hot hot hot spring!

Kuvissa fiililkset ruokamarkkinoilta sekä kuumalta lähteeltä.

Tulin siis perjantaina takaisin Tonsaille. Hyyyyyvin mielissäni tästä – vaikka täällä onkin paljon tiuhempaan ihmisiä kuin esim Ko Jumilla, on täällä paljon hiljaisempaa ja jotenkin rauhaisampi meininki. Unohtui viimeksi mainita, että kaiken kukkuraksi siellä Jumilla oli reggae-baari nimeltänsä FU bar. Ajattelin ensin et no kiva, reggae sopii meininkiin, eiköhän tää tästä. FU bar kuitenkin räjäytti ilmoille teknoa ja saksalaisia iskelmän-juomalaulun tyyppisiä biisejä. Et kiva. Nukkumaan mennessä baarin jytke kuului sen verran hyvin, että saksankielisistä biiseistä erotti oikein mainiosti sanat, ihan kun joku olis siinä seinän vieressä niitä soitellut. Nyt kuitenkin siis paremmin. Toki täälläkin illalla lähimmästä baarista ääntä kuuluu, mutta jokseenkin kaukaisen oloisesti. Eniten ääntä pitää kaikki sirkat sun muut eläimet, tai jos naapurimökissä joku metelöi, jota ei kuitenkaan tapahdu juuri koskaan.

Heti ekana iltana kun olin ottanyt kämpän ja käynyt suihkussa, Ying tuli kyselemään kuulumisia. Ying on mua ehkä hiukan vanhempi tyttö joka on töissä tän paikan respassa, ja oon tutustunut siihen täällä ollessani. Se mm. otti mun joitain tavaroita kämpillensä, niin mun ei tarvinnut kaikkea raahailla joiksikin päiviksi Lantalle ja Jumille. No, nyt sillä oli sitten ihan erityisiä uutisia, se halusi kutsua mut kotiinsa 24. päivä, kun siellä lähistöllä on joku iso muslimien messu ja sen jälkeen jotkut ruokajuhlat. Ja sitten oltaisiin sen siskon luona yötä ja seuraavana aamupäivänä takaisin Tonsaille. Kuulostaa hyvältä, huomenna sitten kai mennään jos ei mitään kummempaa tapahdu, aika loistavaa!

Myöhemmin samana iltana kun pelailin Ozzyn kanssa jengaa tuli sen paikan omistaja, Bee, kysymään haluisinko seuraavana päivänä lähteä sen mukaan kuumalle lähteelle. Lähtö olisi aikaisin aamulla, jotta ehditään ennen turistibusseja. No tietenkin halusin! Olin miettinyt, että se on semmoinen paikka jossa haluisin käydä, mutta oon puhunut muutamaankin otteeseen ihmisten kanssa jotka on siellä käyneet retkellä, ja kaikilla on ollut vähän samanlainen fiilis siitä touhusta: kiva paikka käydä, mut ei se oikeen hirveesti innostanut istua nahka nahkaa vasten vieraiden ihmisten kanssa jossain lähteessä. Ajattelin, että ehkä parempi sitten jättää väliin. Onneksi olin jättänyt, koska täähän oli ihan paras tapa mennä sinne!

Lähdettiin siis aamulla, ensin veneellä Ao Nangiin, Bee sai kyydin joltain tutulta riksakuskilta autollensa ja tuli hetken päästä hakemaan mut kyytiin rannasta. Ajettiin hiukan kiertoreittiä maaseutumaiseman kautta. Voi hitto että oli hienoa! Kumipuuviljelmiä, laaksoa, mäkeä ja kukkulaa. Ja palmuja! En eläessäni oo varmasti missään nähnyt niin paljoa palmuja! Maisema polveilee ylös-alas mäkien ja kallioiden ja jyrkänteiden mukana.

Maaseutuvaiheen jälkeen käytiin jossain Been lempipaikassa aamiaisella. Olinkin koittanut kysellä mitä paikalliset täälä syö aamiaiseksi. No nyt selvisi – nuudeleita tietenkin. Nuudeleita ja jotain kastiketta. Mä söin makeaa pähkinäkastiketta, se oli vähän kummallista, mutta loppuviimein aika hyvää. Se oli semmoinen tienvarsipaikka jossa on muovituolit, perus paikallisten suosima ruokamesta. Semmoisissa ruoka tuntuukin olevan yleensä sekä parasta että halvinta. Tonsailla ei moisia kuitenkaan ole kuin yksi, joten enemämn niissä pääsee käymään kun on vaikka Ao Nangissa käymässä (ellei pitsanhimo yllätä, kuten viimeksi).

Reilun tunnin päästä oltiin perillä. Kuuma lähde osoittautui ihan yltiösiistiksi jutuksi! Oltiin siellä ehkä siinä yhdeksän jälkeen aamulla. Paikalla oli neljä muuta ihmistä, joten kannatti olla varhain liikkeellä. Vesi oli tosi lämmintä, tuntui melkein kuumalta. Kylttien mukaan 40-42 asteista, joka on terveydelle hyväksi ja sen uskotaan nuorentavan sekä parantavan kaikki mahdolliset sairaudet. Katsotaan nyt sitten, että josko mä tästä vaan nuorenen enää tästä eteenpäin :D Vesi oli tosi kirkasta ja lämmintä, ja se laski ylempää kallionsyvennyksiin, joissa pystyi istumaan tai seisomaan. Alempana oli joentapainen johon se laski, siellä vesi oli sameampaa, joten sinne ei huvitanut mennä.

Lähteessä hengailun jälkeen tuntui ihan siltä kuin olisi ollut saunassa. Sen jälkeen kuivateltiin, ja juuri kun lähdettiin takaisin, saapui bussillinen porukkaa. Kävi siis tuuri, saatiin olla siellä kaikessa hiljaisuudessa ja uiskennella ihan rauhassa!

