vanha ja perus eläminen on säilynyt suht ennallaan. Siltä kyllä näyttääkin! Vessa on yhteinen huussi (tai no rako betonilattiassa harvan puuoven takana), vieressä on pieni navetta jossa öisin möhkii kaksi lehmää. Suihkussa käyminen tapahtuu niin, että pumpataan kaivosta vettä sankoon, jonka jälkeen sanko kiikutetaan suihkuhuoneeseen, jossa vois sitten peseytyä. Täällä on kyllä sähköt, mutta toistaiseksi en oo nähnyt sähköä käytettävän muuhun kuin valoihin. Ruoka valmistetaan joka paikassa tulella.
Myöhemmin iltapäivällä meitä tultiin nykimään hihasta. Mies paikallisbussin ikkunasta heilutteli paperilappusta, ja mentiin kummissamme katsomaan mistä on kyse. Lapussa oli viesti englanniksi: ”mikäli ette halua jäädä kaupunkiin yöksi, lähtekää viimeistään kello viiden bussilla. Se on viimeinen bussi tänään, muuten joudutte jäämään kylään yöksi. Terveisin Matt, korealainen opiskelija konka tapasitte aamulla bussissa.” Kiiteltiin bussikuskia ja meidät paikalle tuonutta kyläläistä, aivan käsittämätöntä moinen viestinkulku! Ja ystävällistä siltä opiskelijapojalta. Se oli siis selvästi kirjoittanut viestin bussissa mennessään takaisin päin, ja pyytänyt bussikuskia välitämään lapun meille.
Ollaan käyty viereisessä kylässä ja lähellä vuorilla. Koko paikka on aivan ihmeellinen, tuntuu kuin kaikki olisi jostain leffasta. Ihmiset tuijottavat, mutta vaikuttavat kovin ystävällisiltä. Lapset tuntuvat välillä jopa pelkäävän meitä, vaikkakin käyvät aina välillä kurkkimassa jostain nurkan takaa uteliaina.
Sanomattakin lienee selvää, että mistään netistä ei ole tietoakaan, joten kirjoittelen tätä nyt koneelle ihan vaan jottei asiat ja fiilikset pääsisi unohtumaan. Juuri nyt istun meidän asutuksen katolla. Katto on tasainen, ja vuokraemäntä kuivattaa täällä aurinkoisina päivinä teetä sun muuta. Täältä näkee kylän kattojen ylle ja niiden taakse vuorille. Öisin on kirkas tähtitaivas, enkä ihan heti keksi loistavampaa paikkaa, missä olisin vähään aikaan ollut.
Irlantilaiset lähtivät tänään jatkamaan matkaansa etelämmäksi, me Fredin kanssa lähdetään huomenna yhdeksi yöksi siihen kaupunkiin, josta jatketaan sitten bussilla Nanchangiin junaa varten. Tänään siis viimeinen ilta maalaismaisemassa. Yöllä on niin pimeää, ettei ilman valoa näe omaa kättänsäkään. Kaikki kadut ovat kapeita ja kivisten seinien reunustamia. En oo missään aikaisemmin kokenut tällaista fiilistä, ja oon aivan tajuttoman tyytyväinen siitä, että nähtiin jonkunmoinen vaiva päästä tänne.
sunnuntai 12. huhtikuuta 2009
puutarhassa
Puutarha kaupungin laidalla. Hangzhoussa on siis muutakin kuin kaupunki ja järvi, onneksi. Hostelllta on kävelymatka keskustaan ja järvelle. Kaikki tuntuu kovin rauhaisalta, varsinkin kun pääsi pois kaupungin melusta ja pölystä. Hangzhou on varmasti rikkain kaupunki Kiinassa, tai no ainakin mitä mä oon nähnyt. Kalliita autoja, hyvin pukeutuneita ihmisiä ja eurooppalaisen näköisiä katuja puineen ja muineen. Ihan mukavaa, mutta ylihuomenna lähdetään sisämaahan päin johonkin pieneen kaupunkiin. En itse asiassa tiedä vielä edes mitä, näen sen tuossa illan aikana, mitä juna-asemalta saan tuliaisiksi.
Eilen lähdettiin siis Shanghaista, tällä kertaa matkattiin hiukan suuremalla porukalla, kun mun ja Fredin lisäksi matkaan liittyi kolme irlantilaista, juurikin niiltä synttäreiltä tutut tyypit. Hostellin buukkaamisessa oli pienoisia ongelmia, mutta saatiin oikein kiva ja mukava mesta kaupungin laidalta, kävelymatkan päästä järveltä. Pihalla on puutarha, laudoista rakennettu terassi, eli kaikki oikeen loistavasti. Oon tosin oikeen mielissäni siitä, että kolmen päivän päästä toivottavasti löydän itseni jostain, mitä ei löydy lounliplanetista tai hostelworldista, koska se ollee viimeinen mahdollisuus päästä näkemään vielä hiukan maaseudun ihmeitä. Sen jälkeen matka jatkuu Xiangin kautta Pekingiin, josta lennän Japaniin huhti-toukokuun vaihteen paikkeilla.
Meinaa melkein tulla suru puseroon, kun alan ymmärtää, että matka alkaa lähennellä loppuaan. Tosin onhan tässä vielä hyvä kuukausi jäljellä, mutta kuitenkin. Ja aina on ihanaa palata kotiin, nähdä kaikki ihmiset ja syödä parsaa ja uusia perunoita, mutta matkustamista tulee ihan varmasti ikävä. Onneksi päiväni eivät sen osalta ole vielä kuitenkaan luetut, vaan aina voi tehdä jatkosuunnitelmia. Mutta katsotaanhan nyt kun päästään edes ensi kesään asti. Niin ja jos joku tietää jonkinmoista majoitusmahdollisuutta Helsingin keskustan tuntumassa kesän ajaksi, niin saatan olla hyvinkin kiinnostunut. Eli mailia saa laittaa, ja mun mailiosoitetta/feisbuukin yhteystietoja antaa eteenpäin jos jollain on kontakteja.
Koitettiin tänään käydä hakemassa jatkoa viisumeille poliisilaitokselta. Pitää kuitenkin yrittää huomenna uudestaan, jostain pääkallopaikalta. Toivottavasti se onnistuisi päivässä, koska olisi niin helppoa, mutta tuskinpa vain. Muussa tapauksessa pitää etsiä ennen maaseutua jokin paikka johon jätetään passit, jotta saadaan viisumit ennen Pekingiä. Eilen illalla syötiin aivan käsittämättömän hyviä nuudeleita kadulta. Sellainen mies wokkasi niitä siinä annoksen kerrallaan, ja oli niiiin tajuttoman hyvää! Juurikin sitä, mitä oon kiinalaiselta ruualta odottanut. Kerrassaan ihanaa.
Huomenna vuorossa kiipeämistä kukkulalle ja ehkä jotain pyöräilyä. Ja toivottavasti viisumia. Tänään illalla nuudeleita.
Eilen lähdettiin siis Shanghaista, tällä kertaa matkattiin hiukan suuremalla porukalla, kun mun ja Fredin lisäksi matkaan liittyi kolme irlantilaista, juurikin niiltä synttäreiltä tutut tyypit. Hostellin buukkaamisessa oli pienoisia ongelmia, mutta saatiin oikein kiva ja mukava mesta kaupungin laidalta, kävelymatkan päästä järveltä. Pihalla on puutarha, laudoista rakennettu terassi, eli kaikki oikeen loistavasti. Oon tosin oikeen mielissäni siitä, että kolmen päivän päästä toivottavasti löydän itseni jostain, mitä ei löydy lounliplanetista tai hostelworldista, koska se ollee viimeinen mahdollisuus päästä näkemään vielä hiukan maaseudun ihmeitä. Sen jälkeen matka jatkuu Xiangin kautta Pekingiin, josta lennän Japaniin huhti-toukokuun vaihteen paikkeilla.
Meinaa melkein tulla suru puseroon, kun alan ymmärtää, että matka alkaa lähennellä loppuaan. Tosin onhan tässä vielä hyvä kuukausi jäljellä, mutta kuitenkin. Ja aina on ihanaa palata kotiin, nähdä kaikki ihmiset ja syödä parsaa ja uusia perunoita, mutta matkustamista tulee ihan varmasti ikävä. Onneksi päiväni eivät sen osalta ole vielä kuitenkaan luetut, vaan aina voi tehdä jatkosuunnitelmia. Mutta katsotaanhan nyt kun päästään edes ensi kesään asti. Niin ja jos joku tietää jonkinmoista majoitusmahdollisuutta Helsingin keskustan tuntumassa kesän ajaksi, niin saatan olla hyvinkin kiinnostunut. Eli mailia saa laittaa, ja mun mailiosoitetta/feisbuukin yhteystietoja antaa eteenpäin jos jollain on kontakteja.
