ja matka jatkuu

No niin, vihdoin viimein saatiin ostettua junaliput ja lähdetään eteenpäin. Huomenna, eli maanantaiaamuna lähdetään bussilla Guiliniin, sieltä junalla noin 20 tunnin matka Huang shaniin, lähelle Shanghaita. Perillä kätevästi aamulla neljältä, kiva.

Ja olihan sitten synttärit. Oli tosi kiva ilta, joskin aika perus baari-ilta. Ollaan parina iltana ansaittu jokunenkin bisse, koska Fred on ihan haka pöytäfudiksessa, ja varsinkin paikalliset sekä britit on aina varmoja olevansa parempia. Vaan eivätpä ole, ja vaikka musta ei voi sanoa samaa oon kuitenkin oppinut sen verran, että kaksi vastaan kaksi -pelit voitetaan aina. Ihan aina. Ja kun vastassa on tyyppejä jotka on ylimielisiä ja varmoja voitostaan, ne haluaa aina pelata bissestä. Ihan kätevää.

Eli siis niin, synttärit. Päivä haahuiltiin kaupungilla, ja käytiin mm. markkinoilla. Ei olisi taaskaan pitänyt. Mun markkinakiintiö Aasian osalta alkaa olla aika täynnä. Aluksi oli ihan jees, kaikkia ruokajuttuja, mutta sitten tuli taas eläinosio. Lähdin jo ulos, mutta kun käännyin ympäri, näin nyljetyn koiran. En haluu edes ajatella yksityiskohtia, se oli kammottavaa, joten ne markkinat oli sitten aika pitkälti siinä.

Nyt siis vikaa iltaa Yangshuossa. Ollaan läheisessä aussibaarissa langattoman netin perässä, koska pitäisi ehkä tavata yksi kaveri täällä kohta. Toivottavasti. Vaikka veikkaan kyllä, että niin ei pääse käymään, koska täältä on kohtuullisen vaikeaa löytää ihan suorilta yhtään mitään jos ei tiedä mihin on menossa. No, toivotaan, koska kyseinen henkilö on jäämässä tänne asumaan toistaiseksi, ja me lähdetään huomenna aamulla.

Ja, jälleen kerran löydän itseni kiireisenä tän kirjoittamisen kanssa. Kuten myös näköjään aina vain huonomman suomenkielen kanssa. Voisiko joku auttaa? Huh.

Ainiin! Sellainen pikkuseikka täytyy muistaa mainita, että tämä "pikkukylä" mukulakivikatuineen tarkoittaa miljoonan ihmisen kaupunkia. Että silleen. Laitan jonkun kuvan ihan kaupungista itsestään tässä joku päivä. En kyllä yhtään tiedä seuraavan paikan nettimahdollisuuksista, mutta eiköhän niitä tule.

Okei, täytyy mennä. Kuulemisiin jälleen, ja suuret kiitokset muutamalle ihanalle ihmiselle tekstiviesteistä, niitä on aina ihan tosi mukava saada.

Yangshuo

Eli Yangshuo. Kaupunki/kylä on rakennettu joen varteen, joka siis näkyy vieressä. Vuokrattiin pyörät ja lähdettiin muutaman tunnin pyöräretkelle eilen.


Tiet oli yllättävän hyvässä kunnossa, eikä liikenne ollut kaupungista päästyä yhtään niin kamalaa. Kuvassa siis saksalainen ystäväni Fred.


Kiinalainen setä Kiinassa! Ja jostain syystä setä on ainut kohta joka näkyy kuvassa selvästi.


Vettä ostamassa matkan varrelta.


Päästiin paikkaan, jossa oli bambusta tehtyjä jokiveneitä ja paljon kiinalaisia niiden kyydissä. Jätettiin fillarit parkkiin ja käveltiin toiselle puolelle.






Ja sitten löydettiin temppeli! Jonne meni myös portaat. Melkein pyörrytti, en oo koskaan nähnyt moisia paikkoja muuten kuin ehkä elokuvissa. Huh. Onneksi tajuttiin vuokrata ne fillarit.




UNIKKO??



Paikallisia matkan varrella.

Sellaista. Ei vielä lähdettykään tänään, koska ei saatu aikaiseksi ostaa mitään bussilippuja eilen. Joten josko sitten huomenna. Tänään on ollut maailman laiskin päivä, oon nukkunut puoleen päivään, käynyt jääkylmässä suihkussa (lämmintä vettä on yleensä muttei ilmeisesti tänään), soittanut äidille ja yhdelle ihanalle ystävälle (koska löydettiin halpis sim-korttisysteemi), juonut teetä ja ladannut näitä kuvia. Nyt on netit vähäks aikaa nettailtu, ja alan valmistautumaan ajatukseen, että huomenna on synttärit. Ajattelin, että pitäisköhän mun viettää 18-v synttäreitä huomenna, sillä joskus aikoinaan se päivä jäi melkein väliin aikaeron tähden.

Kuulemisiin! :)

"China can be a bit overwhelming"

Näin mulle kirjoitettiin yhdessä sähköpostissa jokin aika sitten. En ihan tarkkaan käsittänyt, mihin sillä viitattiin, mutta alkaa valjeta.

Sen olin jo kuullutkin, että Googlesta on täällä jollain tapaa rajoitettu versio, mutten ollut paneutunut tähän yksityiskohtaan sen tarkemmin. Tiedän myös kaikenlaista sontaa tosiasioista ja niiden kertomisesta tai kertomatta jättämisestä täällä, mutta jollain tapaa sen huomaaminen käytännössä ja näkeminen paikan päällä hulauttaa ilmat pihalle ainakin yhden ajatuksen aikana.

Kiinan valtio on tehnyt sopimuksen Googlen kanssa siitä, että tiettyjä sanoja sisältävät haut eivät tule näkyviin. Esimerkiksi, kun Hong Kongissa koitettiin etsiä Muppetsien "sell sell sell" -pätkää Youtubesta, niin sitä ei saanut auki vaan sivu ohjautui automaattisesti kiinalaiselle error-sivustolle. Taitaa olla aika vierailtu saitti tämä kyseinen error. Nyt en ees itse voi googlettaa asiasta, koska yllätys yllätys, en tietenkään voi moisia asioita täällä googlettaa, ihan sama meneekö .fi tai .com -sivuille. Ja nyt ei oo se hetki, että alan etsimään muiden hakukoneiden kautta, mutta sen teen. Eniveis, eilen Google blokkasi koko Youtuben Kiinasta (mikä on musta kuitenkin vähemmän paha kuin jakaa rajoitettua versiota). Ilmeisimminkin Kiinan valtio ei myöskään pidä vapaan sanan foorumeista kuten blogeista, joten näin ollen en pääse lukemaan kavereiden blogeja livejournal -sivustolta, koska täältä käsin katsottuna näyttää siltä, ettei koko livejournalia ole olemassakaan! Joten, hyvät ystävät, mikäli tää mun blogi lakkaa päivittymästä, niin kerron uudesta osoitteesta sähköpostilla tai feisbuukissa. Että semmoista.