Koska oltiin Krabin kaupungin lähellä, Bee halusi käydä ostoksilla markkinoilla. Markkinat alkoivat kuitenkin vasta iltapäivällä, joten ennen sitä piti tappaa aikaa ja mentiin leffaan. Ensimmäinen kokemukseni thai-leffasta, englanninkielisillä tekstityksillä, ja voin sanoa olleeni jokseenkin ennakkoluuloinen. Paikallisten huumori kun ei avaudu mulle sitten millään, joten en oikeen tiennyt miten olis pitänyt olla, mut ajattelin et no mennään nyt sitten, en mä tossa Tescossakaan jaksa kahta tuntia hengailla.

Leffa oli sekoitus komediaa ja säikyttelykohtauksia, ja itse asiassa ihan viihdytävä. Tekstitykset oli paremmat kun odotin, oikeita lauseita eikä juuri ollenkaan kirjoitusvirheitä (tai no mistä mä tiedän miten sen asiasisällön kanssa, mutta tekstinä kuitenkin ihan hyvin luettavaa). Aika sellaista Pekka ja Pätkä -huumoria, mutta tosiaan kyllä ihan katsomisen arvoinen. Ja niin! Ennen leffaa kaikki nousivat ylös pariksi minuutiksi kunnioittamaan kuningasta, ja elokuvakankaalla näytettiin, miten ihmiset yhteistyöllä työnsivät bussin liikkeelle ja takaa paljastui kuninkaan kuva, muten kauniit ja hyvinpuetut lapset piirsivät kuninkaan kuvia, miten hyvin köyhissä oloissa sairaalassa olevat ihmiset henkihieverissä kääntyivät osoittamaan kuninkaalle kunnioitustaan. Olin kyllä kuullut moisesta käytännöstä, mutta oli se aikamoista. Varsinkin kun olin just lukenut Ben Eltonin kirjan Blind Faith, niin siihen yhteyteen ajateltuna tuo tuntui melkein kornilta.

Leffan jälkeen pikaiset ostokset Tescossa. Tesco tuo aina mieleen eräänkin viinanhakumatkan Slovakiassa, hehheh. Slovakiassa kun Tescosta piti päästä pois, piti soittaa kolikkopuhelimella taksi ja koska siellä ei tietenkään koskaan kukaan puhunut englantia, piti vaan hiukkaista, että taksi, Tesco! Kyllä se yleensä taisi toimia ihan moitteettomasti.

Markkinoilla oli ruokaa, niin paljon ruokaa! Kevyt lounas ja paljon ihmettelyä. Ne oli ns. iltamarkkinat, ja iltapäivä oli paras aika mennä, kun ruoka on juuri valmistettua. Sitten toisille markkinoille, Bee etsi jotain tiettyjä vaatteita viemisiksi ja sitten ruokatarpeet. Vihanneksia, hedelmiä, kevätkääryleitä, kaikkia ihan kummallisen näköisiä asioita joita jäin ihmettelemään. Ja yhdessä tiskissä oli sitten toukat, heinäsirkat ja muut hyönteiset grillattuina. Nätisti jaoteltuina omiin astioihinsa per lajike. Onneksi oli jo syöty, sillä meinasi alkaa pyrkiä ylöspäin.

Kaiken tän lisäksi mut vielä kutsuttiin syömään illalla, kun kaikista ihanista vihanneksista ja muista oli tehty kauheasti erilaisia ruokia. Lupasin seuraavalla kerralla käydä tekemässä ostokset vastapalvelukseksi, kun kuulin, että myös Ao Nangissa on joka päivä jossain suunnalla iltapäivämarkkinat, joilta saa kaiken tuoreimpana. Näin sovittiin, ja että Ozzy ja Bee opettaa mua kokkaamaan valitsemani ruuat. Ihan huippua, olinkin ajatellut, että voisi mennä jollekin kokkauskurssille, sillä mulla ei ole juurikaan havaintoa thaimaalaisen keittiön saloista. Ja kivempaahan tuo on, kun tekee kavereiden kanssa.

Päivä oli niin pitkä ja loistava ja kaikkea mahdollista, että kaaduin hyvin väsyneenä sänkyyn puoli kymmeneltä. Sen jälkeen on siis ollut vuorossa jälleen riippukeinua ja lukemista, ja huomenna olisi sitten vuorossa se muslimien messu ja ruokajuttu, jossain Krabin lähellä. En tajua mihin kaikki aika on taas kadonnut, tuntuu että jatkuvasti on kauheasti kaikkea touhua, enkä oo ”ehtinyt” edes aloittamaan kirjoitusprojektia, joka on ollut jo vuoden hyllyllä ja johon ajattelin nyt pääseväni uudestaan käsiksi. Noh, sen aika tulee sitten kun siltä tuntuu.

Ruokafiiliksissä siis jälleen. Palajan kunhan on messuiltu!

Pitsaa, pastaa, parmesania

Olihan sita jo odoteltukin. HIllitonta himoa kaikkiin niihin ruoka-asioihin, joita ei taalla voi saada. Maustamaton jugurtti, parmesan, gouda, vuohenjuusto, juusto, ruisleipa, pasta tomaatti-basilikakastikkeella ja mozzarellalla, Rivoleton pitsa (se missa on artisokkaa, pinaattia ja pinjansiemenia), narskujuusto ja lakkahillo, perunamuusi, punajuuri-vuohenjuustokeitto... Voihan video sentaan! Noh, kunhan paasen tasta ekasta yli niin seuraava ollee jo helpompi.

Oon nyt Ao Nangissa, ja aion kayttaa tilaisuuden hyvakseni ja menna PITSALLE. Se kun on Tonsailla ihan torkeen kallista, vaikka muu ruoka onkin ihan perushintasta. Kaikki lankkariruuat maksaa hunajaa. Ja pitsan jalkeen aion syoda jaatelon, tai kaksikin! Ainakin! Sitten ilta kuluukin varmaan ihan kivasti vatsakipujen kanssa, mutta ihan sama. Varsinkin, kun kello kay puolta paivaam enka yleensa juurikaan syo lounasta taalla.