Koitettiin tänään käydä hakemassa jatkoa viisumeille poliisilaitokselta. Pitää kuitenkin yrittää huomenna uudestaan, jostain pääkallopaikalta. Toivottavasti se onnistuisi päivässä, koska olisi niin helppoa, mutta tuskinpa vain. Muussa tapauksessa pitää etsiä ennen maaseutua jokin paikka johon jätetään passit, jotta saadaan viisumit ennen Pekingiä. Eilen illalla syötiin aivan käsittämättömän hyviä nuudeleita kadulta. Sellainen mies wokkasi niitä siinä annoksen kerrallaan, ja oli niiiin tajuttoman hyvää! Juurikin sitä, mitä oon kiinalaiselta ruualta odottanut. Kerrassaan ihanaa.
Huomenna vuorossa kiipeämistä kukkulalle ja ehkä jotain pyöräilyä. Ja toivottavasti viisumia. Tänään illalla nuudeleita.
perjantai 10. huhtikuuta 2009
Shanghai ja karaokea
Shanghai ollee Kiinan länsimainen paratiisi. Kaupunki on tosin kiva ja täällä on helppo liikkua, mutta Hong Kongiin nähden tässä ei oo kauheasti sen ihmeellisempää. Jotenkin täälläkin on kuitenkin hujahtanut jo viikko, en ymmärrä. Täällä taitaa siis olla sama juttu ajan kanssa kuin Thaimaassa - kääntää sivun kirjasta ja vilkaisee puhelinta ja yhtäkkiä on mennyt kaksi tuntia. Tosin täällä ei oo tullut luettua, mutta kaikessa kestää aina ihan kauhean kauan. Johtunee myös kielimuurista, kun asioiden selvittelyyn menee aina aikansa.
Perus shoppailun ja kaupungilla kiertelyn lisäksi käytiin yhtenä päivänä yhdessä temppelissä naapurikaupungissa ja tänään eläintarhassa. Temppeli oli tosi hieno, tosin kaikki kyltit sun muut oli lähinnä vain kiinaksi.
Toissapäivänä oli yhden irlantilaisen kundin synttärit, ja se plus sen kaverit kutsuivat meidät mukaan. Irkun synttäri-ilta alkoi aikaisin ja päättyi kiinalaiseen karaoketaloon. Tulipahan sekin koettua.... Rakennus vaikutti ulospäin tosi fiiniltä uimahallilta. Varaus omasta "huoneesta" tehtiin respassa, jonka jälkeen virkapukuinen tarjoilija vei meidät hissiin. Tultiin kolmanteen kerrokseen ja käytävän molemmin puolin oli ovia joissa jokaisessa oli pyöreä ikkuna. Kaikkien ikkunoiden takana oli nipullinen kiinalaisia laulamassa karaokea. Omassa loossissaan siis. Meitä oli yhteensä kymmenen ja synttärisankari halusi viskiä, joten sitä sitten, pulloittain kiitos. Paikka oli auki kuuteen aamulla, jolloin poistuttiin ulos ja päivä oli jo valjennut. Kaikki olivat äänessä koko illan, mutta laulamiseksi en sitä kutsuisi, varsinkaan omalta osaltani. Tämä kostautui seuraavana päivänä kun ääni oli lähes kokonaan poissa. Koko päivä meni hostellilla, kun en (eikä onneksi muutkaan synttäriporukasta) saanut lähdettyä ulos asti. Tänään ääni ei vieläkään ottanut palatakseen, joten päätin ihan oman terveyteni ja ääneni tähden pitää mykän päivän. Että kai siellä karaokessa piti käydä, mutta olishan sen voinut ottaa kai hiukan iisimminkin. Hintansa siis kaikella.
Mykän päivän ohjelmaan kuului eläintarha. Eläimet oli kummia ja hienoja, mutta oli kyllä niin surkeaa nähdä pandat semmoisessa ihan liian pienessä paikassa :( tosin mä koitan toivoa, että ne viedään sieltä usein jollekin suurelle alueelle hengailemaan. Mutta muut eläimet! Esim sellainen apinaa vastaava, jonka nimeä en millään saa nyt päähäni, raidallinen häntä jne, ne kaikki juoksentelivat sellaisella saarella vapaana ja siellä sai kävellä itse niiden seassa, ja pääsi ihan tosi lähelle. Samoin linnut sun muut, siinä niitä sai ihmetellä kun ne lenteli ja juoksenteli ympärillä.
Huomenna lähdetään parin tunnin junamatkan päähän Hangzouhun. Kuuleman mukaan se on jonkinmoinen turistikohde kiinalaisille, kun siellä on järvi, hehheh. Muistan kun joskus aikaisemmin rakas ystäväni P kertoi olleensa (ilmeisesti) samassa kaupungissa, kun kiinalaiset menivät sinne pällistelemään järveä. Tarkoitus on siis mennä sinne, koska sieltä pääsee helpommin johonkin vähän rauhallisempaan paikkaan. Ainakin päiväksi. Mä haluan lisää sellaista, kun esim. pyöräily Yangshuossa!
Ja ainiin, juna-asiasta. Päätin, etten lähde junailemaan. Viisumiasia osoittautui hankalaksi kuten odotettua, ja matka pitäisi tehdä putkeen ilman pysähdyksiä. Jäänee siis toiseen kertaan. Toivottavasti teen sen reissun joskus, olisi ihan huippua.
Nyt teetä ja iltapalaa. Sitten tarttisi kai pakatakin vielä, huh. Palailen taas, toivottavasti paremmalla ajalla.
Perus shoppailun ja kaupungilla kiertelyn lisäksi käytiin yhtenä päivänä yhdessä temppelissä naapurikaupungissa ja tänään eläintarhassa. Temppeli oli tosi hieno, tosin kaikki kyltit sun muut oli lähinnä vain kiinaksi.
Toissapäivänä oli yhden irlantilaisen kundin synttärit, ja se plus sen kaverit kutsuivat meidät mukaan. Irkun synttäri-ilta alkoi aikaisin ja päättyi kiinalaiseen karaoketaloon. Tulipahan sekin koettua.... Rakennus vaikutti ulospäin tosi fiiniltä uimahallilta. Varaus omasta "huoneesta" tehtiin respassa, jonka jälkeen virkapukuinen tarjoilija vei meidät hissiin. Tultiin kolmanteen kerrokseen ja käytävän molemmin puolin oli ovia joissa jokaisessa oli pyöreä ikkuna. Kaikkien ikkunoiden takana oli nipullinen kiinalaisia laulamassa karaokea. Omassa loossissaan siis. Meitä oli yhteensä kymmenen ja synttärisankari halusi viskiä, joten sitä sitten, pulloittain kiitos. Paikka oli auki kuuteen aamulla, jolloin poistuttiin ulos ja päivä oli jo valjennut. Kaikki olivat äänessä koko illan, mutta laulamiseksi en sitä kutsuisi, varsinkaan omalta osaltani. Tämä kostautui seuraavana päivänä kun ääni oli lähes kokonaan poissa. Koko päivä meni hostellilla, kun en (eikä onneksi muutkaan synttäriporukasta) saanut lähdettyä ulos asti. Tänään ääni ei vieläkään ottanut palatakseen, joten päätin ihan oman terveyteni ja ääneni tähden pitää mykän päivän. Että kai siellä karaokessa piti käydä, mutta olishan sen voinut ottaa kai hiukan iisimminkin. Hintansa siis kaikella.
Mykän päivän ohjelmaan kuului eläintarha. Eläimet oli kummia ja hienoja, mutta oli kyllä niin surkeaa nähdä pandat semmoisessa ihan liian pienessä paikassa :( tosin mä koitan toivoa, että ne viedään sieltä usein jollekin suurelle alueelle hengailemaan. Mutta muut eläimet! Esim sellainen apinaa vastaava, jonka nimeä en millään saa nyt päähäni, raidallinen häntä jne, ne kaikki juoksentelivat sellaisella saarella vapaana ja siellä sai kävellä itse niiden seassa, ja pääsi ihan tosi lähelle. Samoin linnut sun muut, siinä niitä sai ihmetellä kun ne lenteli ja juoksenteli ympärillä.
Huomenna lähdetään parin tunnin junamatkan päähän Hangzouhun. Kuuleman mukaan se on jonkinmoinen turistikohde kiinalaisille, kun siellä on järvi, hehheh. Muistan kun joskus aikaisemmin rakas ystäväni P kertoi olleensa (ilmeisesti) samassa kaupungissa, kun kiinalaiset menivät sinne pällistelemään järveä. Tarkoitus on siis mennä sinne, koska sieltä pääsee helpommin johonkin vähän rauhallisempaan paikkaan. Ainakin päiväksi. Mä haluan lisää sellaista, kun esim. pyöräily Yangshuossa!
Ja ainiin, juna-asiasta. Päätin, etten lähde junailemaan. Viisumiasia osoittautui hankalaksi kuten odotettua, ja matka pitäisi tehdä putkeen ilman pysähdyksiä. Jäänee siis toiseen kertaan. Toivottavasti teen sen reissun joskus, olisi ihan huippua.