Tultiin siis viime sunnuntaiaamuna pieneen kylään nimeltä Yangshuo. Bussimatka oli mukavin ikinä! Bussissa oli sängyt kahdessa kerroksessa, en voi käsittää! Olin ikkunapaikalla, joten nukahdin illan hämärtyessä ja katsellessa maisemia. Kaupungin jälkeen esikaupunkialue ja niin paljon kerrostaloja, etten oo koskaan moista määrää nähnyt. Enkä varmaan edes kuvitellut. Siten maaseutua johon nukahdin. Heräsin neljän jälkeen aamuyöstä ja ulkona oli pimeää. Pienen kajastuksen tähden erotin vuoret ja jyrkät kalliot joiden välissä tie kulki, ja kuu oli punainen. Ihan totta, punainen. Hämmästytävimpiä hetkiä ikinä.

Oltiin perillä viiden aikaan aamulla, bussi jätti keskustaan bussipysäkille, oli pimeää, väsytti. Oltiin ainoat jotka jäi siinä kohden pois, muut jatkoivat Guiliniin. Tietenkin siinä oli joku kiinalainen jese tarjoamassa ylihintaista majoitusta, mutta koska väsytti, otettiin tarjoutunut majapaikka vastaan. Kumpikaan meistä ei ollut juurikaan vielä paneutunut koko Kiinaan, esimerkiksi oltiin unohdettu tarkastaa kurssi, että mitä raha maksaa. Mulla oli 200 yania, eikä kovinkaan suurta käsitystä siitä paljonko se on euroissa. Muistin vaihtaneeni joitain kymmeniä euroja, ehkä. En tiedä miten jotenkin moinen yksityiskohta jää usein tsekkaamatta, sillä muistan ainakin kerran soittaneeni suomeen, muistaakseni äitille, että "moi, oon Budapestissa pankkiautomaatilla enkä kyllä yhtään muista kurssia, enkä pääse nettiin ilman rahaa. Voisitkohan kattoa forexista?" Ja sama juttu joskus Köpiksestä.

No joo, otettiin hostellin dormista sängyt ja nukuttiin jokunen tunti. Päivällä selvisi, että kylä on tosiaankin ihan pikkukylän oloinen, mukulakivikatuineen sun muineen, ja keskellä kulkee joki. Pieniä ja ahtaita kujia ja isompia katuja, pieniä kahviloita ja ravintoloita. Mulle oltiin sanotto Honkkareissa, että tää on vähän turistinen paikka, mutta hyvä tapa päästä hiukan kiinni Kiinan meininkiin. Odotin siis näkeväni turisteja. Mutta eipä juurikaan, eikä täällä oikein missään puhuta juurikaan englantia. Ruoka on ihan todella hyvää, ja kaikki on suht edullista. Seuraavan yön jälkeen vaihdettiin hostellia, saatiin halvemmalla parempi. Selitän tästä ehkä jossain vaiheessa lisää.

Ei ole tapahtunut mitään kovin ihmeellistä, mutta jatkuvasti tuntuu olevan sen verran tekemistä, että ei meinaa olla aikaa kirjoittaa. Ja sitten kun on, siitä tulee tällaista kohtuullisen epämääräistä häröilyä. Noh, ehkä se on toisinaan hyväksi. Lisäksi musta tuntuu, että alan kadottamaan suomen päästäni, teen kummallisia lauseita ja hullusti kielioppivirheitä. Ymmärtänette, että se on mulle jokseenkin rankkaa. Täytyy siis koittaa kirjoittaa enemmän, tai vaikka ees raapustella jotain johonkin päiväkirjaan.

Niin, siis Hong Kongista lähtien mun kanssa on reissannut se sama saksalainen tyyppi josta viimeksi mainitsin. Näyttää siltä, että ainakin toistaiseksi jatketaan samaa matkaa, koska on aika samanmoiset suunnitelmat Kiinan suhteen. Mutta saa nyt nähdä. Huomenna olisi tarkoitus vaihaa kaupunkia jos nyt keksitään mihin lähdetään. Tänään mennään fillaroimaan kaupungin ulkopuolelle, kuuden kilsan päässä on joku vuorisysteemi mikä kuulema kannattaa nähdä. Menään nyt sit katsomaan.

Hjoo, palaan taas asiaan. Täällä on kaikki ihan tosi hyvin, ja on ollut ihan piristävää olla ilmastossa, jossa pärjää loistavasti t-paidalla ja hupparilla ja voi vaihteeksi pitää farkkujakin. Joku 20-24 päivisin, tosin eilen oli ehkä 17. Nyt vuokraamaan fillaria!

ainiin - kuvia!

Eli vihdoin muutama kuva viimeisen parin-kolmen viikon ajalta.




Tonsailla siis satoi, kuten kerroin. Yhtenä iltana Ozzyn baarissa tulvi, onneksi olin siellä enkä jumissa vaikka kämpillä.


Muutamaan kertaan taisin mainita, miten jäätelö on kallista ja harvinaista herkkua. Bangkokissa löydettiin jäätelöbaari, ja voi sitä riemua ja ihanuutta!



Pad thai Bangkokissa.



Hong Kongin kukkanäyttely. Friikeintä mitä oon nähnyt vähään aikaan! Noi isot hahmot vielä liikkuivat jokseenkin uhkaavan näköisesti. Tän kaiken suunnittelija on ihan varmasti ollut joissain aineissa.



Paikallisten tapa nauttia kukkanäyttelystä. En siis juurikaan erottunut massasta kamerani kanssa... Jokseenkin oiva tilaisuus kuvata ihmisiä.



Dim sum! Voi hitsi kun oli hyvää. Kaikki oli niin tajuttoman hyvää.