Lantan jalkeen suuntasin siis Ko Jumille. Aluksi olin ihan haltioissani - todella kaunis ja hiljainen ranta, ja olin saamani suosituksen perusteella onnistunut menemaan sellaiseen veneeseen, joka tuli mita ilmeisimminkin ainoaan varteenotettavaan maijoituspaikkaan. Lahella oli resortteja ilmastoituine sementtimokkeineen, mutta taa oli ihana paikka mihin tulin, kaislamajoja ja ihmisia riippukeinuissa. Noh, paivan kavelin rannalla ja lahistolla (olin siis saapunut aamulla), mutta kun iltapaivasta palasin, karu totuus alkoi valjeta... Tiella kavi ihan hilliton skootteriliikenne. Ja voin kertoa, etta ne ei olleet ihan hiljaisimmasta paasta. Plus etta savipolyinen tie polisi niiiiin hillittomasti, etta tuli ihan kauhee olo. Skoottereiden meteli oli oikeesti ihan tosi syvalta, se heratti aamulla kuuden jalkeen, hiljeni aamupaivan aikana ja jatkui taas hermojaraastavana rallina iltapaivalla.

Vaihtoehdot olisi siis ollut elakelais- ja perheresortti tai tuo. Paatin lahtea takaisin Krabille, koska haluan kuitenkin vielä viettää runsaasti aikaa riippukeinussa ilman minkaanlaisia moottoriajoneuvoja vieressa. Kolme yota olin siis tuolla yhteensa, ja kylla riitti. Luulin olevani hiukan kipea, mutta ilmeisesti se johtui siita ilmasta, silla jo nyt tuntuu ihan toisenlaiselta, onneksi.

Paitsi etta - huolimatta tasta hillittomasta lankkariruuan himosta, soin eilen yhden parhaista thai-ruuista ikina, mita koskaan oon syonyt! Se oli ananscurrya katkaravuilla. Se oli niin kasittamattoman hyvaa, etten tieda miten pain olisin. Ananascurrysta on muutenkin tullut uusi suosikki. Vihreaa currya taas en halua vahaan aikaan edes ajatella, mutta se taitaakin olla ainut asia mihin oon viela ihan totaalisen kyllastynyt.

Muuten on kylla ollut tosi hyva fiilis. Alkaa olla kotoisa olo tuon rinkan kanssa, ja pidan siita tunteesta. Taa koko matka on tuntunut koko ajan vaan paremmalta idealta, mika on tietenkin ihan positiivista. Oon pysynyt paivabudjetissa oikein mallikkaasti yrittamatta ees mitenkaan kauheesti pihistella. Ilmeisesti aika hyvin arvioitu paivakulutus siis.

Nyt lahden etsimaan pitsapaikan. Aion syoda ihan tavallisen margarita-pitsan. Kuumaa sulanutta juustoa ja tomaattikastiketta....

Huh

Ollut jotenkin hektista viime paivat, joskin se on kylla jotain ihan muuta kuin kotona yleensa saa kokea.

En siis paassyt varpaan takia lahtemaan viela 14. paiva niinkuin ajattelin. Se osoittautui kuitenkin ihan hyvaksi jutuksi, silla Michel oli lahdossa seuraavana paivana ja muutama muukin tuttu. Ystavanpaivana sitten jonkinmoiset bileet ja oli ihan hillittoman hauska ilta. Sain kutsun Taiwaniin, mutta saa nahda nyt meneeko aikataulut jarkevasti, mutta asia on harkinnassa.

En pariin yohon saanut oikein nukuttua, kun joku hiton kovaaaninen sammakko oli jossain ihan lahistolla. En ollut koskaan ajatellut, etta siihen kurnutukseen voi herata keskella yota, ja monesti. Meinasi hermo menna nenaan, mutta sain onneksi paikkailtua sitten paivaunilla, heh. Noh, sitten kun eilen illalla pakkasin kamoja, loytyi sammakko.. Mulla on vaatteet rinkassa muovipusseissa, ja tuolla olin sitten ottanut ne muovipussit pois rinkasta. Niita siina siirrellessani yhden alta loytyi suurin sammakko, mita oon koskaan nahnyt! Ei siis mikaan jattilainen, mutta reippaasti suurempi kuin kotioloissa nahdyt rupisammakot. Huh... En tieda, voiko sammakko millaan selviytya hengissa montaa paivaa jonkun muovipussin alla, mutta siella se oli, ja vein sen sitten tietenkin ulos. Seuraavana yona ei mikaan kurnutellut. Mutta tanaan aamulla kun olin pakkaamassa viimeisia hiluja ja mulla oli kampan ovi auki, niin se (tai joku samankokoinen) sammakko tuli takaisin! Mitahan ihmetta siella oikein oli, en tiia.

No sinne kuitenkin jai sammakot Tonsaille, ja lahdin vihdoin Ko Lantalle. Ihan jees, mutta ei yhtaan niin hyva fiilis kun Tonsailla. Teinkin sitten niinkuin olin jo hiukan ajatellutkin, ja varasin venematkan huomisaamuksi lahella olevalle Ko Jumille. Kaikesta paatellen mun pitaisi viihtya siella, katsotaan nyt. On hiukan auki, etta onko siella nettia vai ei (pari vuotta sitten ainakaan ei ollut), joten jos ei netissa kuulu niin johtunee siita, mutta palaan Tonsaille joka tapauksessa viimeistaan reilun viikon paasta.

En tieda onnistuinko polttamaan tanaan itseni laivalla tanne tullessa, toivottavasti en. Aika huolella lisailen kylla aurinkorasvaa, mutta ilmeisesti talla kertaa hiukan huolimattomasti.