Nyt teetä ja iltapalaa. Sitten tarttisi kai pakatakin vielä, huh. Palailen taas, toivottavasti paremmalla ajalla.
perjantai 3. huhtikuuta 2009
Huangshan ja jatkosuunnitelmia
Aamuherätys Yangshuossa oli aikainen. Hyvin aikainen. Puoli kuudelta aamulla tekisi ennemmin mieli mennä nukkumaan kuin kerätä rinkkansa ja suunnata bussiasemalle.
Respan maailman ystävällisin nainen, Lily, oli tullut varta vasten töihin aamulla, jotta herättäisi meidät. Ihan käsittämätöntä, kun se järjesti meille junalippuja, se varoitteli, että täytyy sitten herätä ihan kauhean aikaisin aamulla, eli pakkaatte sitten edellisenä iltana, hehheh. Ja sitten se tosiaan tuli vielä paikan päälle itse katsomaan että herätään ja käveli puoleenväliin matkaa bussiasemalle meidän kanssa.
Puolentoistatunnin bussimatkan jälkeen päädyttiin Guiliniin. Aikaa oli kaksi tuntia, joten päätettiin mennä paikallisbussilla juna-asemalle. Kysyttiin neuvoa, kukaan ei puhunut englantia. Onneksi oltiin pyydetty Lilyltä lappu, jossa luki kiinaksi mihin oltiin menossa. Sitä näytettiin pariin otteeseen, kunnes eräs nainen lähti ohjeistamaan meitä vähän matkan päähän. Se puhui meille ihan kauheasti ja koko ajan, huitoi ja osoitteli. Nyt ainakin tiedän, etten ymmärrä kiinaa sitten sanaakaan. En sitten ainoatakaan sanaa, vaikka oon koittanut edes muutaman perusjutun oppia.
Aikansa osoiteltuaan, huidottuaan ja selitettyään nainen vei meidät takaisin ja etsi väentungoksesta (tää kaikki tapahtui siis kadun varrella bussipysäkillä, jolla oli kauhea tungos) koululaisen näköisen tytön. Tyttö viittoili meitä seuraamaan, ja lähdettiin sitten perään. Se tuntui ymmärtävän mihin oltiin matkalla, ja ajateltiin, että kokeillaan nyt sitten, mutta jos kymmeneen mennessä ei ala näkyä asemaa niin otetaan taksi, juna kun lähti puoli yksitoista. Käveltiin noin kilometrin verran toiselle bussipysäkille ja jäätiin odottelemaan. Selvisi, että tarvitaan bussi numero 1, ja se maksaa yhden rahan per naamari. Kiiteltiin tyttöä ja annettiin sille hiukan rahaa vaivannäöstä, jonka se kainosti otti vastaan. Ihmeteltiin, kun se jäi kuitenkin vielä siihen pysäkille, ilmeisesti odottamaan ja katsomaan että päästään oikeaan bussiin. Mutta ei, tyttö tuli meidän kanssa bussiin ja piti huolta, että jäädään oikealla pysäkillä pois! Matka kesti melkein tunnin, ja onneksi saatiin istumapaikat rinkkoinemme, sillä muutaman pysäkin jälkeen koko bussi tuli ihan täyteen. Lisäksi mun viereen tunkeutui sellainen mies, jota alettiin kutsua Lihatyypiksi. Lihatyypillä oli mukanaan pieni vedetävä rullakko, samanmoinen joita mummot kärrää kaupungilla ja viinanhakumatkalaiset tallinnanlaivoilla. Erona oli se, että Lihatyypin pikku rullakko oli täynnä raakaa lihaa, koipia tai ties mitä. Ja se haisi! Siinä se haisi metrin päässä mun naamasta. Tähän kun otetaan vielä lisäksi aamun alhaiset verensokerit, niin ihmettelen etten oksentanut itseni, Fredin, tai kenenkään muunkaan päälle.
Lihatyypistä huolimatta päästiin perille juna-asemalle. Tyttö etsi meille oikean laiturin ja katsoi, että ymmärrettiin että tää on nyt oikea paikka. Kiiteltiin taas miljoonasti ja tyttö lähti. Jos koskaan Suomessa näen yhdenkin aasialaisen pulassa, aion parhaani mukaan auttaa sitä ihan missä tahansa.
Ostettiin eväitä ja odoteltiin junaa, joka tuli melkein ajallaan. Junassa oli järkevät sängyt, puhtaat lakanat, eikä Lihatyyppiä. Kaikki hyvin siis. Vaunussa oli käytävä toisella reunalla, ja muu osa oli sänkyjä. Hiukan niinkuin loosseja ilman ovia, joissa sänkyjä kolmessa kerroksessa, ja aina kaksi sänkyä vastakkain. 20 tunnin junamatka sujui oikein leppoisasti, oli kivaa katsella maisemia ja sain nukuttua tosi hyvin. Vähän väliä virkapukuinen siivooja kävi tyhjentämässä roskiksen ja lakaisemassa lattiaa. Ei nähty juna-asemalla tai koko junassa ketään muuta ei-aasialaista, ja meitä tuijotettiin. Yksi lapsi alkoi itkemään nähtyään meidät. Tää vähän yllätti, sillä olin kuvitellut muidenkin reissaajien liikkuvan lähinnä junalla. Tällasten asioiden kautta vähä vähältä tajuaa, miten käsittämättömän iso maa tää on. Aivan hillittömän suuri, riippumatta siitä mihn on varautunut tai mitä on kuvitellut.
Huangshanissa aamulla puoli viideltä, joka on aina hyvä aika olla uudessa kaupungissa keskellä Kiinaa... Otettiin ensimmäinen vastaantuleva majoitus, jota joku meille kauppasi. Ilmeisimminkin matalasta sesongista johtuen saatiin ihan ok hotellihuone perus hostellidormin hinnalla. Aluksi ei ymmärretty mitä meille kaupataan, kunnes paikalle tuli joku mies, joka esitteli itsensä englanninopettajaksi. Ja jos tämä mies opettaa täällä englantia, en alkuunkaan ihmettele, miksei paikalliset puhu sanaakaan. Saatiin kuitenkin majoitus, ja kun kysttiin onko lämmintä vettä, vastaukseksi saatiin ”sometimes perhaps ok”. Englanninopettaja koitti vielä myydä meille retkeä vuorelle, minibussi lähtisi aamulla kuudelta. Sanottiin, että ei kiitos, kello on pian viisi ja tekis mieli vähän nukkua. Mentiin nukkumaan, oli ihan törkeän kylmä ja nukuin kaikki mahdolliset vaatteet päällä. Tunnin päästä eli kuudelta herätään, kun englanninopettaja tulee koputtamaan oveen ja kysymään, että josko lähdettäisiin vuorelle minibussilla. Ei edelleenkään hokutellut. Seitsemältä soi huoneen puhelin. Että josko minibussilla vuorelle. Huusin luurin, että ei, ikinä ei lähdetä vuorelle, jätä meidät rauhaan koska halutaan nukkua. Kihisin kiukusta.
Päivällä ilma oli aurinkoinen ja ihanan keväinen, ihan t-paitakeli. Tutkailtiin kaupunkia ja päätettiin, että sen vuoren voisi kyllä käydä katsomassa ja sitten jatkaa Shanghaihin. Mentiin juna-asemalle tiedustelemaan lipputilannetta, mutta tietenkään kukaan ei puhu englantia. Ei kukaan, eikä sanaakaan. Onneksi mulla oli fraasikirja mukana ja saatiin selvitettyä, että junalippu Shanghaihin kiitos, torstaina ja makuuvaunussa. Sitten, onneksi, kaikkien aikojen paras asia tapahtui. Kaksi opiskelijatyttöä tuli kysymään meiltä jotain johonkin koulutehtävään liittyen. Tytöt oli 20-vuotiaita ja opiskelivat matkailualaa ja puhuivat kohtuullisen hyvää englantia. Vastattiin niiden kysymyksiin jonka jälkeen ne auttoivat meitä ostamaan junaliput. Tän jälkeen ne näyttivät meille kaupunkia ja oli tosi mukava ilta. Selvisi myös, että tytöille oli KOULUSSA opetettu, että kaikkialla Euroopassa vietetään joulua, mutta ei Ruotsissa. Että Ruotsissa ei ole joulua. Ja että joulu on amerikkalainen perinne, kuten kiitospäivä ja halloween. Että silleen.
Seuraavana päivänä tytöt näyttivät kaupungin ”vanhan kadun”, joka oli täynnä käsityöläisten liikkeitä ja taiteilijoiden kojuja ja kaikkia hienoja ja ihania juttuja. Tytöt olivat myös löytäneet jonkun edullisen matkatoimiston, jonka kautta järjestetään edullisia retkiä sille hiton vuorelle. Mulla oli koko päivän ollut pää kipeä ja sellainen melkein-flunssainen olo, joten päätin skipata seuraavan päivän retken.