Katkarapudumpling. Oon muuten jo nyt ihan hillittömän kiitollinen vanhemmilleni, jotka joskus ala-asteikäisenä opettivat syömään puikoilla. Täällä olisi muuten jäänyt eräätkin ateriat syömättä, koska mitään haarukoita ei ole edes saatavilla. Turistit jotka ei koskaan ole moisia käyttäneet, on olleet täällä hiukan helisemässä. Jollain lusikalla saa sitten kaapia kaikki suuhunsa, joten oon kokenut itseni suht onnekkaaksi. Kiinassa ei niitä haarukoita näy varmaan sitäkään vähää mitä täällä.


Tuulettumista lauttamatkalla viereiselle saarelle.



Aamiainen. Koska ulkona syöminen on suht hintavaa, päätin satsata pariin hyvään dim sum -ateriaan ja muutoin syödä jotain mahdollisimman halpista.



Ja lopuksi näkymät näköalapaikalta. Huh. Hienoa oli.

Niin, ja en koskaan muista kaikilta tekemisiltäni kirjoittaa, että oon hillittömän onnellinen siitä, että päätin lähteä tälle matkalle. Vaikka olisin miten pa kun pääsen kotiin, niin se tuntuu jokseenkin toisarvoiselta. Tää on luultavasti yksi ihan parhaista päätöksistäni ikinä.

Ja tänään siis yöbussi Kiinaan. Sieltä kuullaan sitten seuraavan kerran!

täältä saa ihan mitä vaan

Hong Kongista tuntuu saavan ihan mitä vaan. Kiinalaista kaikkea ja länsimaalaista kaikkea. Saa nuudeleita ja halutessaan vaikka kanan jalkoja tai kilpikonnahyytelöä, mutta onneksi myäös viiniä ja juustoja. Luulen, että oon käyttänyt suurimman osan rahoistani ruokakauppaan.

Kaupunki tuntuu jotenkin tosi rakennetulta ja länsimaalaiselta. Täällä on ihan todella helppoa liikkua, kaikki kadutkin on merkitty karttaan! Ja hostellissa on lämmin suihku ja ilmastointi, eli ihan luksusta. Koitan kuitenkin pitää mielessä, että edessä on Kiina ja vähän vähemmän noita lämpimiä suihkuja ja muita huvituksia.

Viisumihakemuspäivän jälkeisenä päivänä lähdin hostellista yhden tyypin kanssa syömään. Onneksi lähdin, koska se ja sen kaksi kaveria (joista toinen paikallinen eli tiesi kaikki paikat) veivät aivan taivaallisen hyvään paikkaan syömään dim sumia! En ollut ennen moista herkkua syönyt, enkä olisi itse varmaan osannut niitä kaikkia hyvyyksiä edes tilatakaan. Dim sum on siis vähän kuin paikallinen versio tapaksesta, se voi olla ihan mitä vaan, kaikkea hiukan ja yhteensä ihan tosi paljon, erilaisia asioita nuudeleista ja dumplingeista keittoon, vihanneksiin, rapuihin, ja moniin juttuihin joista en ihan tarkkaan osaa määritellä että mitä ne ovat. Kaikkea vegeä maistoin ja onneksi maistoin, kummallisen näköiset asiat oli ihan mielettömän hyviä! En esimerkiksi koskaan elämässä olisi itse mennyt tilaamaan mitään sitkeää pullaa jonka sisältä tulee mustaa töhnää. Töhnä oli kuitenkin jotain seesaminsiemenjuttua ja ihan törkeen hyvää sen sitkeen taikinatyyppisen asian kanssa. Syötiin ja juotiin teetä joku neljä tuntia.

Syömisen jälkeen mentiin laivalla tältä saarelta viereiselle, enemmän keskustan puolelle. Mun mielestä se oli kyllä ihan melkein samanlainen, paitsi pääsi näkemään kaikki hurjat rakennukset toiselta puolelta. Vuorten keskellä ja kaikkea. Käytiin parissa perus nähtävyyspaikassa ja sitten kämpille suihkuun. Illalla ulos, eikä se baaritouhu ihan kauheasti suomen vastaavasta tuntunut eroavan.

Seuraavana aamuna olin muutaman bissen jälkeisessä puolikrapulassa suihkussa ja mietin, että voi hitto kun saisi ruisleipää! Ruisleipää ja teetä... Tuli sellainen ensimmäinen ihan ihka oikea himo ruisleipään. Pesin siinä hiuksiani ja mietin ruisleipää, mutta ajattelin että eiköhän sitä sitten kahden kuukauden päästä saa ihan mielin määrin. Kun tulin ulos suihkusta, niin siinä ihan oven edessä, pöydän ääressä, oli kaksi saksalaista kundia syömässä ruisleipää! Jäin vaan tuijottamaan enkä voinut uskoa. Ekaks ajattelin, että oliskohan pitänyt toivoa vaikka miljoonaa euroa, heh. Noh, sain palan ruisleipää ja se oli ihan taivaallista, ihan oikeaa tavaraa. Sain myös ohjeet leipomoon mistä sitä sai. Sitten saksalaiset lähti rinkkoineen ja leipineen, vaikka olin jo ehtinyt hiukan toivoa etteivät ne olis jaksaneet raahata leipää mukanansa, mutta näköjään jaksoivat.

Tilalle tuli uusi saksalainen jonka kanssa ystävystyin noin minuutissa. Sekin oli suuntaamassa kohti Kiinaa ja saamassa viisuminsa perjantaina. Päädyttiin ostamaan liput samaan yöbussiin joka lähtee tänään eli lauantaina, paikkaan nimeltä Yangshuo. Joku pienempi kylän tapainen, mulle on suositeltu sitä aikaisemmin. Lisäksi löydettiin lounliplanetti hostellista niin pääsi vähän tutkailemaan. Illalla käytiin kolmen ihmisen voimin metsästämässä ruisleipää ja löydettiin jotain suht hyvää. Lisäksi ostettiin goudaa ja emmentalia ja punaviiniä. Oltiin matkalla näköalamestalle, jonne vie maailman pisimmät rullaportaat! Ajateltiin että pistetään syöden niissä rullaportaissa kun katsellaan maisemia. Rullaportaat oli kyllä pitkät, kaksi kilometriä, mutta pienet ja kapeat ja pienissä pätkissä. Ei siis mitään kovin kummallista, eikä ainakaan paikka juustolle ja punkulle. Mentiin kuitenkin ylös ja väsymyksestä ja nälästä huolimatta mentiin sporalla ihan korkeimmalle huipulle. Onneksi mentiin, koska se on kyllä varmaan hienoin kaupunkinäkymä mitä oon koskaan nähnyt. Oli jo pimeetä joten valot oli hienot, ihan niinkuin julisteissa, tai itse asiassa vielä hienommat. Pilvenpiirtäjiä vettä ja vuoria vasten, se oli ihan tosi kummallista. Ja hienoa. Kummastelun jälkeen kämpille, punkkua ja juustoa ja leipää. Melkein hymyilytää vieläkin, kun oli niin hyvää! Huomautan siis, etten oo syönyt mitään järkevää leipää (sitä yhtä voileipää lukuunottamatta), juustoa tai juonut punaviiniä melkein kahteen kuukauteen.

