voihan varvas!

Tähän alkuun kiva, jonka otin veneestä matkalla Ao Nangiin. Kuvassa siis kyseinen paikka jossa oon nyt pari viikkoa ollut. Rannalla on jokunen ravintola, mitkä Tsunami aikoinaan pyyhkäisi siitä pois, mutta nyt siitä ei näy enä merkkiäkään, vaan tilalla on uudet paikat. Majoitukset ym. on ylempänä, lähempänä sisämaata, jokusen sadan metrin päässä rannasta.

Torstaina olin menossa treffaamaan Marjaa Ao Nangiin. Päätin aamulla, että kyllä mä nyt ostan lauttalipun sinne Ko Lantalle, niin tulee lähdettyä. Tyytyväisenä päätöksestäni ostin lipun ystävänpäivälle. Ao Nang oli aika perusta, mut hitto kun tuntui että kaikki oli niin halpaa! Ravintolat saman hintaisia tai kalliimpia, mutta kaupoissa – hyttysmyrkyt, saippuat ym, netti, JÄÄTELÖ jne on vähintään kolme kertaa kalliimpaa Tonsailla. Toisaalta kyllä ymmärrän, se on siellä asuvien elinkeino ja ne ite hakee niitä kamoja kiikkerillä long tail veneillä Ao Nangista tai kauempaakin (tällaisissa tilanteissa mä en vaan kestä semmoista ”ne vaan haluu vetää hullusti rahaa välistä turisteilta ja kusettaa kaikessa” -asennetta. Jostainhan kaikkien on elantonsa saatava).

Oli ihan mukava päivä, ja joskus kasin jälkeen lähdin sitten veneellä takaisin. Jo venettä kohti kävellessä tuli sellainen fiilis, että onkohan tää sittenkään hyvä idea. Merenkäynti oli jonkinmoinen ja veneeseen tuli jokseenkin paljon porukkaa. Muutama känninen suomalainen oli kuitenkin menossa ihan 200m päähän samassa poukamassa olevaan paikkaan, joten ajattelin että eiköhän se oo ihan jees kun nuo tästä poistuvat. Yksi pariskunta muistutti erehdyttävästi Matti Nykästä merveineen, mutta nää oli jostain Jorvaksesta tai vastaavasta. Kertoivat sen kaikille kysymättä.

Laskuvesi oli hankalimmassa vaihessa ja veneeseen piti kahlata reisiä myöten. Kipuaminen veneeseen oli siksi jokseenkin hankalaa, ja liukastuin sitten niljakkaalla venen lattialla ja satutin varpaani. Sattui ihan hitosti, mutta ajattelin että joku kolhu varmaan vaan. Aallokko oli suhteellisen kovaa kun päästiin niemenkärjen toiselle puolelle, alkoi melkein ahistaa. Muut veneessä olivat kuitenkin ihan tyytyväisiä, joten tää oli taas varmaan joku lentopelkoon rinnastettava juttu. Ei siis missään nimessä mitään myrskyä, mutta sellainen navakka tuuli joka tuntuu enteilevän sadetta, ja kun se tuli suoraan melkein avomereltä, niin kyllä se siinä puuveneessä kuitenkin tuntuu, pilkkopimeässä.

Rannassa sai taas kokea laskuveden ihanan puolen ja kahlata kymmenen sentin syvyydessä melkein mudaksi sekoittuneessa sameassa vedessä maihin. Varpaaseen sattui ja päässä kiristi. Raahustin ylös kämpille, ja koska en tietenkään siinä tohinassa muistanut mitään hyttysmyrkkyjä, hyttyseyt söivät ihan kivasti oikeaa nilkkaa. Onneks olin ostanut uuden putelin kortisonia, koska täällä oli mukana sellainen pieni jämä vaan. Perjantai 13. päivä taisi alkaa mulla siis hiukan etuottoon.