Koko Huangshanissa ei näkynyt yhtä ainoata muuta länsimaalaista, ja kuten taisi jo käydä ilmi, oikeastaan kukaan ei puhunut englantia. Onneksi olin Bangkokissa ostanut kiina-englanti fraasikirjan, niin sai perusasiat hoidettua. Yleensä ravintolassa tai kahvilassa ei ollut edes ruokalistaa englanniksi. Onneksi tajusin pyytää niitä tyttöjä kirjottamaan mulle kiinaksi pari lausetta joita en löytänyt fraasikirjasta, yksi on ehkä käytännöllisin ikinä: ”mitä tahansa kasvisruokaa, kiitos”. Toistaiseksi ruoka-asiat on kuitenkin sujuneet moitteettomasti. Joskin mua yllätti, että vaikka Yangshuo oli kai jollain tapaa turistinen paikka (vaikkei kyllä mun silmään), niin edes siellä ei ravintolassa ollut välttämättä yhtä ainutta ihmistä töissä, joka olisi ymmärtänyt englanniksi mitä on riisi. Riisi! Tai soija. No onneksi oli fraasikirja ja perussanasto. Mutta hei oikeasti, riisi! Kiinassa! Lisäksi tinkaamiskulttuuri yllätti, jotain ihan muuta kuin Thaimaassa. Jopa supermarketeissa neuvotellaan hinnoista. Tavattiin kaksi brittiä, jotka selvensivät asiaa, jonka jälkeen saatiin kaikki ainakin puolta halvemmalla. Ja kun Thaimaassa olin tottunut siihen, että oikea hinta on yleensä puolet siitä mitä pyydetään, niin täällä se on ehkä 20 prosenttia. Ostin esimerkikis laukun, jossa oli hintalappu 120 y. Mulla ei kuitenkaan ollut sillä hetkellä käteistä kuin 50, joten sanoin, että käyn nostamassa rahaa ja tuun sitten takaisin. Halusin oikeasti sen laukun, ja olisin ollut enemmän kuin tyytyväinen ostamaan sen 80 rahalla. Kauppias ei kuitenkaan halunnut päästää mua menemään ilman kauppoja, ja maksoin laukusta sitten 50 rahaa. Melkein hävetti, mutta myöhemmin respan Lily sanoi, että hän olisi maksanut ehkä 25 rahaa. Että silleen, nytpä tiedän. Mutta laukku on hyvä, ja se oli pakko saada kun entinen hajosi käsiin.
Eilen illalla sitten lähdettiin yöjunalla, ja oltiin perillä Shanghaissa tänään aamupäivällä puoli yhdeltätoista. Juna oli samanmoinen kuin viimeksi, joskin oli ilahduttavaa olla perillä järkevään aikaan. Oltiin katsottu valmiiksi hostelli ja viuhdottiin suorilta paikalle. Mukava neljän hengen dormi jossa ollaan tällä hetkellä kahdestaan. Suihku on paras missä oon ollut sitten kotoa lähdettyä, sisällä on lämmin ja täällä on langaton netti. Illalla nähdään yksi tuttu joka on asunut täällä pari vuotta. Täällä Shanghaissa ollessa toivottavasti myös suuremman linjan matkasuunnitelmat alkaa selvitä. Saatiin jotain viikko sitten nimittäin idea.
Idea on semmoinen, että jos Fredin kanssa molemmat skipattaisiin paluulennot ja tultaisiin trans-Siperian junalla takaisin! Tai tässä tapauksessa trans-Mongolian junalla, koska se lähtee Pekingistä. Mun kohdalla tää tarkottaisi sitä, että olisin kotona noin viisi viikkoa suunniteltua myöhemmin, siinä ehkä viikkoa ennen juhannusta. Suurin ongelma tuntuu kuitenkin olevan viisumiasiat, mutta jos ostetaan junaliput matkatoimiston kautta, saattaa sitä kautta saada järjestettyä viisumit. Venäjän viisumi on kuitenkin sitä kautta järjestettynä kai parhaimmillaankin vain 10 päivää, ja Mongolian junareitti kestää 5 päivää, joten tää tarkottaisi yhtä tai kahta pysähdystä. Kuukauden turistiviisumissa kestää ymmärtääkseni viikkoja, eli ihan liian pitkään. Tän lisäksi on vielä Mongolian viisumi, mutta se ollee hiukan helpompi järjestää. Ja koko hommassa on niin monta muttaa, että saattaa hyvin olla että jää menemättä. Mikä olisi harmi, koska tää olisi täydellinen tilaisuus! Oon aina halunnut mennä tuon junamatkan, mutta en menisi yksin, vaan sinne tarvii jonkun jonka kanssa voi puhua seinistä tai ovenkarmeista kaksi päivää. Lisäksi tuo mahdollisuus antaisi mulle kuukauden lisäaikaa Kiinassa tai missä ikinä – voisin käydä siellä Vietnamissa joka nyt jäi väliin. Tosin Japani jäisi sitten väliin, mutta kaikkea ei kai vaan voi saada. Tällaisia suunnitelmia siis, mutta katsotaan nyt miten käy. Jos viisumiasia ei selviä, ei osteta lippuja, koska ei kiinnosta olla taas kuukauden päästä Hong Kongissa odottelemassa viisumia, jossa tällä kertaa kestää kolme viikkoa.
Eli näin. Tänään tuskin jaksetaan enää mihinkään matkatoimistoon, seuraavaksi mulla ainakin tiedossa päiväunet, sitten ruokaa ja illalla bisselle. Huomenna sitten ehkä aletaan selvittelemään asioita, että miten matka etenee.
Respan maailman ystävällisin nainen, Lily, oli tullut varta vasten töihin aamulla, jotta herättäisi meidät. Ihan käsittämätöntä, kun se järjesti meille junalippuja, se varoitteli, että täytyy sitten herätä ihan kauhean aikaisin aamulla, eli pakkaatte sitten edellisenä iltana, hehheh. Ja sitten se tosiaan tuli vielä paikan päälle itse katsomaan että herätään ja käveli puoleenväliin matkaa bussiasemalle meidän kanssa.
Puolentoistatunnin bussimatkan jälkeen päädyttiin Guiliniin. Aikaa oli kaksi tuntia, joten päätettiin mennä paikallisbussilla juna-asemalle. Kysyttiin neuvoa, kukaan ei puhunut englantia. Onneksi oltiin pyydetty Lilyltä lappu, jossa luki kiinaksi mihin oltiin menossa. Sitä näytettiin pariin otteeseen, kunnes eräs nainen lähti ohjeistamaan meitä vähän matkan päähän. Se puhui meille ihan kauheasti ja koko ajan, huitoi ja osoitteli. Nyt ainakin tiedän, etten ymmärrä kiinaa sitten sanaakaan. En sitten ainoatakaan sanaa, vaikka oon koittanut edes muutaman perusjutun oppia.
Aikansa osoiteltuaan, huidottuaan ja selitettyään nainen vei meidät takaisin ja etsi väentungoksesta (tää kaikki tapahtui siis kadun varrella bussipysäkillä, jolla oli kauhea tungos) koululaisen näköisen tytön. Tyttö viittoili meitä seuraamaan, ja lähdettiin sitten perään. Se tuntui ymmärtävän mihin oltiin matkalla, ja ajateltiin, että kokeillaan nyt sitten, mutta jos kymmeneen mennessä ei ala näkyä asemaa niin otetaan taksi, juna kun lähti puoli yksitoista. Käveltiin noin kilometrin verran toiselle bussipysäkille ja jäätiin odottelemaan. Selvisi, että tarvitaan bussi numero 1, ja se maksaa yhden rahan per naamari. Kiiteltiin tyttöä ja annettiin sille hiukan rahaa vaivannäöstä, jonka se kainosti otti vastaan. Ihmeteltiin, kun se jäi kuitenkin vielä siihen pysäkille, ilmeisesti odottamaan ja katsomaan että päästään oikeaan bussiin. Mutta ei, tyttö tuli meidän kanssa bussiin ja piti huolta, että jäädään oikealla pysäkillä pois! Matka kesti melkein tunnin, ja onneksi saatiin istumapaikat rinkkoinemme, sillä muutaman pysäkin jälkeen koko bussi tuli ihan täyteen. Lisäksi mun viereen tunkeutui sellainen mies, jota alettiin kutsua Lihatyypiksi. Lihatyypillä oli mukanaan pieni vedetävä rullakko, samanmoinen joita mummot kärrää kaupungilla ja viinanhakumatkalaiset tallinnanlaivoilla. Erona oli se, että Lihatyypin pikku rullakko oli täynnä raakaa lihaa, koipia tai ties mitä. Ja se haisi! Siinä se haisi metrin päässä mun naamasta. Tähän kun otetaan vielä lisäksi aamun alhaiset verensokerit, niin ihmettelen etten oksentanut itseni, Fredin, tai kenenkään muunkaan päälle.
Lihatyypistä huolimatta päästiin perille juna-asemalle. Tyttö etsi meille oikean laiturin ja katsoi, että ymmärrettiin että tää on nyt oikea paikka. Kiiteltiin taas miljoonasti ja tyttö lähti. Jos koskaan Suomessa näen yhdenkin aasialaisen pulassa, aion parhaani mukaan auttaa sitä ihan missä tahansa.