Eilen haettiin viisumit, roikuttiin kaupungilla, käytiin ostamassa lisää viiniä ja juustoa ja syötiin niitä illalla kämpillä. Lähinnä vähän odottava fiilis että pääsee jatkamaan matkaa, kun täällä ei tunnu olevan kauheasti mitään sen parempaa tekemistä. Plus, että kaikki on suhteellisen kallista, ja laskettiin saksalaisen ystäväni kanssa, että meillä on yhteensä noin kymmenen euroa paikallista valuuttaa jäljellä, joten niillä pitää koittaa pärjätä. Luultavasti se menee bussimatkan eväisiin ja ehkä nuudelikeittoon. Saatiin myöhäinen check out hostellista, mikä on ihan jees niin saa rauhassa pakata ja mm. kirjoitella tänne blogiin. Bussi lähtee puoli kasilta, mutta pitää mennä ensin junalla Kiinan puolelle.

Eli tällainen, luultavasti suhteellisen sekava selvitys muutamasta viime päivästä. On tapahtunut jotenkin ihan hirveästi, joten ei pysty kovin selkeisiin tai täydellisiin kirjoitussuorituksiin tälleen heittämällä. Taidan laittaa joitain valokuvia viimeisen parin viikon ajalta ihan oman otsikkonsa alle...

Palaamisiin! Ja kiitos kaikille jotka on jaksaneet kirjoitella mullekin päin, viestejä on niin kiva saada :)

Hong Kong

Bangkok oli kuten muistinkin. Kahdessa päivässä se vei veronsa. Oli sinänsä huono ajoitus, kaksi päivää (tai no oikeestaan kolme päivää ja kaksi yötä) oli juuri sellainen aika, että ehti tottua paikkaan ja ajatukseen, muistamaan mistä siinä olikaan kyse, ja sitten olikin jo aika lähteä. Halusin kuitenkin olla ajoissa Hong Kongissa niin, että ehdin saada viisumin ilman, että odotteluaika menee viikonlopun yli. Koska jos ei viihdy niin ei tartte turhaan tuskailla.

Mieleenpainuvimpana asiana mieleen jäi viikonloppumarkkinat. Eikä niin hyvällä tavalla. Älkää hyvät ihmiset ikinä menkö sinne! Ihan järkyttävä paikka, kamalinta mitä oon hyyyyvin pitkään aikaan kokenut. Pähkinänkuoressa: Siellä oli eläimiä. Ensin oli muutama kananpoikanen laatikossa ja jäin surkuttelemaan kun oli kauheeta. Jatkettiin pikaisesti eteenpäin kun ei ollut kivaa katseltavaa. Kohta vastassa oli kilpikonnia, pieniä ja isoja, ahtaasti vadeissa. Ja kaninpoikasia eurolla. Pikkuisia kaninpoikasia, varmaan 50 samassa laatikossa päällekäin ja lomittain ja vaikka miten, ja ihmiset nostelivat niitä korvista ja laittoivat takaisin. Siinä vaiheessa alkoi jo ahdistaa kun arvasin mitä vielä tulee. Oltiin keskellä koko hässäkkää siinä vaiheessa ja koitettiin vaan löytää nopein tie pois. Mutta siinä ne sitten kuitenkin olivat. Kömpelöt koiranpennut ja pörröiset hataran näköiset kissanpennut. Pienissä häkeissä tai lasilaatikoissa, muutamasta kymmeneen per boksi. Niitä oli ihan kauheasti! Ja vielä hirveämpää oli sellaiset jo ihan isot koirat ja kissat, kun ei niitä varmaan kukaan osta ja ne saa viettää lopun elämäänsä niissä bokseissa. Sitten oli isoja täysikasvuisia hanhia minimaalisen pienissä häkeissä, papukaijoja, kukkoja, oravia, ihan kaikkia. Tuli kyllä hiukan itku silmään ja piti vaan koittaa päästä pois. Ei enää hirveästi innostanut jäädä katselemaan käsityöläisten aikaansaannoksia.

Eläinkatastrofin lisäksi aika kului lähinnä tarpeellisuuksia hankkiessa sekä syödessä. Niin ja nukkuessa. Ja korttia pelatessa. Vikana iltana jumituttiin pelaamaan korttia neljään saakka kadunvarsibaariin parin muun tyypin kanssa. Sitten viisi tuntia unta, vikan aamun suoritukset ja kentälle.

Koneessa sain ikkunapaikan kuten äiti oli suositellut. Jotta näkee öisen Hong Kongin valot sitten laskeutuessa. Satuin kuitenkin olemaan väärällä puolella konetta, joten näkymät jäivät jokseenkin keskinkertaisiksi. Bussimatka lentokentältä oli kuitenkin aivan huikea! Kaksikerroksisen bussin yläkerrasta katsottuna kaupungin valot olivat yhdeksän jälkeen illalla vähintään yhtä hienot kun kaikissa postikorteissa ja julisteissa. Tuntui kyllä ihan siltä kuin olisi ollut liisana ihmemaassa, oli se sen verran loistokasta ja jokseenkin erilaista mihin olin edellisten viikkojen aikana tottunut.

Saavuin Hong Kongiin siis eilen, ja ainakin nyt ensimmäisen vuorokauden jälkeen kaikki tuntuu mielenkiintoiselta ja kivalta. Hong Kongin hostellitarjonta ei tiettävästi ole mitään huippulaatua, joten mulla taisi käydä tuuri kun tulin ihan kivanoloiseen ja siistiin paikkaan. Oon kuuden hengen dormissa, aika perusjuttu. Muihin täkäläisiin nähden kuulema hyvinkin tilava.