Eilen varvas ei ollut mennyt ainakaan paremmaksi. Siihen oli tullut mustelma ja sattui edelleenkin. Äiti kuitenkin tarkasti mun pyynnöstä vakuutusdyhtiöltä, että ei tartte mennä heti lääkäriin jos ei tunnu siltä, vaan voi oottaa jokusen päivän. Ajattelin, että varpaalle kun ei kuitenkaan voitaisi tehdä mitään, mutta halusin varmistaa, että jos siitä nyt koituu jotain, niin ei jää siitä kiinni vakuutuksien kanssa ettei oo heti mennyt lääkäriin. Teippasin varpaan viereiseen kiinni ja pitelen siinä jääpussia aina silloin tällöin. Meneehän se näinkin.

Mutta siis, voi hitto sentään, kun vihdoin olin saanut päätettyä, että oisin lähtenyt sinne Lantalle. Tänään aamulla olisi pitänyt lähteä, mutta kävely on sen verran inhottavaa touhua vielä, että muutin lipun eilen 17. päivälle. Katotaan siihen mennessä miten edistyy. Lähinnä haluun vaan saada tän kuntoon mahd pian, tai ainakin ennen kun tarttee alkaa suuntaamaan pohjoisemmaksi ja muihin maihin. Mun oma diagnoosi on tästä, että ihan vaaraton mutta kohtuullisen kettumainen vaiva. Ja nyt joudun pitämään tarkkaa lukua päivistä, etten missaa venettä tai unohda muuttaa päivämäärää vielä kerran. Maksoin sen kuitenkin jo.

Eli nyt mä oon täällä jo oikeasti hiukan jumissa. Toisaalta ei kyllä ainakaan vielä haittaa, voin aivan hyvin viettää vielä vaikka viikonkin riippukeinussa, tai vaikka siihen asti kun on aika lähteä Bangkokiin. Tässä on kuitenkin nyt vaan jotain niin kummallista, että mikäköhän tässä touhussa on takana, kun en tunnu pääsevän täältä koskaan mihinkään. Ehkä mun täytyy keksiä mikä se juttu on, niin asiaan tulee muutos.

Noh, nyt päivä pitäisi mennä valokuvatessa tässä ihan lähikulmilla. Yksi valokuvaaja on loukannut jalkansa kiipeillessä ja joutuu nyt vaan lekottelemaan päivät pääksytysten, se lupasi lähteä tähän lähimaastoon kuvaamaan. Tutustuin siihen sen kaverin kautta, joka asuu Taiwanissa ja on opettanut mulle hiukan kiinaa parina iltana. Osaan jo kohtuullisen hyvin ääntää joitain lauseita, ja oon siitä aika innoissani. Tänään illalla vielä viimeiset kiinan opit tuossa lähibaarissa, kiireinen päivä siis tulossa!

Se lähibaari on laajentanut ihan hullusti! Aluksi se oli siis ihan vaan baaritiski ja bambukatto tien vieressä. Yhtenä päivänä ne teki siihen kattoa tuplat lisää, ja parin päivän päästä sellaisen paviljonkihenkisen systeemin baarin viereen. Että voi sitten lekotella varjossa tai sateensuojassa. Nyt se on jo ihan oikea baari niinkuin mestat rannalla. Baareissa ei siis oo mitään seiniä, ja ne on tehty lähinnä puusta ja bambusta, mutta ei täällä sen jykevämpiä ratkaisuja tarvitsekaan. Sillä ne kai saivat tuon lähibaarin ”laajennuksen” tehtyäpäivässä. Aika ripeää toimintaa. Voin hyvin kuvitella, että olivat keksineet jutun aamukahvin aikana ja päättäneet alkaa nakutella.

Täällä siis kaikk jees. Luin tuossa juuri, kuinka hyvää ystävääni oli kosittu ihan käsittämättömän ihanalla tavalla ja tuli ihan tippa linssiin. Aivan älytöntä, että miehetkin pystyvät vielä tuommoisiin suorituksiin, en oo koskaan kuullut vastaavaa ihan oikeassa elämässä. Huh. Eli onnea tuolle ihanaiselle parille :)