Ostettiin eväitä ja odoteltiin junaa, joka tuli melkein ajallaan. Junassa oli järkevät sängyt, puhtaat lakanat, eikä Lihatyyppiä. Kaikki hyvin siis. Vaunussa oli käytävä toisella reunalla, ja muu osa oli sänkyjä. Hiukan niinkuin loosseja ilman ovia, joissa sänkyjä kolmessa kerroksessa, ja aina kaksi sänkyä vastakkain. 20 tunnin junamatka sujui oikein leppoisasti, oli kivaa katsella maisemia ja sain nukuttua tosi hyvin. Vähän väliä virkapukuinen siivooja kävi tyhjentämässä roskiksen ja lakaisemassa lattiaa. Ei nähty juna-asemalla tai koko junassa ketään muuta ei-aasialaista, ja meitä tuijotettiin. Yksi lapsi alkoi itkemään nähtyään meidät. Tää vähän yllätti, sillä olin kuvitellut muidenkin reissaajien liikkuvan lähinnä junalla. Tällasten asioiden kautta vähä vähältä tajuaa, miten käsittämättömän iso maa tää on. Aivan hillittömän suuri, riippumatta siitä mihn on varautunut tai mitä on kuvitellut.
Huangshanissa aamulla puoli viideltä, joka on aina hyvä aika olla uudessa kaupungissa keskellä Kiinaa... Otettiin ensimmäinen vastaantuleva majoitus, jota joku meille kauppasi. Ilmeisimminkin matalasta sesongista johtuen saatiin ihan ok hotellihuone perus hostellidormin hinnalla. Aluksi ei ymmärretty mitä meille kaupataan, kunnes paikalle tuli joku mies, joka esitteli itsensä englanninopettajaksi. Ja jos tämä mies opettaa täällä englantia, en alkuunkaan ihmettele, miksei paikalliset puhu sanaakaan. Saatiin kuitenkin majoitus, ja kun kysttiin onko lämmintä vettä, vastaukseksi saatiin ”sometimes perhaps ok”. Englanninopettaja koitti vielä myydä meille retkeä vuorelle, minibussi lähtisi aamulla kuudelta. Sanottiin, että ei kiitos, kello on pian viisi ja tekis mieli vähän nukkua. Mentiin nukkumaan, oli ihan törkeän kylmä ja nukuin kaikki mahdolliset vaatteet päällä. Tunnin päästä eli kuudelta herätään, kun englanninopettaja tulee koputtamaan oveen ja kysymään, että josko lähdettäisiin vuorelle minibussilla. Ei edelleenkään hokutellut. Seitsemältä soi huoneen puhelin. Että josko minibussilla vuorelle. Huusin luurin, että ei, ikinä ei lähdetä vuorelle, jätä meidät rauhaan koska halutaan nukkua. Kihisin kiukusta.
Päivällä ilma oli aurinkoinen ja ihanan keväinen, ihan t-paitakeli. Tutkailtiin kaupunkia ja päätettiin, että sen vuoren voisi kyllä käydä katsomassa ja sitten jatkaa Shanghaihin. Mentiin juna-asemalle tiedustelemaan lipputilannetta, mutta tietenkään kukaan ei puhu englantia. Ei kukaan, eikä sanaakaan. Onneksi mulla oli fraasikirja mukana ja saatiin selvitettyä, että junalippu Shanghaihin kiitos, torstaina ja makuuvaunussa. Sitten, onneksi, kaikkien aikojen paras asia tapahtui. Kaksi opiskelijatyttöä tuli kysymään meiltä jotain johonkin koulutehtävään liittyen. Tytöt oli 20-vuotiaita ja opiskelivat matkailualaa ja puhuivat kohtuullisen hyvää englantia. Vastattiin niiden kysymyksiin jonka jälkeen ne auttoivat meitä ostamaan junaliput. Tän jälkeen ne näyttivät meille kaupunkia ja oli tosi mukava ilta. Selvisi myös, että tytöille oli KOULUSSA opetettu, että kaikkialla Euroopassa vietetään joulua, mutta ei Ruotsissa. Että Ruotsissa ei ole joulua. Ja että joulu on amerikkalainen perinne, kuten kiitospäivä ja halloween. Että silleen.
Seuraavana päivänä tytöt näyttivät kaupungin ”vanhan kadun”, joka oli täynnä käsityöläisten liikkeitä ja taiteilijoiden kojuja ja kaikkia hienoja ja ihania juttuja. Tytöt olivat myös löytäneet jonkun edullisen matkatoimiston, jonka kautta järjestetään edullisia retkiä sille hiton vuorelle. Mulla oli koko päivän ollut pää kipeä ja sellainen melkein-flunssainen olo, joten päätin skipata seuraavan päivän retken.
Koko Huangshanissa ei näkynyt yhtä ainoata muuta länsimaalaista, ja kuten taisi jo käydä ilmi, oikeastaan kukaan ei puhunut englantia. Onneksi olin Bangkokissa ostanut kiina-englanti fraasikirjan, niin sai perusasiat hoidettua. Yleensä ravintolassa tai kahvilassa ei ollut edes ruokalistaa englanniksi. Onneksi tajusin pyytää niitä tyttöjä kirjottamaan mulle kiinaksi pari lausetta joita en löytänyt fraasikirjasta, yksi on ehkä käytännöllisin ikinä: ”mitä tahansa kasvisruokaa, kiitos”. Toistaiseksi ruoka-asiat on kuitenkin sujuneet moitteettomasti. Joskin mua yllätti, että vaikka Yangshuo oli kai jollain tapaa turistinen paikka (vaikkei kyllä mun silmään), niin edes siellä ei ravintolassa ollut välttämättä yhtä ainutta ihmistä töissä, joka olisi ymmärtänyt englanniksi mitä on riisi. Riisi! Tai soija. No onneksi oli fraasikirja ja perussanasto. Mutta hei oikeasti, riisi! Kiinassa! Lisäksi tinkaamiskulttuuri yllätti, jotain ihan muuta kuin Thaimaassa. Jopa supermarketeissa neuvotellaan hinnoista. Tavattiin kaksi brittiä, jotka selvensivät asiaa, jonka jälkeen saatiin kaikki ainakin puolta halvemmalla. Ja kun Thaimaassa olin tottunut siihen, että oikea hinta on yleensä puolet siitä mitä pyydetään, niin täällä se on ehkä 20 prosenttia. Ostin esimerkikis laukun, jossa oli hintalappu 120 y. Mulla ei kuitenkaan ollut sillä hetkellä käteistä kuin 50, joten sanoin, että käyn nostamassa rahaa ja tuun sitten takaisin. Halusin oikeasti sen laukun, ja olisin ollut enemmän kuin tyytyväinen ostamaan sen 80 rahalla. Kauppias ei kuitenkaan halunnut päästää mua menemään ilman kauppoja, ja maksoin laukusta sitten 50 rahaa. Melkein hävetti, mutta myöhemmin respan Lily sanoi, että hän olisi maksanut ehkä 25 rahaa. Että silleen, nytpä tiedän. Mutta laukku on hyvä, ja se oli pakko saada kun entinen hajosi käsiin.
Eilen illalla sitten lähdettiin yöjunalla, ja oltiin perillä Shanghaissa tänään aamupäivällä puoli yhdeltätoista. Juna oli samanmoinen kuin viimeksi, joskin oli ilahduttavaa olla perillä järkevään aikaan. Oltiin katsottu valmiiksi hostelli ja viuhdottiin suorilta paikalle. Mukava neljän hengen dormi jossa ollaan tällä hetkellä kahdestaan. Suihku on paras missä oon ollut sitten kotoa lähdettyä, sisällä on lämmin ja täällä on langaton netti. Illalla nähdään yksi tuttu joka on asunut täällä pari vuotta. Täällä Shanghaissa ollessa toivottavasti myös suuremman linjan matkasuunnitelmat alkaa selvitä. Saatiin jotain viikko sitten nimittäin idea.
Idea on semmoinen, että jos Fredin kanssa molemmat skipattaisiin paluulennot ja tultaisiin trans-Siperian junalla takaisin! Tai tässä tapauksessa trans-Mongolian junalla, koska se lähtee Pekingistä. Mun kohdalla tää tarkottaisi sitä, että olisin kotona noin viisi viikkoa suunniteltua myöhemmin, siinä ehkä viikkoa ennen juhannusta. Suurin ongelma tuntuu kuitenkin olevan viisumiasiat, mutta jos ostetaan junaliput matkatoimiston kautta, saattaa sitä kautta saada järjestettyä viisumit. Venäjän viisumi on kuitenkin sitä kautta järjestettynä kai parhaimmillaankin vain 10 päivää, ja Mongolian junareitti kestää 5 päivää, joten tää tarkottaisi yhtä tai kahta pysähdystä. Kuukauden turistiviisumissa kestää ymmärtääkseni viikkoja, eli ihan liian pitkään. Tän lisäksi on vielä Mongolian viisumi, mutta se ollee hiukan helpompi järjestää. Ja koko hommassa on niin monta muttaa, että saattaa hyvin olla että jää menemättä. Mikä olisi harmi, koska tää olisi täydellinen tilaisuus! Oon aina halunnut mennä tuon junamatkan, mutta en menisi yksin, vaan sinne tarvii jonkun jonka kanssa voi puhua seinistä tai ovenkarmeista kaksi päivää. Lisäksi tuo mahdollisuus antaisi mulle kuukauden lisäaikaa Kiinassa tai missä ikinä – voisin käydä siellä Vietnamissa joka nyt jäi väliin. Tosin Japani jäisi sitten väliin, mutta kaikkea ei kai vaan voi saada. Tällaisia suunnitelmia siis, mutta katsotaan nyt miten käy. Jos viisumiasia ei selviä, ei osteta lippuja, koska ei kiinnosta olla taas kuukauden päästä Hong Kongissa odottelemassa viisumia, jossa tällä kertaa kestää kolme viikkoa.