Mutta vitsi täällä on siistiä! Ja kaikki vessat, ei voi olla! Kentälle tullessa kävin vessassa, ja olin melkein pyörtyä. Tiesin kyllä odottaa vähän muuta kuin Thaimaassa, mutta SILTI. Kentän vessa veti itse itsensä, ja kun menin pesemään käsiä, oli altaan reunalla kaksi sellaista hanaa, joiden edessä pitää sohia käsiä koskematta mihinkään, että tulee vettä. Kummastelin, mutta ajattelin että ehkä kyseessä on joku paikallinen juttu. No tavallaan, sillä se hana johon menin sohimaan, oli saippuahana! Sieltä siis tipahteli pari pisaraa saippuaa, ja sitten sai sohia siihen viereiseen, niin sai pestä. Aikamoista, niiden kuppasian reikä lattiassa -vessojen jälkeen.

Tänään menin sitten ensi töikseni viemään viisumihakemusta. Olin lähetystön viisumiosaston ovella vartin yli kaksitoista kuulemassa, että paikka on kiinni klo 12-14. No, päätin sitten odotella lähistöllä kahteen asti. Viisumin olisi saanut myös minkä tahansa matkatoimiston kautta (joita on joka kulmassa), mutta niin olisi maksanut 35 euroa, ja mikäli vaivautuu itse lähetystöön patrin metropysäkin päähän hinta on 15 euroa.

Odotellessa päätin mennä lounaalle. Se kaikki alkoi ihan viattomasti, katsellen, ja sitten yhtäkkiä olin tilaamassa kaikkien vatsatautien äitiä. Mutta jos voileivät kerran tehdään tilauksesta, niin kai sellaisen voi sitten ottaa? Ja paikassa oli ihan hirveästi ihmisiä, joten kai niillä aineksetkin vaihtuu sitten jokseenkin nopeasti? Näin pohdittuani ajattelin, ettei voisi olla harmillista syödä teen kanssa yhtä tomaatti-juustovoileipää. Ne näytti niin hyviltä! Kunnes tuli oma vuoro tilata, ja suustani pulpahteli, että lohta, salaattia tomaattia ja juustoa. Ja jos vielä yrttimajoneesia. Täysijyväleivällä, kiitos. Tiesin tilatessani, että riski on aikamoinen, mutten voinut enää mitään, maistoin jo kylmäsavulohen ja cheddarjuuston suussani. Ja paikka näytti siistiltä, eikä täällä ole mikään trooppinen ilmasto, vaan oikein mukaisa 20-22 astetta. Mutta tää oli eka kerta, kun oon koskaan ajatellut, että nyt tulee tauti jos koska. Mutta ei mitään! Siitä on jo kymmenen tuntia, eikä maha ole koskaan ollut rauhaisampi. Taitaa olla pakko tehdä sama uudestaan viimeistään sitten kun haen viisumin. Se oli niiiiiiiiin hyvää! Muta myös aika hintavaa, samaan hintaan olisi saanut ihan kunnon ruuan. Mutta ei haittaa! Se oli niiiiiiiiiiiiiiin hyvää! Tekisi mieli mennä syömään sinne joka päivä. Koitan kuitenkin malttaa leivänhimoni kanssa kotiin ja syödä täällä jotain muuta. Kuten tänään illalla, täytettyjä paprikoita (tai paprikan palasia joiden päällä oli joitain sieni-kasvistäytettä), jotka oli ihan hillittömän hyviä. Jaksoin kuitenkin syödä vaan ehkä puolet, mutta onneksi sai ottaa mukaan (paikallinen tapa näyttää olevan lähes poikkeuksetta ottaa ruuanjämät mukaan ravintolasta), ja toin tänne kämpille jääkaappiin. Voi sitten syödä yöpalaa tai vaikka huomenna päivällä.

Niin ja sitten, kun kävelin takaisin lähetystöltä, yhdessä puistossa matkalla oli jonkinmoinen kukkanäyttely. Tai joku vastaava. Kauheasti ihmisiä valokuvaamassa, oli pakko mennä. Se oli lähinnä melkein friikkiä, oli mm. kolmimetrisiä eläinhahmoja, ihan kuin jostain piirretyistä, ja vaikka mitä. Laitan kuvia jahka jaksan ja ehdin, nyt en millään viitsi mennä kaivamaan johtoja tuosta hyllystä. Väsyttää kovasti.

Pitää varmaan siis koittaa käydä nukkumaan. Täällä kämpillä on ilmainen langaton netti ja oon ihan hurmiossa. Tonsailla kun ei tosiaan ollut ihan ilmaista. No mutta siis, koitan saada niitä kuvia aikaiseksi tänne vaikka huomenna.

aamu Bangkokissa

Vasyttaa. Vasyttaa ihan hullusti.

Kello on varttia vaille kahdeksan aamulla, ollaan oltu Bangkokissa pian kolme tuntia. Yllattaen ei saatu huonetta ihan heittamalla, vaan joudutaan odottelemaan ainakin kasiin asti. No tahan mennessa on mennyt ihan hyvin, kaytiin aamiaisella ja raahauduttiin guesthouseen jossa hyvia tuplahuoneita. Viimeksi en itse jaanyt tanne kun ei ollut 1hengen huoneita, mutta otin onneksi kortin mukaan.

Sandra puhui mut ympari ostamaan matkalle pullon teklaa. Tai no itse asiassa idea oli mun, mutta se oli alunperin vitsi! Ja yhtakkia sitten suunniteltiin sitruunoita sun muita. Bussimatka oli oikein mukava, toi mieleen vanhat kunnon Taistot. Tosin me oltiin ihan ainoat tekilapullomme kanssa, joten kikateltiin keskenamme ja pelattiin korttia, kahden naukun jalkeen ehka kymmenen aikaan nukahdettiin. Etta se siita. Tosin pullokin oli ihan tosi pieni, mutta matka sujui kivasti kun oli jokin projekti, heh,

Taalla on nyt jokseenkin epavakaisen tuntuinen ilma, tuulee silleen etta ihan kohta varmaan sataa. Joku saatiedotus lupaili ukkosta. Tosin suunnitelmat taitaa olla tasan siina et paasee suihkuun ja nukkumaan, sitten kun heraa, voi menna vaikka johonkin ostoskeskukseen lorvimaan jos viela sataa.