Tallaista talla kertaa. Kuullaan jalleen!

voihan varvas!

Tähän alkuun kiva, jonka otin veneestä matkalla Ao Nangiin. Kuvassa siis kyseinen paikka jossa oon nyt pari viikkoa ollut. Rannalla on jokunen ravintola, mitkä Tsunami aikoinaan pyyhkäisi siitä pois, mutta nyt siitä ei näy enä merkkiäkään, vaan tilalla on uudet paikat. Majoitukset ym. on ylempänä, lähempänä sisämaata, jokusen sadan metrin päässä rannasta.

Torstaina olin menossa treffaamaan Marjaa Ao Nangiin. Päätin aamulla, että kyllä mä nyt ostan lauttalipun sinne Ko Lantalle, niin tulee lähdettyä. Tyytyväisenä päätöksestäni ostin lipun ystävänpäivälle. Ao Nang oli aika perusta, mut hitto kun tuntui että kaikki oli niin halpaa! Ravintolat saman hintaisia tai kalliimpia, mutta kaupoissa – hyttysmyrkyt, saippuat ym, netti, JÄÄTELÖ jne on vähintään kolme kertaa kalliimpaa Tonsailla. Toisaalta kyllä ymmärrän, se on siellä asuvien elinkeino ja ne ite hakee niitä kamoja kiikkerillä long tail veneillä Ao Nangista tai kauempaakin (tällaisissa tilanteissa mä en vaan kestä semmoista ”ne vaan haluu vetää hullusti rahaa välistä turisteilta ja kusettaa kaikessa” -asennetta. Jostainhan kaikkien on elantonsa saatava).

Oli ihan mukava päivä, ja joskus kasin jälkeen lähdin sitten veneellä takaisin. Jo venettä kohti kävellessä tuli sellainen fiilis, että onkohan tää sittenkään hyvä idea. Merenkäynti oli jonkinmoinen ja veneeseen tuli jokseenkin paljon porukkaa. Muutama känninen suomalainen oli kuitenkin menossa ihan 200m päähän samassa poukamassa olevaan paikkaan, joten ajattelin että eiköhän se oo ihan jees kun nuo tästä poistuvat. Yksi pariskunta muistutti erehdyttävästi Matti Nykästä merveineen, mutta nää oli jostain Jorvaksesta tai vastaavasta. Kertoivat sen kaikille kysymättä.

Laskuvesi oli hankalimmassa vaihessa ja veneeseen piti kahlata reisiä myöten. Kipuaminen veneeseen oli siksi jokseenkin hankalaa, ja liukastuin sitten niljakkaalla venen lattialla ja satutin varpaani. Sattui ihan hitosti, mutta ajattelin että joku kolhu varmaan vaan. Aallokko oli suhteellisen kovaa kun päästiin niemenkärjen toiselle puolelle, alkoi melkein ahistaa. Muut veneessä olivat kuitenkin ihan tyytyväisiä, joten tää oli taas varmaan joku lentopelkoon rinnastettava juttu. Ei siis missään nimessä mitään myrskyä, mutta sellainen navakka tuuli joka tuntuu enteilevän sadetta, ja kun se tuli suoraan melkein avomereltä, niin kyllä se siinä puuveneessä kuitenkin tuntuu, pilkkopimeässä.

Rannassa sai taas kokea laskuveden ihanan puolen ja kahlata kymmenen sentin syvyydessä melkein mudaksi sekoittuneessa sameassa vedessä maihin. Varpaaseen sattui ja päässä kiristi. Raahustin ylös kämpille, ja koska en tietenkään siinä tohinassa muistanut mitään hyttysmyrkkyjä, hyttyseyt söivät ihan kivasti oikeaa nilkkaa. Onneks olin ostanut uuden putelin kortisonia, koska täällä oli mukana sellainen pieni jämä vaan. Perjantai 13. päivä taisi alkaa mulla siis hiukan etuottoon.

Eilen varvas ei ollut mennyt ainakaan paremmaksi. Siihen oli tullut mustelma ja sattui edelleenkin. Äiti kuitenkin tarkasti mun pyynnöstä vakuutusdyhtiöltä, että ei tartte mennä heti lääkäriin jos ei tunnu siltä, vaan voi oottaa jokusen päivän. Ajattelin, että varpaalle kun ei kuitenkaan voitaisi tehdä mitään, mutta halusin varmistaa, että jos siitä nyt koituu jotain, niin ei jää siitä kiinni vakuutuksien kanssa ettei oo heti mennyt lääkäriin. Teippasin varpaan viereiseen kiinni ja pitelen siinä jääpussia aina silloin tällöin. Meneehän se näinkin.

Mutta siis, voi hitto sentään, kun vihdoin olin saanut päätettyä, että oisin lähtenyt sinne Lantalle. Tänään aamulla olisi pitänyt lähteä, mutta kävely on sen verran inhottavaa touhua vielä, että muutin lipun eilen 17. päivälle. Katotaan siihen mennessä miten edistyy. Lähinnä haluun vaan saada tän kuntoon mahd pian, tai ainakin ennen kun tarttee alkaa suuntaamaan pohjoisemmaksi ja muihin maihin. Mun oma diagnoosi on tästä, että ihan vaaraton mutta kohtuullisen kettumainen vaiva. Ja nyt joudun pitämään tarkkaa lukua päivistä, etten missaa venettä tai unohda muuttaa päivämäärää vielä kerran. Maksoin sen kuitenkin jo.

Eli nyt mä oon täällä jo oikeasti hiukan jumissa. Toisaalta ei kyllä ainakaan vielä haittaa, voin aivan hyvin viettää vielä vaikka viikonkin riippukeinussa, tai vaikka siihen asti kun on aika lähteä Bangkokiin. Tässä on kuitenkin nyt vaan jotain niin kummallista, että mikäköhän tässä touhussa on takana, kun en tunnu pääsevän täältä koskaan mihinkään. Ehkä mun täytyy keksiä mikä se juttu on, niin asiaan tulee muutos.