Eli näin. Tänään tuskin jaksetaan enää mihinkään matkatoimistoon, seuraavaksi mulla ainakin tiedossa päiväunet, sitten ruokaa ja illalla bisselle. Huomenna sitten ehkä aletaan selvittelemään asioita, että miten matka etenee.
sunnuntai 29. maaliskuuta 2009
ja matka jatkuu
No niin, vihdoin viimein saatiin ostettua junaliput ja lähdetään eteenpäin. Huomenna, eli maanantaiaamuna lähdetään bussilla Guiliniin, sieltä junalla noin 20 tunnin matka Huang shaniin, lähelle Shanghaita. Perillä kätevästi aamulla neljältä, kiva.
Ja olihan sitten synttärit. Oli tosi kiva ilta, joskin aika perus baari-ilta. Ollaan parina iltana ansaittu jokunenkin bisse, koska Fred on ihan haka pöytäfudiksessa, ja varsinkin paikalliset sekä britit on aina varmoja olevansa parempia. Vaan eivätpä ole, ja vaikka musta ei voi sanoa samaa oon kuitenkin oppinut sen verran, että kaksi vastaan kaksi -pelit voitetaan aina. Ihan aina. Ja kun vastassa on tyyppejä jotka on ylimielisiä ja varmoja voitostaan, ne haluaa aina pelata bissestä. Ihan kätevää.
Eli siis niin, synttärit. Päivä haahuiltiin kaupungilla, ja käytiin mm. markkinoilla. Ei olisi taaskaan pitänyt. Mun markkinakiintiö Aasian osalta alkaa olla aika täynnä. Aluksi oli ihan jees, kaikkia ruokajuttuja, mutta sitten tuli taas eläinosio. Lähdin jo ulos, mutta kun käännyin ympäri, näin nyljetyn koiran. En haluu edes ajatella yksityiskohtia, se oli kammottavaa, joten ne markkinat oli sitten aika pitkälti siinä.
Nyt siis vikaa iltaa Yangshuossa. Ollaan läheisessä aussibaarissa langattoman netin perässä, koska pitäisi ehkä tavata yksi kaveri täällä kohta. Toivottavasti. Vaikka veikkaan kyllä, että niin ei pääse käymään, koska täältä on kohtuullisen vaikeaa löytää ihan suorilta yhtään mitään jos ei tiedä mihin on menossa. No, toivotaan, koska kyseinen henkilö on jäämässä tänne asumaan toistaiseksi, ja me lähdetään huomenna aamulla.
Ja, jälleen kerran löydän itseni kiireisenä tän kirjoittamisen kanssa. Kuten myös näköjään aina vain huonomman suomenkielen kanssa. Voisiko joku auttaa? Huh.
Ainiin! Sellainen pikkuseikka täytyy muistaa mainita, että tämä "pikkukylä" mukulakivikatuineen tarkoittaa miljoonan ihmisen kaupunkia. Että silleen. Laitan jonkun kuvan ihan kaupungista itsestään tässä joku päivä. En kyllä yhtään tiedä seuraavan paikan nettimahdollisuuksista, mutta eiköhän niitä tule.
Okei, täytyy mennä. Kuulemisiin jälleen, ja suuret kiitokset muutamalle ihanalle ihmiselle tekstiviesteistä, niitä on aina ihan tosi mukava saada.
Ja olihan sitten synttärit. Oli tosi kiva ilta, joskin aika perus baari-ilta. Ollaan parina iltana ansaittu jokunenkin bisse, koska Fred on ihan haka pöytäfudiksessa, ja varsinkin paikalliset sekä britit on aina varmoja olevansa parempia. Vaan eivätpä ole, ja vaikka musta ei voi sanoa samaa oon kuitenkin oppinut sen verran, että kaksi vastaan kaksi -pelit voitetaan aina. Ihan aina. Ja kun vastassa on tyyppejä jotka on ylimielisiä ja varmoja voitostaan, ne haluaa aina pelata bissestä. Ihan kätevää.
Eli siis niin, synttärit. Päivä haahuiltiin kaupungilla, ja käytiin mm. markkinoilla. Ei olisi taaskaan pitänyt. Mun markkinakiintiö Aasian osalta alkaa olla aika täynnä. Aluksi oli ihan jees, kaikkia ruokajuttuja, mutta sitten tuli taas eläinosio. Lähdin jo ulos, mutta kun käännyin ympäri, näin nyljetyn koiran. En haluu edes ajatella yksityiskohtia, se oli kammottavaa, joten ne markkinat oli sitten aika pitkälti siinä.
Nyt siis vikaa iltaa Yangshuossa. Ollaan läheisessä aussibaarissa langattoman netin perässä, koska pitäisi ehkä tavata yksi kaveri täällä kohta. Toivottavasti. Vaikka veikkaan kyllä, että niin ei pääse käymään, koska täältä on kohtuullisen vaikeaa löytää ihan suorilta yhtään mitään jos ei tiedä mihin on menossa. No, toivotaan, koska kyseinen henkilö on jäämässä tänne asumaan toistaiseksi, ja me lähdetään huomenna aamulla.
Ja, jälleen kerran löydän itseni kiireisenä tän kirjoittamisen kanssa. Kuten myös näköjään aina vain huonomman suomenkielen kanssa. Voisiko joku auttaa? Huh.
Ainiin! Sellainen pikkuseikka täytyy muistaa mainita, että tämä "pikkukylä" mukulakivikatuineen tarkoittaa miljoonan ihmisen kaupunkia. Että silleen. Laitan jonkun kuvan ihan kaupungista itsestään tässä joku päivä. En kyllä yhtään tiedä seuraavan paikan nettimahdollisuuksista, mutta eiköhän niitä tule.
Okei, täytyy mennä. Kuulemisiin jälleen, ja suuret kiitokset muutamalle ihanalle ihmiselle tekstiviesteistä, niitä on aina ihan tosi mukava saada.
perjantai 27. maaliskuuta 2009
Yangshuo
Eli Yangshuo. Kaupunki/kylä on rakennettu joen varteen, joka siis näkyy vieressä. Vuokrattiin pyörät ja lähdettiin muutaman tunnin pyöräretkelle eilen.
Tiet oli yllättävän hyvässä kunnossa, eikä liikenne ollut kaupungista päästyä yhtään niin kamalaa. Kuvassa siis saksalainen ystäväni Fred.
Kiinalainen setä Kiinassa! Ja jostain syystä setä on ainut kohta joka näkyy kuvassa selvästi.
Vettä ostamassa matkan varrelta.
Päästiin paikkaan, jossa oli bambusta tehtyjä jokiveneitä ja paljon kiinalaisia niiden kyydissä. Jätettiin fillarit parkkiin ja käveltiin toiselle puolelle.
Ja sitten löydettiin temppeli! Jonne meni myös portaat. Melkein pyörrytti, en oo koskaan nähnyt moisia paikkoja muuten kuin ehkä elokuvissa. Huh. Onneksi tajuttiin vuokrata ne fillarit.
UNIKKO??
Paikallisia matkan varrella.
Sellaista. Ei vielä lähdettykään tänään, koska ei saatu aikaiseksi ostaa mitään bussilippuja eilen. Joten josko sitten huomenna. Tänään on ollut maailman laiskin päivä, oon nukkunut puoleen päivään, käynyt jääkylmässä suihkussa (lämmintä vettä on yleensä muttei ilmeisesti tänään), soittanut äidille ja yhdelle ihanalle ystävälle (koska löydettiin halpis sim-korttisysteemi), juonut teetä ja ladannut näitä kuvia. Nyt on netit vähäks aikaa nettailtu, ja alan valmistautumaan ajatukseen, että huomenna on synttärit. Ajattelin, että pitäisköhän mun viettää 18-v synttäreitä huomenna, sillä joskus aikoinaan se päivä jäi melkein väliin aikaeron tähden.
Kuulemisiin! :)
torstai 26. maaliskuuta 2009
"China can be a bit overwhelming"
Näin mulle kirjoitettiin yhdessä sähköpostissa jokin aika sitten. En ihan tarkkaan käsittänyt, mihin sillä viitattiin, mutta alkaa valjeta.