Ostin siis lennon Hong Kongiin maanantaiksi (en muista kirjoitinkohan jo tasta, patkii hiukan varhaisesta ajankohdasta johtuen), ja samaan syssyyn hostellin kanssa, kun lento on perilla joskus ysin aikaan illalla. Parin paivan ajan on tuntunut jo ihan matkakuumeelta, kun olin jo niin kotiutunut Tonsaille. En oikeestaan vielakaan olisi halunnut lahtea sielta, mutta toisaalta piti paasta jo eteenpain. Jatkossa pyrin myos valkkaamaan paikat sen verran tarkoin, ettei ihan koko ajan tarvii olla vaihtamassa mestaa. Sen oon nyt ainakin huomannut, etta tykkaan ennemmin tutustua johonkin paikkaan kunnolla ja paasta mukaan siihen fiilikseen mika siella on, kuin vaihtaa jatkuvasti. Tietenkin siis joskus taytyy hiukan etsiskella ennen kuin se hyva paikka loytyy.

Tanaan toivoisin syovani pad thaita jostain ihanasta katukeittiosta. Sitten illalla. Sitten kun on kaynyt suihkussa ja nukkunut.

Jarkevampaa tekstia jossain vaiheessa. Tai no ainakin tekstia.

Shantaram

Yksi parhaista asioista matkustaessa (varsinkin yksin matkustaessa) ovat ne kaikki keskustelut, joita käy sattumanvaraisten ihmisten kanssa sattumanvaraisissa paikoissa, kuten baarissa, ravintolassa, kaupassa tai bussipysäkillä. Ja jälkeenpäin ajatellessa ei voi olla enää varma, että voiko niin tähän hetkeen sopiva ja merkityksellinen keskustelu olla sattumanvaraista? Miten on mahdollista, että tuon puolitutun ihmisen sanat antavat vastauksia sellaisiin asioihin, joita olen viime aikoina pähkäillyt? Miten voi olla mahdollista, että suurin osa tapaamistani ihmisistä on sellaisia, joiden kanssa ajautuu sellaisiin keskusteluihin, joita ei voi käydä kenen tahansa kanssa?

Toki tulee tavattua myös ihmisiä, joiden kohdalla toivoo, että olisi vain jatkanut matkaa eteenpäin. Kuitenkin on aivan ällistyttävää huomata, että suurin osa niistä kerroista, kun istahtaa kadunvarteen syömään nuudeleita, jää tuijottamaan apinoita puussa tai kysyy neuvoa oikealle veneelle, on vieressä joku, joka myöhemmin tuntuu kaikkea muuta kuin sattumanvaraiselta tai merkityksettömältä. Mistä se johtuu? Ei kotona käy näin. Yleensä en edes jaksa kiinnostua tuntemattomista ihmisistä, puhua joutavia säästä ja pian tulevista vaaleista. Pois se minusta, mähän olen ihan sellaisen vastakohta! Mutta en mä täälläkään niitä hyvänpäiväntuttuja oikein jaksa.

Ehkä täällä kuitenkin kaiken kiireettömyyden keskellä saavuttaa jotain, mitä pitäisi tuoda mukanaan hiukan kotiinkin. Voisikohan sen laittaa pakettiin? Sitoa oikein tiukasti ja vaikka vähän jeesusteipata päälle. Mutta miten sen saa kiinni? Ja jos laitan sen pakettiin, niin miten sitten käy, jos se on siellä paketissa?

Yksi tällaisista keskusteluista, ihan parhaista niistä, oli ihmisen kanssa josta tuli hyvinkin nopeasti hyvä ystäväni. Istuttiin koko yö rannalla ja puhuttiin kaikista yhteensattumista (tai miksi niitä sitten kukin haluaakaan kutsua) elämässä ja miten pienet asiat johtavat suuriin ja koko elämään vaikuttaviin päätöksiin. Tämän keskustelun aikana ystäväni kehoitti mua lukemaan kirjan nimeltä Shantaram (kirj. Gregory David Roberts). En ollut koskaan aikaisemmin kuullut teoksesta. Hänellä ei ollut ko. kirjaa mukanaan, joten ajattelin hankkia sen sitten joskus kotona, varsinkin kun yhdeksänsataasivuinen laitos ei ole mikään kiva riippa kantaa rinkassa.

Pari viikkoa myöhemmin yksi tuttu ihan melkein tyhjästä sanoi mulle, että mun kannattaisi lukea semmoinen kirja kuin Shantaram. Olin ihan ällikällä lyöty, että mistä nyt oikein tuulee. Tätä ei edes edeltänyt minkäänmoinen syvällinen keskustelu kirjoista tai yhtään mistään. Ajattelin, että täytyy sitten kai koittaa löytää se kirja jostain, mutta Ao Nangin kirjakaupoista ei ollut tässä asiassa mitään hyötyä. Danbrownit ja daniellesteelet olis kyllä löytyneet, mutta ei tätä.

Jokunen päivä sitten oltiin syömässä ravintolassa, jossa en jostain syystä ollut käynyt pitkään aikaan. Juuri kun oltiin syöty, alkoi hillitön rankkasade ja saatiin odotella varmaan puolisen tuntia sen päättymistä. Siinä odotellessa kävin tutkailemassa ravintolan kirjahyllyä. Kirjahyllyt täällä on musta ihan tosi kivoja, niissä on aina joitain kirjoja, viidestä muutamaan kymmeneen, suurin osa englanniksi. Kirjat ovat mitäsattuu-kirjoja, mitä ihmiset ovat sinne jättäneet tai vaihtaneet, ja niitä saa sieltä lainata tai vaihtaa, yleensä myös ottaa ilman vaihtariakin jos pyytää kauniisti. On jotenkin kivaa ja jännittävää valita kirjaa, kun vaihtoehtoja on vaikka kymmenen, eikä koko kirjastollista. Tulee valittua sellaisia kirjoja, joita muuten ei ehkä tulisi valinneeksi. Yleensä oon ollut tyytyväinen.

Nyt kuitenkin kun siinä kaatosateen saartamassa ravintolassa tutkailin parinkymmenen kirjan tarjontaa, meinasi taju lähteä, kun yhden pinon alimmaisena pullisteli mikäs muukaan, kuin Shantaram, by Gregory David Roberts. ”A literary masterpiece”.

Oon lukenut tuosta vasta jonkun sata sivua, mutta jo nyt säästelen, kun en tahdo ahnehtia kaikkea hetkessä. Tähän mennessä oon jo suhteellisen vakuutunut, että luen parhaillani kirjaa, joka on varmasti yksi parhaista, ellei jopa paras, mitä oon koskaan lukenut. Hykerryttävä malttamattomuus, en muuta keksi. Ja koska matka jatkuu viidakosta Bangkokiin ylihuomenna, on tuon kirjan raahaaminen rinkassa sitten otettava kai vaan liikunnan kannalta tai hintana tästä kaikesta.

vettä vettä

Lähdettiin eilen ruotsalaisen Sandran kanssa melomaan kajakilla. Päivä oli mitä aurinkoisin ja päätettiin jokseenkin kunnianhimoisesti tähdätä vastapäätä näkyvälle Poda-saarelle. Joku väitti, että sinne olisi matkaa 8 km suuntaansa, mutta oikeampi totuus taitaa olla siinä 3-4 km. Ihan kahdeksaa ei varmasti oltais lähdetty edes kokeilemaan.