Noh, nyt päivä pitäisi mennä valokuvatessa tässä ihan lähikulmilla. Yksi valokuvaaja on loukannut jalkansa kiipeillessä ja joutuu nyt vaan lekottelemaan päivät pääksytysten, se lupasi lähteä tähän lähimaastoon kuvaamaan. Tutustuin siihen sen kaverin kautta, joka asuu Taiwanissa ja on opettanut mulle hiukan kiinaa parina iltana. Osaan jo kohtuullisen hyvin ääntää joitain lauseita, ja oon siitä aika innoissani. Tänään illalla vielä viimeiset kiinan opit tuossa lähibaarissa, kiireinen päivä siis tulossa!

Se lähibaari on laajentanut ihan hullusti! Aluksi se oli siis ihan vaan baaritiski ja bambukatto tien vieressä. Yhtenä päivänä ne teki siihen kattoa tuplat lisää, ja parin päivän päästä sellaisen paviljonkihenkisen systeemin baarin viereen. Että voi sitten lekotella varjossa tai sateensuojassa. Nyt se on jo ihan oikea baari niinkuin mestat rannalla. Baareissa ei siis oo mitään seiniä, ja ne on tehty lähinnä puusta ja bambusta, mutta ei täällä sen jykevämpiä ratkaisuja tarvitsekaan. Sillä ne kai saivat tuon lähibaarin ”laajennuksen” tehtyäpäivässä. Aika ripeää toimintaa. Voin hyvin kuvitella, että olivat keksineet jutun aamukahvin aikana ja päättäneet alkaa nakutella.

Täällä siis kaikk jees. Luin tuossa juuri, kuinka hyvää ystävääni oli kosittu ihan käsittämättömän ihanalla tavalla ja tuli ihan tippa linssiin. Aivan älytöntä, että miehetkin pystyvät vielä tuommoisiin suorituksiin, en oo koskaan kuullut vastaavaa ihan oikeassa elämässä. Huh. Eli onnea tuolle ihanaiselle parille :)

Pyykkipäivä

No niin, sain aikaiseksi latailtua tänne jokusen kuvan. En oo ennen moista tehnyt, joten ne on nyt mäiskitty tuohon ihan sattumanvaraisesti, koittakaahan kestää :) Kuvissa siis mun kämppä, rantaa ja polku jota rannalta kävellään takaisin.




















Sain siis vaatteet pyykistä. Se lysti maksaa täällä hiukan päälle euron kilolta, ja saa vaatteet puhtaina ja kuivina, mikä on kyllä kohtuullisen hyvä sijoitus näissä oloissa. Ja voi mitä autuutta, kun tänään sai ihan valita, että mitä laittaa päälle! Kun pari viimestä päivää on ollut pakko ottaa niistä mitä sattui olemaan puhtaina jäljellä. Näillä siis mennään mitä on pakattu, yhden yhtä vaatekappaletta en voi ostaa kuin ihan aikaisintaan Kiinasta, jos vielä sieltäkään. Täysi nollatoleranssi siis shoppailun kanssa, minkä onnistunen pitämän ihan hyvin, koska tiiän hyvin tarkalleen, että saan raahailla niitä ostoksia sitten vielä hamaan kevääseen saakka.

Suunnitelmat alkaa muotoutua lähitulevaisuuden osalta sen verran, että luulisin lähteväni Ko Lantalle ja/tai Ko Jumille jokusen päivän kuluttua, varmaankin ystävänpäivänä. Takaisin viimeistään siinä 27.2. Maaliskuun puolenvälin tienoilla täytyy alkaa jo suuntimaan Bangkokia kohden, koska maasta pitää poistua maaliskuun loppupuolella. Siitä eteenpäin on edelleen hiukan auki, mutta oon nyt sen verran tutkaillut juttuja, että mikäli jostain ei siunaannu paria ylimääräistä viikkoa aikaa, taidan lentää Bangkokista Hong Kongiin jos löytyy kohtuuhintainen lento. Jää sitten Hanoit rokkaamatta, mutta koitan välttää kiirehäsellystä, ja lisäksi tuo liike helpottaisi viisumiasioissa huomattavasti ja tulisi halvemmaksikin. Ja Vietnam voisi olla aika hyvä kohde seuraavalle matkalle... No joo, katotaanhan kun nyt päästään ees maaliskuuhun asti.

Täällä töissä olevat paikalliset on kauheen kiinnostuneita kaikesta, että mistä mä (ja varmaan muutkin yhtälailla) oon tullut ja millaista siellä on. Yhtenä iltana olin tulossa kämpille ravintolan sulkemisaikaan, ja pari tutuimmaksi tullutta työntekijää täältä istui pihalla soittamassa kitaraa ja juomassa paria bisseä. Oli kuulema palkkapäivä, joten piti hiukan juhlistaa. Jäin seuraan istumaan joksikin aikaa, ja ne kundit kyseli kovasti kaikkea Suomesta, ja sitten ne halusi oppia muutaman sanan suomea. Mietin tuskaisesti, että miten pääsen tästä tilanteesta jotenkin fiksusti ilman, että ne kohta huutelee tuolla vastaantulijoille, että halpa huone, osta halpa huone. No pelko oli onneksi aiheeton, koska ne ei kyselleet mitään tuon suuntaista, vaan että mitä on suomeksi esimerkiksi luonto, sade ja joki.