Sen olin jo kuullutkin, että Googlesta on täällä jollain tapaa rajoitettu versio, mutten ollut paneutunut tähän yksityiskohtaan sen tarkemmin. Tiedän myös kaikenlaista sontaa tosiasioista ja niiden kertomisesta tai kertomatta jättämisestä täällä, mutta jollain tapaa sen huomaaminen käytännössä ja näkeminen paikan päällä hulauttaa ilmat pihalle ainakin yhden ajatuksen aikana.
Kiinan valtio on tehnyt sopimuksen Googlen kanssa siitä, että tiettyjä sanoja sisältävät haut eivät tule näkyviin. Esimerkiksi, kun Hong Kongissa koitettiin etsiä Muppetsien "sell sell sell" -pätkää Youtubesta, niin sitä ei saanut auki vaan sivu ohjautui automaattisesti kiinalaiselle error-sivustolle. Taitaa olla aika vierailtu saitti tämä kyseinen error. Nyt en ees itse voi googlettaa asiasta, koska yllätys yllätys, en tietenkään voi moisia asioita täällä googlettaa, ihan sama meneekö .fi tai .com -sivuille. Ja nyt ei oo se hetki, että alan etsimään muiden hakukoneiden kautta, mutta sen teen. Eniveis, eilen Google blokkasi koko Youtuben Kiinasta (mikä on musta kuitenkin vähemmän paha kuin jakaa rajoitettua versiota). Ilmeisimminkin Kiinan valtio ei myöskään pidä vapaan sanan foorumeista kuten blogeista, joten näin ollen en pääse lukemaan kavereiden blogeja livejournal -sivustolta, koska täältä käsin katsottuna näyttää siltä, ettei koko livejournalia ole olemassakaan! Joten, hyvät ystävät, mikäli tää mun blogi lakkaa päivittymästä, niin kerron uudesta osoitteesta sähköpostilla tai feisbuukissa. Että semmoista.
Tultiin siis viime sunnuntaiaamuna pieneen kylään nimeltä Yangshuo. Bussimatka oli mukavin ikinä! Bussissa oli sängyt kahdessa kerroksessa, en voi käsittää! Olin ikkunapaikalla, joten nukahdin illan hämärtyessä ja katsellessa maisemia. Kaupungin jälkeen esikaupunkialue ja niin paljon kerrostaloja, etten oo koskaan moista määrää nähnyt. Enkä varmaan edes kuvitellut. Siten maaseutua johon nukahdin. Heräsin neljän jälkeen aamuyöstä ja ulkona oli pimeää. Pienen kajastuksen tähden erotin vuoret ja jyrkät kalliot joiden välissä tie kulki, ja kuu oli punainen. Ihan totta, punainen. Hämmästytävimpiä hetkiä ikinä.
Oltiin perillä viiden aikaan aamulla, bussi jätti keskustaan bussipysäkille, oli pimeää, väsytti. Oltiin ainoat jotka jäi siinä kohden pois, muut jatkoivat Guiliniin. Tietenkin siinä oli joku kiinalainen jese tarjoamassa ylihintaista majoitusta, mutta koska väsytti, otettiin tarjoutunut majapaikka vastaan. Kumpikaan meistä ei ollut juurikaan vielä paneutunut koko Kiinaan, esimerkiksi oltiin unohdettu tarkastaa kurssi, että mitä raha maksaa. Mulla oli 200 yania, eikä kovinkaan suurta käsitystä siitä paljonko se on euroissa. Muistin vaihtaneeni joitain kymmeniä euroja, ehkä. En tiedä miten jotenkin moinen yksityiskohta jää usein tsekkaamatta, sillä muistan ainakin kerran soittaneeni suomeen, muistaakseni äitille, että "moi, oon Budapestissa pankkiautomaatilla enkä kyllä yhtään muista kurssia, enkä pääse nettiin ilman rahaa. Voisitkohan kattoa forexista?" Ja sama juttu joskus Köpiksestä.
No joo, otettiin hostellin dormista sängyt ja nukuttiin jokunen tunti. Päivällä selvisi, että kylä on tosiaankin ihan pikkukylän oloinen, mukulakivikatuineen sun muineen, ja keskellä kulkee joki. Pieniä ja ahtaita kujia ja isompia katuja, pieniä kahviloita ja ravintoloita. Mulle oltiin sanotto Honkkareissa, että tää on vähän turistinen paikka, mutta hyvä tapa päästä hiukan kiinni Kiinan meininkiin. Odotin siis näkeväni turisteja. Mutta eipä juurikaan, eikä täällä oikein missään puhuta juurikaan englantia. Ruoka on ihan todella hyvää, ja kaikki on suht edullista. Seuraavan yön jälkeen vaihdettiin hostellia, saatiin halvemmalla parempi. Selitän tästä ehkä jossain vaiheessa lisää.
Ei ole tapahtunut mitään kovin ihmeellistä, mutta jatkuvasti tuntuu olevan sen verran tekemistä, että ei meinaa olla aikaa kirjoittaa. Ja sitten kun on, siitä tulee tällaista kohtuullisen epämääräistä häröilyä. Noh, ehkä se on toisinaan hyväksi. Lisäksi musta tuntuu, että alan kadottamaan suomen päästäni, teen kummallisia lauseita ja hullusti kielioppivirheitä. Ymmärtänette, että se on mulle jokseenkin rankkaa. Täytyy siis koittaa kirjoittaa enemmän, tai vaikka ees raapustella jotain johonkin päiväkirjaan.
Niin, siis Hong Kongista lähtien mun kanssa on reissannut se sama saksalainen tyyppi josta viimeksi mainitsin. Näyttää siltä, että ainakin toistaiseksi jatketaan samaa matkaa, koska on aika samanmoiset suunnitelmat Kiinan suhteen. Mutta saa nyt nähdä. Huomenna olisi tarkoitus vaihaa kaupunkia jos nyt keksitään mihin lähdetään. Tänään mennään fillaroimaan kaupungin ulkopuolelle, kuuden kilsan päässä on joku vuorisysteemi mikä kuulema kannattaa nähdä. Menään nyt sit katsomaan.
Hjoo, palaan taas asiaan. Täällä on kaikki ihan tosi hyvin, ja on ollut ihan piristävää olla ilmastossa, jossa pärjää loistavasti t-paidalla ja hupparilla ja voi vaihteeksi pitää farkkujakin. Joku 20-24 päivisin, tosin eilen oli ehkä 17. Nyt vuokraamaan fillaria!
Sen olin jo kuullutkin, että Googlesta on täällä jollain tapaa rajoitettu versio, mutten ollut paneutunut tähän yksityiskohtaan sen tarkemmin. Tiedän myös kaikenlaista sontaa tosiasioista ja niiden kertomisesta tai kertomatta jättämisestä täällä, mutta jollain tapaa sen huomaaminen käytännössä ja näkeminen paikan päällä hulauttaa ilmat pihalle ainakin yhden ajatuksen aikana.
Kiinan valtio on tehnyt sopimuksen Googlen kanssa siitä, että tiettyjä sanoja sisältävät haut eivät tule näkyviin. Esimerkiksi, kun Hong Kongissa koitettiin etsiä Muppetsien "sell sell sell" -pätkää Youtubesta, niin sitä ei saanut auki vaan sivu ohjautui automaattisesti kiinalaiselle error-sivustolle. Taitaa olla aika vierailtu saitti tämä kyseinen error. Nyt en ees itse voi googlettaa asiasta, koska yllätys yllätys, en tietenkään voi moisia asioita täällä googlettaa, ihan sama meneekö .fi tai .com -sivuille. Ja nyt ei oo se hetki, että alan etsimään muiden hakukoneiden kautta, mutta sen teen. Eniveis, eilen Google blokkasi koko Youtuben Kiinasta (mikä on musta kuitenkin vähemmän paha kuin jakaa rajoitettua versiota). Ilmeisimminkin Kiinan valtio ei myöskään pidä vapaan sanan foorumeista kuten blogeista, joten näin ollen en pääse lukemaan kavereiden blogeja livejournal -sivustolta, koska täältä käsin katsottuna näyttää siltä, ettei koko livejournalia ole olemassakaan! Joten, hyvät ystävät, mikäli tää mun blogi lakkaa päivittymästä, niin kerron uudesta osoitteesta sähköpostilla tai feisbuukissa. Että semmoista.
Tultiin siis viime sunnuntaiaamuna pieneen kylään nimeltä Yangshuo. Bussimatka oli mukavin ikinä! Bussissa oli sängyt kahdessa kerroksessa, en voi käsittää! Olin ikkunapaikalla, joten nukahdin illan hämärtyessä ja katsellessa maisemia. Kaupungin jälkeen esikaupunkialue ja niin paljon kerrostaloja, etten oo koskaan moista määrää nähnyt. Enkä varmaan edes kuvitellut. Siten maaseutua johon nukahdin. Heräsin neljän jälkeen aamuyöstä ja ulkona oli pimeää. Pienen kajastuksen tähden erotin vuoret ja jyrkät kalliot joiden välissä tie kulki, ja kuu oli punainen. Ihan totta, punainen. Hämmästytävimpiä hetkiä ikinä.