Saatiin hyvä diili, lähdettiin yhden jälkeen iltapäivällä ja kajakin palautusaika oli auringonlaskun aikaan. Aikaa oli siis loistavasti (aurinko laskee siinä puoli seiskan aikoihin) ja päätettiin taittaa matkaa kovin rauhaisasti ilman suurempaa kiirettä.

Mennessä oli vastatuuli, mutta ei kova semmoinen. Tarkkailtiin välillä miltä pilvet näyttävät, että pysytään kartalla jos meinaa iskeä ukkoskuuro. Oli kummallista, miten siellä keskellä merta (tai no keskellä ja keskellä, mutta niin että lähimpään kohtaan jonkinmoiselle maankamaralle oli ainakin kilometri ellei enemmänkin) oli niin hiljaista! Ei ollut sirkkojen siritystä tai mitään muutakaan. Välillä tietenkin meni joitain veneitä ohi, mutta silti. Ja miten erilaiselta kaikki näytti! Hitsi kun oli kyllä kaunista ja hienoa.

Kun alettiin olla suht lähellä Podaa, käytiin välillä uimassa niin tuli vilvoiteltua. Oli kummallista, jännää ja aika hienoa vaan sujahtaa siitä kajakista mereen! Tietenkin pysyttiin ihan siinä vieressä, ettei käy hassusti. Sitten näin meduusan ihan lähellä ja livahdettiin äkkiä takaisin, ettei niitä ole yhtäkkiä siinä sata nilkassa kiinni. Podalle päästyämme kannettiin vene ylemmäs rannalle ja käytiin uimassa. Sitten huomattiin että mitä hittoa, siellä on ravintola! Kyllä kelpasi saada kylmä kokis ja ranskalaiset sen auringossa melomisen jälkeen.

Koska oltiin meloskeltu menomatka laiskanpulskeasti ja vielä vastatuuleen, oli matka kestänyt himpan päälle kaksi tuntia ja oli aika lähteä takaisin päin. Poda on varmasti yksi kauneimmista paikoista joissa oon koskaan käynyt. Kameraa ei kuitenkaan ollut kastumisvaaran tähden mukana, joten jää kuvat laittamatta. Takaisin palatessa oli myötätuuli, ja välillä vaan istuskeltiin varttikin melomatta ja annettiin laineiden viedä mukanaan. Oli ihan huippu päivä ja niin hauskaa, että välillä naurettiin vedet silmissä.

Kun palattiin Tonsaille, niin ehdin juuri ja juuri suihkussa käydä, kunnes ulkona alkoi tuulla jotenkin vihaisesti ja tuntua sateelta. Olin just terassilla istuskelemassa ja mietin että pitäis lähteä syömään Ozzyn ja muiden luokse, mutta ihan vielä ei jaksaisi nousta riippukeinusta. Sitten alkoi sataa. Päätin lähteä saman tien ja vaikka kastua vähän, etten sitten mahdollisessti jää siihen terassille loukkuun illaksi.

Onneksi lähdin. Ehdin juuri perille, kun taivaalta räjähti ihan miljardi ziljardia altaallista vettä joka sekunti. Ravintolan lattia tulvi, vesi tuli ylempää metsästä ja sitä oli nilkkoihin asti. Pidettiin jalkoja ylhäällä tuolilla ja nojailtiin baaritiskiin, mikäs siinä oli ollessa. Se oli niin siistiä! Ja ravintolat täällä on siis avonaisia tiloja, lattia on yleensä puusta tai betonista. Siinä oltiin ja odoteltiin, pelattiin jengaa ja neljän suoraa ja kummasteltiin. Se oli ihan uskomatonta, mikään sade ikinä missään ei oo tuntunut vastaavalta. Oli jollain tapaa taianomaisen hieno ja kiehtova fiilis.

Kun sade vihdoin ehkä parin tunnin kuluttua lakkasi, oli ilma raikas, eikä ravintolassa vartin päästä ollut jälkeäkään mistään tulvimisesta. Siitä kuitenkin seurasi semmoinen sammakkojen konsertti, etten tähän mennessä ole koskaan vielä kuullut! En muista selitinkö jo, mutta täällä näiden sammakoiden ääni ei oo mitään kurnutusta. Ne kuulostaa joltain lehmän ja aasin sekotukselta, ammumiselta tai valitukselta. Niitä sammakoita on täällä aina yhden baarin edustalla pitämässä meteliään, ja useimmat luulee aluksi, että se ääni tulee joistain kaiuttimista (niin friikki ääni se on). Sitten kun niitä on joka puolella, eri puolilla, edessä ja takana ja kaukana ja lähellä, se kuulostaa joltain niin käsitämättömältä ettei sille voi kuin nauraa ja jäädä ihmettelemään. Vanhan thai-uskomuksen mukaan sammakot kuulema pyytävät taivaalta lisää sadetta.

Mä oon niin ihastunut tähän sateen tuomaan fiilikseen ja sammakoihin ja liskoihin ja vaikka mihin, että melkein tekisi mieli tulla tänne joku kerta sadekauden aikaan. Jotkut tulevat nimenomaan silloin, ja on kuulema aika hienoa. Tosin silloin on myös käärmeitä sun muita paljon enemmän, mutta jos ottaisi semmoisen tylsän betonista valetun bungalowin niin saisi varmaan nukuttua jännittämättä. Käärmeistä puheen ollen, ihan meidän lähellä oli nähty eilen kirkkaankeltainen pythoni. Ehkä puolitoista metriä pitkä ja halkaisijaltaan kymmenisen senttiä. Aika hurjaa. Tosin ne ei ole mitenkään kauhean vaarallisia, paitsi jos se on ihan todella iso, kymmenen metriä taijotain. Eikä ne ihmisen perään tule (niinkuin mitkään käärmeet täällä), ainut riski ollee se jos astuu päälle. Siksi mulla on aina pimeällä taskulamppu mukana.