Muutenkin erilainen ajattelutapa tuntuu olevan joku viikon teema. Ozzyn paikan kahvilan omistaja puhuu suht hyvää englantia ja on matkustanut aika paljon. Se sanoi käyttävänsä kaikki tulonsa siihen, että kun sesonki on ohi, niin se matkustaa muutaman kuukauden jonnekin ihan muualle. Viime vuonna se oli ollut Norjassa! Ja sitten se kertoi, että miten on niin onnekas kun on saanut syntyä Thaimaaseen, kun täällä asiat on niin paljon paremmin. Kyselin vähän tarkennusta asiaan, niin se kertoi esimerkkinä, että kun esimerkiksi Norjassa, jos haluaa perustaa baarin, niin täytyy käydä läpi ihan kauhea paperisota. Thaimaassa riittää, että jos sulla on maata pieni pläntti, niin voit tehdä siihen baarin jos niin lystäät, eikä mee turhaan aikaa hirveeseen byrokratiaan. Se koitti kysellä vähän et minkä takia me tehdään niin Euroopassa, mutta tuli hiukan kielimuuri vastaan siinä kohden. Koitin kuitenkin selittää jotain esim anniskeluluvasta, että sellainenkin vaaditaan ainakin Suomessa ja varmaan muuallakin, jos vaikka haluaa olla ihan vaan töissä baarissa. Joku muu yhtyi keskusteluun, eivätkä ne yhtään tajunneet että minkä ihmeen tähden pitää olla anniskelulupia tai kaikkia muita lupia, koska eikös sitä nyt kuka tahansa normaali ihminen tajua, että jos joku on baarissa vaikka ihan sammumispisteessä, niin ei sille saa antaa enää kaljaa, vaan sille täytyy antaa ruokaa ja laittaa se johonkin turvalliseen paikkaan nukkumaan. Nii-in, osui ja upposi.

Edelliset pari iltaa on hiukan venähtäneet, kun piti yhdelle mennä. Ihan jokunen bisse vaan, mutta aika lentää täällä aina siihen tahtiin, ettei huomaakaan kun on vaikka neljä tuntia hulahtanut ohi tuosta vaan. Yleensähän meen täällä nukkumaan ihan viimeistään puolenyönaikaan, yleensä siinä puoli ykstoista, ja herään aamulla kasin ja ysin välillä. Nyt on siis ollut vähän toinen meininki, mutta perustelen sen itselleni sillä, että olihan just pari päivää sitten täysikuu, niin ei olisi kuitenkaan saanut nukuttua. Noh, tänä yönä tulee hyvät unet. Huomenna meen moikkaamaan yhtä kaveria Ao Nangin rantaan samalla kun käyn nostamassa rahaa, mutta oon kohtuullisen varma, että kotiudun siltä reissulta ajoissa. Niin, täällä ei siis tosiaankaan ole mitään pankkiautomaatteja, vaan lähin semmoinen löytyy pienen venematkan päästä. Sähköt on aina iltaisin ja öisin.

Ruoka on ollut tosi hyvää, joskin oon hiukan valitellut, kun paikalliset himmailee maustamisen kanssa turisteille aika lailla. Sinänsä ihan kiva, kun eihän yhtä tulista ruokaa sais varmaan edes syötyä, mitä ne itse syö, mutta toisinaan tekis mieli sanoa, että teettehän sitten very spicy. Tuloksena saattais kuitenkin olla jotain mitä en voisi ehkä edes haistaa, vaikka suomalaisittain mitattuna tykkäänkin kohtuullisen tulisestakin ruuasta. No tänään söin kuitenkin täydellisen sopivan tulista ananascurrya, ja oli niin hyvää, että melkein vieläkin hymyilyttää. Pitsoihin sun muihin en oo vielä sortunut, vaikkakin yhdet ranskalaiset piti kerran syödä. Ja vitsi että oli hyvää! Mutta mun mielipiteeni on, että ranskalaiset on varmasti ainoa länkkäriruoka, mitä täällä osataan tehdä silleen että sitä ees kannattaisi syödä. Vaikka ei se päivä ihan kauheen kaukana varmati ole, kun meen juustonhimoissani tilaamaan pitsan. Sen lisäksi länkkäriruoka maksaa ihan tosi paljon enemmän kuin paikallinen perusruoka, joka on vielä ihan älyttömän hyvää. Lisäksi ajatuskin jostain sämpylästä täällä kuulostaa vatsataudilta.

sunnuntai

Alan menettää tajun siitä mikä päivä on meneillään. Huomasin sen aamulla, kun joku sanoi että on sunnuntai ja tajusin ettei ole juurikaan käsitystä asiasta. Se on hyvä merkki, sillä silloin alkaa irrottautua. Muutenkin taitaa päässälaskutaito kadota, kun huomasin kirjoittaneeni viimeksi, että ”kaikilla Thaimaan matkoillani”. Oonhan mä täällä jo kaksi kertaa ennen tätä käynytkin. Noh, lämpö näköjään pehmentää päätä ja kirjoittelen mitä sattuu, joten sillä varauksella sitten nämä kirjoitukset.

Oon suunnitellut, että josko kävisin Ko Lantalla, eli parin tunnin lauttamamtkan päässä olevalla saarella. Huhu kulkee, että siellä olisi vielä jokunen syrjäisempi kohta, joita 7-eleven, mäkkäri tai muut vastaavat ole vielä valloittaneet. Toisaalta tilanteet muuttuu tuolta osin täällä niin nopeasti, että varma ei voi olla kuin käymällä. Lisäksi siinä on lähellä vielä toinen, paljon pienempi saari jonka pitäisi olla hyvä paikka. Mutta katotaan nyt, en ainakaan vielä jokuseen päivään varmaankaan lähde täältä mihinkään. Riippukeinua nyt ihan tasan niin paljon kun huvittaa, mua ei ole oikein luotu sellaiseen pari päivää paikassa -matkailuun. Ainakaan jos on varaa valita ja nyt on. Sitä paitsi täytynee säästellä siirtymisvoimia loppupuolelle matkaa, jollon ei sitten enää jäädä pariksi viikoksi johonkin palmun alle makoilemaan.