Oltiin perillä viiden aikaan aamulla, bussi jätti keskustaan bussipysäkille, oli pimeää, väsytti. Oltiin ainoat jotka jäi siinä kohden pois, muut jatkoivat Guiliniin. Tietenkin siinä oli joku kiinalainen jese tarjoamassa ylihintaista majoitusta, mutta koska väsytti, otettiin tarjoutunut majapaikka vastaan. Kumpikaan meistä ei ollut juurikaan vielä paneutunut koko Kiinaan, esimerkiksi oltiin unohdettu tarkastaa kurssi, että mitä raha maksaa. Mulla oli 200 yania, eikä kovinkaan suurta käsitystä siitä paljonko se on euroissa. Muistin vaihtaneeni joitain kymmeniä euroja, ehkä. En tiedä miten jotenkin moinen yksityiskohta jää usein tsekkaamatta, sillä muistan ainakin kerran soittaneeni suomeen, muistaakseni äitille, että "moi, oon Budapestissa pankkiautomaatilla enkä kyllä yhtään muista kurssia, enkä pääse nettiin ilman rahaa. Voisitkohan kattoa forexista?" Ja sama juttu joskus Köpiksestä.
No joo, otettiin hostellin dormista sängyt ja nukuttiin jokunen tunti. Päivällä selvisi, että kylä on tosiaankin ihan pikkukylän oloinen, mukulakivikatuineen sun muineen, ja keskellä kulkee joki. Pieniä ja ahtaita kujia ja isompia katuja, pieniä kahviloita ja ravintoloita. Mulle oltiin sanotto Honkkareissa, että tää on vähän turistinen paikka, mutta hyvä tapa päästä hiukan kiinni Kiinan meininkiin. Odotin siis näkeväni turisteja. Mutta eipä juurikaan, eikä täällä oikein missään puhuta juurikaan englantia. Ruoka on ihan todella hyvää, ja kaikki on suht edullista. Seuraavan yön jälkeen vaihdettiin hostellia, saatiin halvemmalla parempi. Selitän tästä ehkä jossain vaiheessa lisää.
Ei ole tapahtunut mitään kovin ihmeellistä, mutta jatkuvasti tuntuu olevan sen verran tekemistä, että ei meinaa olla aikaa kirjoittaa. Ja sitten kun on, siitä tulee tällaista kohtuullisen epämääräistä häröilyä. Noh, ehkä se on toisinaan hyväksi. Lisäksi musta tuntuu, että alan kadottamaan suomen päästäni, teen kummallisia lauseita ja hullusti kielioppivirheitä. Ymmärtänette, että se on mulle jokseenkin rankkaa. Täytyy siis koittaa kirjoittaa enemmän, tai vaikka ees raapustella jotain johonkin päiväkirjaan.
Niin, siis Hong Kongista lähtien mun kanssa on reissannut se sama saksalainen tyyppi josta viimeksi mainitsin. Näyttää siltä, että ainakin toistaiseksi jatketaan samaa matkaa, koska on aika samanmoiset suunnitelmat Kiinan suhteen. Mutta saa nyt nähdä. Huomenna olisi tarkoitus vaihaa kaupunkia jos nyt keksitään mihin lähdetään. Tänään mennään fillaroimaan kaupungin ulkopuolelle, kuuden kilsan päässä on joku vuorisysteemi mikä kuulema kannattaa nähdä. Menään nyt sit katsomaan.
Hjoo, palaan taas asiaan. Täällä on kaikki ihan tosi hyvin, ja on ollut ihan piristävää olla ilmastossa, jossa pärjää loistavasti t-paidalla ja hupparilla ja voi vaihteeksi pitää farkkujakin. Joku 20-24 päivisin, tosin eilen oli ehkä 17. Nyt vuokraamaan fillaria!
lauantai 21. maaliskuuta 2009
ainiin - kuvia!
Eli vihdoin muutama kuva viimeisen parin-kolmen viikon ajalta.
Tonsailla siis satoi, kuten kerroin. Yhtenä iltana Ozzyn baarissa tulvi, onneksi olin siellä enkä jumissa vaikka kämpillä.
Muutamaan kertaan taisin mainita, miten jäätelö on kallista ja harvinaista herkkua. Bangkokissa löydettiin jäätelöbaari, ja voi sitä riemua ja ihanuutta!
Pad thai Bangkokissa.
Hong Kongin kukkanäyttely. Friikeintä mitä oon nähnyt vähään aikaan! Noi isot hahmot vielä liikkuivat jokseenkin uhkaavan näköisesti. Tän kaiken suunnittelija on ihan varmasti ollut joissain aineissa.
Paikallisten tapa nauttia kukkanäyttelystä. En siis juurikaan erottunut massasta kamerani kanssa... Jokseenkin oiva tilaisuus kuvata ihmisiä.
Dim sum! Voi hitsi kun oli hyvää. Kaikki oli niin tajuttoman hyvää.
Katkarapudumpling. Oon muuten jo nyt ihan hillittömän kiitollinen vanhemmilleni, jotka joskus ala-asteikäisenä opettivat syömään puikoilla. Täällä olisi muuten jäänyt eräätkin ateriat syömättä, koska mitään haarukoita ei ole edes saatavilla. Turistit jotka ei koskaan ole moisia käyttäneet, on olleet täällä hiukan helisemässä. Jollain lusikalla saa sitten kaapia kaikki suuhunsa, joten oon kokenut itseni suht onnekkaaksi. Kiinassa ei niitä haarukoita näy varmaan sitäkään vähää mitä täällä.
Tuulettumista lauttamatkalla viereiselle saarelle.
Aamiainen. Koska ulkona syöminen on suht hintavaa, päätin satsata pariin hyvään dim sum -ateriaan ja muutoin syödä jotain mahdollisimman halpista.
Ja lopuksi näkymät näköalapaikalta. Huh. Hienoa oli.
Niin, ja en koskaan muista kaikilta tekemisiltäni kirjoittaa, että oon hillittömän onnellinen siitä, että päätin lähteä tälle matkalle. Vaikka olisin miten pa kun pääsen kotiin, niin se tuntuu jokseenkin toisarvoiselta. Tää on luultavasti yksi ihan parhaista päätöksistäni ikinä.
Ja tänään siis yöbussi Kiinaan. Sieltä kuullaan sitten seuraavan kerran!
Tonsailla siis satoi, kuten kerroin. Yhtenä iltana Ozzyn baarissa tulvi, onneksi olin siellä enkä jumissa vaikka kämpillä.
Muutamaan kertaan taisin mainita, miten jäätelö on kallista ja harvinaista herkkua. Bangkokissa löydettiin jäätelöbaari, ja voi sitä riemua ja ihanuutta!
Pad thai Bangkokissa.
Hong Kongin kukkanäyttely. Friikeintä mitä oon nähnyt vähään aikaan! Noi isot hahmot vielä liikkuivat jokseenkin uhkaavan näköisesti. Tän kaiken suunnittelija on ihan varmasti ollut joissain aineissa.
Paikallisten tapa nauttia kukkanäyttelystä. En siis juurikaan erottunut massasta kamerani kanssa... Jokseenkin oiva tilaisuus kuvata ihmisiä.
Dim sum! Voi hitsi kun oli hyvää. Kaikki oli niin tajuttoman hyvää.
Katkarapudumpling. Oon muuten jo nyt ihan hillittömän kiitollinen vanhemmilleni, jotka joskus ala-asteikäisenä opettivat syömään puikoilla. Täällä olisi muuten jäänyt eräätkin ateriat syömättä, koska mitään haarukoita ei ole edes saatavilla. Turistit jotka ei koskaan ole moisia käyttäneet, on olleet täällä hiukan helisemässä. Jollain lusikalla saa sitten kaapia kaikki suuhunsa, joten oon kokenut itseni suht onnekkaaksi. Kiinassa ei niitä haarukoita näy varmaan sitäkään vähää mitä täällä.
Tuulettumista lauttamatkalla viereiselle saarelle.
Aamiainen. Koska ulkona syöminen on suht hintavaa, päätin satsata pariin hyvään dim sum -ateriaan ja muutoin syödä jotain mahdollisimman halpista.
Ja lopuksi näkymät näköalapaikalta. Huh. Hienoa oli.
Niin, ja en koskaan muista kaikilta tekemisiltäni kirjoittaa, että oon hillittömän onnellinen siitä, että päätin lähteä tälle matkalle. Vaikka olisin miten pa kun pääsen kotiin, niin se tuntuu jokseenkin toisarvoiselta. Tää on luultavasti yksi ihan parhaista päätöksistäni ikinä.
Ja tänään siis yöbussi Kiinaan. Sieltä kuullaan sitten seuraavan kerran!
Tilaa:
Kommentit (Atom)