Nyt jään sitten odottelemaan, että tuokohan ilta mukanaan taas sateen.

apinointia

Mä olen viihdyttänyt itseäni lähinnä lukemalla, ja oon saanut kirjoitettuakin jo jonkin verran. Yksi päivä tuijoteltiin varmaan kaksi tuntia apinoita, kun niitä tuli pienen laumallisen verran tuohon lähibaarin puihin hyppimään. Oli myös ihan pieniä poikasia, joita emot pitivät mahaansa vasten samalla kun loikkailivat puusta toiseen ja jäivät syömään oksalle.

Tänään näin ensimmäistä kertaa ikinä oikein törkeän apinatapauksen. Ravintolan yhden tuolin kaiteella tepasteli hyvin määrätietoisesti semmoinen suhteellisen suurikokoinen apina. Tuolilla istunut tyyppi oli hypännyt pois tieltä ja muukin seurue siitä pöydästä. Kun apina huomasi aamiaislautasen ja otti siltä paahtoleivän, ihmiset koittivat hätistellä sitä entistä enemmän ja hakkasivat käsiään lujaa sitä kohti. Apina ei tuosta näyttänyt olevan moksiskaan, vaan kääntyi takaisin ja otti lautaselta vielä toisenkin leivän. Sitten se verkkaasti hypähteli viereiselle katolle ja pisti leivät poskeensa.

Että kiva. Onhan noita kuulunut, ja täällä on yhdessä paikassa täysi kielto säilyttää mitään tavaroita bungalowin terassilla, koska se on jotenkin apinoiden kulkureitillä ja ne aika ajoin istuskelee siellä niiden kämppien katoilla ja terasseilla. Meilläkin niitä joskus tässä vilistää puissa, mutta en aikasemmin oo nähnyt yhdenkään pysähtyvän tässä. Toivottavasti kukaan ääliö ei ole mennyt ruokkimaan niitä, sillä jos niistä kehkeytyy puoliksikin samanmoinen ongelma kun lokeista Kauppatorilla, niin täällä ollaan kyllä aika helisemässä.

Noh, se apinoista. Täällä on parina iltana satanut ihan tosi paljon. Yleensäkin täällä sataa melkein joka päivä ainakin vähän. Se on musta kuitenkin ainoastaan positiivista, koska se ollee syy siihen, että täällä ei maaperä oo semmoista kuivaa ja pölyävää niinkuin monessa muussa paikassa lähistöllä. Täällä on ihan vihreää ja vehreää, ihan täysi viidakko ympärillä. Yleensä sade kestää ihan vaan joitakin minuutteja tai vartin, tai maksimissaan tunnin. Ja sade on siis aina täysi kaatosade, ei edes saavista vaan jostain altaasta kaatamalla. Nyt kuitenkin eilen ja pari iltaa sitten satoi pidempäänkin, pätkittäin melkein koko illan. Eilen mentiin just syömään ja kuunneltiin hillitöntä meteliä joka kuuluu kun sade hakkaa peltikattoon. Edellisellä kerralla olin just sillon ihan lähellä rantaa eli n. 5 min kävelymatkan päässä kämpiltä. Olin yhden kaverin kanssa liikkeellä ja juostiin vieressä olevaan sen tutun pitämään sukellusliikkeeseen sateensuojaan. Ilta vierähti kivasti muidenkin sateenpitäjien kanssa.

Semmosta. Aika laiskasti siis oltu edelleen. Eilen kävelin Railaylle ja takaisin ja tuli jokseenkin hyvä fiilis kun sai vähän punnertaa itseään juurakoiden ja kivenlohkareiden läpiohipäältäalta. Yleensä oon kuitenkin tottunut liikkumaan suhteellisen säännöllisesti, ja nyt alkaa tuntua siltä että olis jo korkea aika päästä tekemään jotain. Tänään oli semmoinen fiilis että tekisi mieli lähtee juoksemaan lenkille, mutta en ihan vielä taida tohtia tän polven kanssa. Virallisesti lupa juosta on ollut maaliskuun alusta, mutta lääkäri oli sitä mieltä, että jos nyt mitenkään mahdollista, niin koitapa keksiä jotain muuta aktiviteettia, vaikka voimakävelyä tai jotain. No Railayn reitti mennee siihen kategoriaan.

Nyt syömään!

kuumuutta ja sairasteluja

En sitten mennyt messuamaan. Juurikin tuon edellisen kirjoituksen jälkeen alkoi jonkinmoinen flunssa. Jo samana iltana kurkkuun sattui ja oli kovin väsynyt olo. Seuraavana aamuna ihan jo kohtuullisen kettumaisen flunssan verran. Päätin siis jäädä kämpille lepäilemään, mikä olikin ihan hyvä veto. Toki harmitti, sillä ei ihan kauhean usein tule moisia mahdollisuuksia vastaan, mutta toisaalta, muutaman päivän levolla aloin olla jo kunnossa. Kuumetta ei ollut, mutta yksi päivä oli täällä oli kuumin ikinä. Veikkaisin, että ulkona oli 35 astetta, sillä se on mun kipuraja, silloin alkaa ahistaa. Ja nyt ahisti. Etsin epätoivoisena vähän viileämpää paikkaa, enkä ollut ihan ainut. Flunssaisuus vaan teki tuosta lämpötilasta vieläkin mahdottoman kestää. Kuumemittari sisällä näytti itsestään 37 astetta.

Muutenkin täällä on lämpimämpää viikko viikolta. Kuuminta on kuitenkin ainoastaan puolestapäivästä johonkin noin kolmeen asti, eikä yleensä mun mielestä mitenkään liian kuuma. Jokusen tunnin kuitenkin voi tarvittaessa hengailla vaikka rannalla varjossa ja käydä uimassa, eivätkä mielikuvat loskaisesta Helsingistä ainakaan toistaiseksi vielä ole kummemmin houkutelleet.

Pitäisi kirjoittaa useammin, sillä suurin osa tapahtumista tuntuu jäävän jonnekin aivojen sopukoihin, ja asiat tulee mieleen aina joskus muulloin kuin kirjoittaessa. Ehkä se on tämä kuumuus, heh. Tänään kuitenkin satoi vihdoin vettä, joten ilma raikastui. Yleensä täällä sataa melkein joka päivä, tai no ainakin neljä kertaa viikossa. Ei kauaa, mutta sen verran että missään ei ole kuivaa kuten joka paikassa muualla tällä seudulla, missä oon käynyt. Eli hyvä hyvä, sade on aina kaivattua. Nyt kannullinen teetä ennen illallista.