Oon saanut suurta huvitusta lukemalla Vadelmavenepakolaista. Ihanan leppoista ja hupaisaa luettavaa, varsinkin kun ennen sitä luin Orhan Pamukin Valkoisen Linnan. Ihan mielenkiintoinen kirja kylläkin, mutta vadelmaveneet tuli sen jälkeen kuin tilauksesta. Ruotsalaisuuteen nyttemmin sitten perehtyneenä tuli myös mieleen sellainen sattumus, jonka joku (en nyt millään muista kuka, mutta joku poika se oli) kertoi mulle joskus. Varmaan joku opiskelukaveri Riihimäeltä, epäilisin. Tämä sama juttu tuli mulla mieleen ekaa kertaa sitten vuosiin myös lentokoneessa matkalla tänne, kun koneessa oli jotain ruotsalaisia. Juttu on hyvinkin yksinkertainen, mutta nauroin yksinäni vedet silmissä koneen keskipenkissä, ja koitin vaan lopettaa. Tää tyyppi siis kertoi mulle tilanteesta, että oli ruotsinristeilyllä, ja mennyt kauheassa krapulassa aamiaiselle kavereiden kanssa. Aamiaisella meni kuitenkin vatsa sekaisin äkkinäisestä ahmimisesta, ja tyyppi juoksi omaan hyttiin vessaan. Tän jälkeen vessa ei kuitenkaan vedä. Ei sitten millään, voi hitto. Kundi ajattelee, että täytyy tää vessa nyt jotenkin saada fiksattua ennen kun kaverit tulee aamiaiselta ja menee käytävään etsimään käsiinsä siivojatytön, kai sillä jotain välineitä tuohon olisi, ei varmaan ole ensimmäinen tukos sillä laivalla. Tyttö ei puhu tietenkään sanaakaan muuta kieltä kun ruotsia, ja tän kundin ruotsinkielentaito on ehkä samaa luokkaa kuin omani. Tyttö kuitenkin ymmärtää, että nyt on joku ongelma ja seuraa kun kädestä pitäen viedään. Kundi vie tytön vessaan, osoittaa pönttöä jossa on iso läjä sontaa ja sanoo titta, titta! Sitten vetää pöntön, joka nyt yllättäen toimii. Tyttö tuijottaa kummissaan, eikä saanut ikinä selitystä asialle yhteisen kielen puuttuessa. Mitähän se siivoojatyttö on oikein miettinyt?? :D Poika ei hetkeen kehdannut ruotsinristeillä. Mä en saa tätä ”titta, titta!”-tilannetta pois mielestäni ihan heti.

Joku muukin on muuten tehnyt saman kuin mä: Michel johon tutustuin viime matkalla on täällä kuulema edelleen. Tai no nyt käymässä jossain muualla, mutta tullee tänään tai huomenna takaisin tänne. Sen piti lähteä muistaakseni viime kuun lopulla, mutta nyt kuulin, että se oli soitellut työasioitaan ja sai järjestettyä kuukauden lisää lomaa. Hehheh, sitä näkyy olevan liikkeellä.

Tänään on ollut ihan poikkeuksellisen kuuma päivä, eikä oo tullut mieleenkään mennä mihinkään aurinkoiseen paikkaan. Eilen vielä ajattelin, että olisin tänään kävellyt viereiselle rannalle ihan noin niinkuin liikunnan vuoksi, mutta jäänee toiselle kertaa. Tosin se reitti sinne ei ole mitään leppoisaa rantapolkua, vaan semmoinen viidakkoreitti missä riittää kipuamista ja kapuamista.

Lämpimän iltapäivän kunniaksi taidan mennä juomaan yhden kylmän Singhan tuohon naapuribaariin. Baari on siis lähinnä baaritiski joka on pystytetty ”tien” viereen, ja siinä on bambusta tehty katos. Sitä pitää Jay, jolla on maailman ystävällisimmät kasvot. Se näyttää ihan sellaiselta Disneyn piirretyissä olevalta viisaalta, hyväntahtoiselta ja oikeamieliseltä intiaanilta, pitkät hiukset ja kaikki. Tai ehkä meen sittenkin rantaan, voisi jatkaa lukemista jossain varjoisassa paikassa.

saarella jälleen

Pidän Bangkokista jostain syystä tosi paljon. En kyllä oo ollut kuin ihan parissa paikassa vasta, mutta jollain tapaa se on kovin helposti lähestyttävä eikä ollenkaan niin kaoottinen kuin jotkut varoittelevat. Mutta kai sekin on makuasia, ja mulla siihen vaikuttanee suhteellisen paljon se, että ennen ensimmäistä kertaa Bangkokiin menoa mulla oli mielessä likainen, kaoottinen ja täysin järjetön Delhi. Ajattelin kuitenkin säästellä Bangkok-innostustani myöhemmälle, sillä matkan jatkuessa täytyy joka tapauksessa mennä sitä kautta.

Lähdin Bangkokista kolme päivää sitten aamujunalla. Lipun olin ostanut edellisenä iltana, samalla kun käytiin yhden sevitsiläisen kanssa china townin iltamarkkinoilla. Lippukassalla myyjä painotti, että on ehdottomasti oltava paikalla puoli kahdeksalta aamulla, vaikka junan lähtöajaksi oli merkitty 8.05. Kummastelin asiaa hiukan, mutta ajattelin, että parempi sitten kai olla ajoissa, että josko ne vaikka lastaavat junan täyteen jo hyvissä ajoin ja heti kasin jälkeen juna tärähtää liikkeelle. Vääääärin, kuten hiukan ounastelinkin.

Iltamarkkinoilta jatkuneen illan jälkeen olin sitten ehtinyt nukkua hurjat kaksi tuntia, ja hirveällä häsellyksellä kiirehdin juna-asemalle, missä olin ehkä vartin vaille kahdeksan ja menin laiturille odottelemaan. Tasan aikaan junaa ei vielä näkynyt, mutta kaiuttimista tuli jokin thai-kielinen kappale ja kaikki (lähinnä paikallisia) nousivat seisomaan. Joku kansallishymni sitten kai.

Juna tuli ehkä vartin yli kasin, eikä sisällä ollut mitään järkevää paikkaa rinkalle. Tungin sen sitten istuimen eteen ja sain juuri aseteltua jalkani lomittain sen kanssa, kun junahenkilökunta tuli häätämään kaikki seisaalleen. Tapahtui penkkien kääntö. Kaikki siis ylös paikoiltaan, ja penkit käännettiin niin, että sai sitten matkustaa mukavasti naama menosuuntaan päin.

Junassa kaikki olivat hyvin ystävällisiä, henkilökunta tarjoili vettä ja kahvia ja vastailivat ihmisten kysymyksiin aikatauluista sun muista. Neljän tunnin matkan jälkeen tarjoiltiin myös hintaan kuuluva lounas joka oli lastattu kyytiin edelliseltä pysäkiltä. Lounas sisälsi riisiä, kummaa porkkanakastiketta ja pari palaa klimppistä kanaa. Vegeä ei ollut saatavilla (hiukan vierastin sitä klimppistä kana-asiaa..), mutta ruuan näytäessä muuten ihan asialliselta söin riisit ja kumman kastikkeen, ja oli oikeastaan aika hyvää. Ruuan jälkeen matkaa oli jäljellä vielä reilut pari tuntia.

Yleisesti ottaen junamatka oli oikein mainio tapa liikkua paikasta toiseen, ihmiset mukavia ja maisemiakin oli kiva katsella. Juna oli hurjasti siistimpi kuin eräskin kauhistus, jolla tuli kesällä matkattua Espanjassa.

Vajaan tunnin myöhässä juna saapui Chumphoniin, jossa ajattelin viettäväni päivän tai pari ennen kuin jatkan matkaa joko etelämmäksi tai sitten Ko Tao -saarelle. Pienen pohdinnan jälkeen päätin, ettei kaupunkiosio tällä kertaa kiinnosta, vaan menin bussilla rannalle. Sieltä ensimmäinen kohtuuhintainen bungalowi, suihku, ja syömään. Sain päätettyä, että lähden seuraavana päivänä päivälautalla Ko Taolle. Nukahdin varmaan jo ennen yhdeksää, mutta ihanaisen aikaeron tähden heräsin puoliltaöin ja valvoin lähes kuuteen. Tän jälkeen tuntui kohtuuttomalta herätä yhdeksän aikaan kellon soittoon, mutta oli noustava, mikäli mielin jatkaa matkaa aikomallani lautalla. Chumphonin ranta-alue oli ihan kivan tuntuista seutua, todella hiljainen ja pieni paikka, mutta siitä jotenkin huokui se, että suurin osa sinne eksyneistä matkaajista olivat paikassa vain päivän tai parin. Maasto oli jokseenkin kuivaa, ja kaipasin vihreämmälle alueelle saarten suojiin kuuntelemaan viidakon ääniä riippukeinussa.

Aamiaiseksi mehua, pikaisen pakkaamisen jälkeen huoneen luovutus ja bussia odottelemaan. Hiukan ennen bussin saapumista pysäkille tuli kukas muukaan kuin suomalainen Jarno! Kas kun ei Pera, ensin ajattelin, mutta Jarno osoittautui ihan hyväksi tyypiksi, eikä ollut lähdössä hiljaisesta paikasta Lapin Kulla perässä. Kuulin, että keskustasta oli lähdössä minibussi suoraan Ao Nangiin. Voi nyt saakeli, sehän on ihan siinä sen saman paikan vierssä, minne oon Thaimaan matkoilla aina joutunut. Tai halunnut, ja lopulta jumittunut. Minne nytkin halusin, mutta olin päättänyt ensin käydä katsomassa Ko Taon, ennen kuin jumiutuminen Tonsaille taas tapahtuu. Pienen pohdiskelun jälkeen kävin tarkastamassa minibussin kuskilta paikkatilanteen ja ostin lipun Ao Nangiin. Jarno kertoi tuntevansa kuskin vuosien takaa, joten kai se sitten jokseenkin turvallisesti perille ajaa. Kai se oli sitten jotain johdatusta, hehheh. Ja bussilippukin oli hurjasti halvempi kuin juna ja kaksi bussia yhteensä, jotka muuten olisin joutunut sinne ottamaan. Bussimatka sujui loistavasti ilman suurempia pysähdyksiä tai kuljettajan mummonsiskon noukkimisia kylänraiteilteilta.

Eli terveisiä siis Tonsailta vaan taas! Sain bungalowin ajattelemastani paikasta ja vietin ensimmäisen illan moikkaamassa tuttuja lähistöllä. Eilinen hurahti kaikenmoisissa käytännön asiossa, suurimpana niistä riippukeinun asentaminen parhaaseen mahdolliseen kohtaan. Ozzy, eli se jonka luona oon ollut maalaamassa batikkia, kutsui mut mukaan kun ne ovat parin sen työntekijän kanssa lähdössä Krabin kaupunkiin perjantaina. Ehkä lähden, pitää nyt katsoa miten tää elämä tästä tasoittuu.

Seuraavien päivien (tai viikkojen) aikana tuskin tapahtuu mitään kovin dramaattista, mutta jos/kun käyn netissä niin kirjoittelen hiukan kuulumisia. Kuvia laitan tänne jokusen, kunhan tästä ryhdistäydyn. Täällä on nyt semmoinen ehkä 30-32 lämmintä ja sopiva pieni tuulenvire. Kohta ehkä hiukan uimaan, oujee oujee! Toivottavasti kotirintamallakin asiat suunnilleen kohdallaan :)